Eipä tästä mitään taida tulla. Aina on ylimääräiset läsnäilijät sotkemassa tai sitten ne turhaan hukatut mahdollisuudet. Tänään sulla oli mahdollisuus tehdä seuraava siirto, mutta turhaan odottelin. Minähän ne siirrot, joskin näin alkuun kovin hienovaraiset, olen itse tähän mennessä kaikki tehnyt, joten olettanet, että teen ne jatkossakin... Tuntuu vaan typerältä olla kokoajan se, joka vaivautuu mitään tekemään, ihan kun sua ei edes kiinnostaisi. Jos sitä vaan luovuttaisi aivan suosiolla.
Sun vuorosi?
......
101899
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
nainen?
Huomenna otan sinua kädestä kiinni niin katsotaan millaiselle etapille se sitten johtaa :)
siirtojen tekemisellä. Keskustelu voisi olla seuraava sopiva siirto. Ihan noin vihjeeksi vaan.
siirtosi niin että se olisi selvä myös vastaanottajalle. Jos siirtosi ovat olleet hienovaraisia ehkä ne on ymmärretty ystävällisenä käytöksenä?
Siirrä itsesi lähemmäksi...
niin hankalaa -- varsinkin kun kyseessä olet sinä. Vaikka kuinka kovasti haluaisin sanoa jotain, sanat takertuvat kurkkuuni aina kerta toisensa jälkeen. Tänäänkin jälleen kävi niin ja pakenin vain paikalta. En tajua, miksi sinun lähestyminen on niin järjettömän hankalaa. Ehkä pelkään, että olen vain kuvitellut kaiken välillämme ja nolaisin itseni edessäsi. Mutta toisaalta ei tämä epätietoisuudessa vellominenkaan ole mitään herkkua. Olisiko riski siis vain otettava..?
heti
se ei ole aina niin yksinkertaista, jos on vaikkapa niin jännittynyt siitä toisen ihmisen läsnäolosta. Eikä edes ole aivan varma, onko se hänen käytöksensä vain huomaavaisuutta ja ystävällisyyttä, ihan normaalia siis vai jotain ihan muuta...
jokaisen sanan. Mä en oikeesti enää tiedä, mitä tälle tilanteelle pitäisi tehdä. Pitäisikö tehdä jokin siirto vai antaa asian olla? Varmaan fiksuinta olisi antaa asian vain olla, mutta sekään ei ole ihan kauhean helppoa... Miksi tämän pitää olla näin hankalaa?
kanssa kamppaillaan. Eikä tämä taida tästä helpottua vielä pitkään aikaan, vaikka jossain vaiheessa vielä luulinkin niin... Eikä se helpota ollenkaan, että toinen on niin pelottavan itsevarman oloinen, etten vaan uskalla lähestyä. Joskus tekisi mieli vaan mennä, halata ja kuiskata jotain kaunista...