Lapsosen koulumatka

Äiti syrjäseudulta

Olen neljän ihanan lapsen äiti Kainuusta. Mieheni kanssa pyöritämme kohtalaisen suurta sikalaa ja haluaisimme tämän jalon ammatin siirtyvän kohdallamme sukupolvelta toiselle.

Nykyajan suursikalan hoito vaatii koulutusta. Laitteet ja koneet ovat tänäpäivänä tietokoneineen sen verran monimutkaisia, jotta kouluttautumaton ihminen ei voisi millään pyörittää menestyksellisesti vaikkapa sikalaa.

Entäpä jos lapsesi ei voi kouluttautua turvallisesti? Tämä on meilläpäin todella suuri ongelma. Lapsillamme on kotoamme kouluun lyhintä tietä metsän halki noin kilometrin matka taivallettavanaan. Kyseisessä metsikössä on useinkin havaittu susien jättämiä jälkiä. Mieheni liikkuu luonnossa paljon ja on aivan varma, jotta nyt puhutaan suden jättämistä jäljistä, eikä esim. suuren koiran taikka jäniksen jäljistä. Minä ainakin luotan mieheeni ja uskon susien todella vaanivan metsikössä.

Pitääkö meillä sietää susien läsnäoloa? Miksi kaatolupia ei myönnetä tarpeeksi, jotta lapsemme voisivat kulkea kouluun pelkäämättä? Tämä johtuu ilmiselvästi siitä, että suuret päättäjät asuvat kaupungeissa. Heillä ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, millaista pelkoa sudet aiheuttavat maaseudulla. Tämä pelko aiheuttaa lapsissamme keskittymisvaikeuksia ja stressiä ja sitä kautta koko tulevaisuus on vaarassa. Koulumenestys kärsii vääjäämättä susien vuoksi.

Nyt päättäjät eivät ota huomioon ongelmia, joita seuraa tällaisesta politiikasta. Jos esim. sikatalous loppuu suomesta susien takia, niin silloin loppuu myös suomalinen kinkku kaupoista. Tällöin joudutaan turvautumaan tuontikinkkuihin, joissa voi olla jos minkälaista hullun porsaan tautia taikka salmonellaaa.

Nyt pitäisikin saada järkeä tähän touhuun. Lapsi on aina etusijalla järkevän ihmisen mielestä. Lapselle pitää taata kunnon peruskoulutus ja mahdollisuus tätä kautta toimia yrittäjänä vanhemmiltansa perimänsä hienon ammatin kautta. Tällainen politiikka olisi järkevää koko Suomea ajatellen.

Nyt pitääkin haistattaa pitkät koko EU:lle ja sen harjoittamalle petojen suojelupolitiikalle. Jos muu ei auta, niin kaikki uhraukset ja keinot sallittakoon sallittakoot. Tällä tarkoitan esim. sitä, että hyväksyn viinaryypyn petopelon torjumiseksi ja laittomat keinot susien salakaamiseen. Minä ajattelen lapseni parasta. Pelkään toki itsekin sutta. Myös mieheni on myöntänyt pelkäävänsä sutta ja vielä enemmän karhua. Karhun voimat vastaavat mieheni mukaan kolmenkymmenen riskin miehen voimia.

16

544

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • naureskelija

      Kyllä sitä sianpaskaa oppii lapioimaan ilman koulunkäyntiäkin. Eihän siellä teillä päin mitään kouluja edes ole. Ja jos joku jurrinen sikalan isäntä metsässä konttaillessaan on nähnyt "suden jälkiä", niin sen huomion voi jättää huoletta omaan arvoonsa. Ei voi kuin naureskella..

      • oikein esimerkillinen

        naureskelija, tyhjännauraminen kuulunee tapoihisi jatkossakin. Todennäköistä on kuitenkin että tosipaikan tullen loppuu hirnuminen. Mikähän on semmonen työ jota pystysit muka tekemään. Näyttää olevan ikäänkuin ammattitauti että naureskelijan kaltaiset suden ystävät suhtautuvat maaseudun ihmisiin halveksien ja naureskellen. Kaikki ovat juoppoja, kännisiä jne.....

        Silakanpitäminen vaatii ammattitaitoa, etenkin nykyisessä tilanteessa, luulempa ettei naureskelijaa paljon naurataisi jos joutuisit samaan rakoon jossa sikatilat nyt ovat.

        Mutta mikäpä siinä susihan on maailman tärkein eläin, siitä saatavilla tuotteilla ruokitaan ilmeisesti kaikki maailman ihmiset nyt ja tulevaisuudessa.

        Vetäseppä naureskelija muutamia faktoja pöytään mitä osaat ja mitä hallitset, ainoa taito jota tähän asti olet pystynyt esittämään on piilossa naureskelu ja selkään puukottaminen. Tuon taidon osaa kuka tahansa se on helppoa, vastuun ottaminen jutuistaan onkin jo toinen asia.

      • mitä naureskelet

        poju!
        Kuitenkin parhaat naurut saa se,joka nauraa viimeksi.
        Tuollaisella tyhjäntoimittajalla ei voi muuta ollakaan,kuin tyhjännaureskelu.
        Muuten,miksiköhän ne sudenjäljet näkyy vähentyneen?Naureskele sillekin!

      • päänaukojatar

        maaseudulla mellastaessasi luuvitosia tyhjään otsalohkoosi ja siitä johtuvaa traumaa purat täällä kirjoitteluillasi?Sen siitä saa kun hiippailee huppu silmillä toisten nurkilla,muka eläimiä suojelemassa.

      • naureskelija
        oikein esimerkillinen kirjoitti:

        naureskelija, tyhjännauraminen kuulunee tapoihisi jatkossakin. Todennäköistä on kuitenkin että tosipaikan tullen loppuu hirnuminen. Mikähän on semmonen työ jota pystysit muka tekemään. Näyttää olevan ikäänkuin ammattitauti että naureskelijan kaltaiset suden ystävät suhtautuvat maaseudun ihmisiin halveksien ja naureskellen. Kaikki ovat juoppoja, kännisiä jne.....

        Silakanpitäminen vaatii ammattitaitoa, etenkin nykyisessä tilanteessa, luulempa ettei naureskelijaa paljon naurataisi jos joutuisit samaan rakoon jossa sikatilat nyt ovat.

        Mutta mikäpä siinä susihan on maailman tärkein eläin, siitä saatavilla tuotteilla ruokitaan ilmeisesti kaikki maailman ihmiset nyt ja tulevaisuudessa.

        Vetäseppä naureskelija muutamia faktoja pöytään mitä osaat ja mitä hallitset, ainoa taito jota tähän asti olet pystynyt esittämään on piilossa naureskelu ja selkään puukottaminen. Tuon taidon osaa kuka tahansa se on helppoa, vastuun ottaminen jutuistaan onkin jo toinen asia.

        Vai vaatii se silakanpito ammattitaitoa? Pitääkö askarrella isotkin altaat vai sikalan kusilaarissako niitä kasvattelet? Tässähän ihan tikahtuu..

      • luulet!

        ketjun aloittaja puhuu asiaa. sikalan pyörittämisessä tarvitaan muutakin kuin tieto miten p#skaa käsitellään... mutta sinä kun luulet sen kaiken niin helppoa olevan niin laita kuule itse sikala pystyyn tässä eu-sääntöjen viidakossa susien juostessa perässäsi.
        koulutus taitaa olla mielestäsi pahasta. mitäköhän sinä syöt jouluna? syötkö sikaa? kannattaisi p#skahousu alkaa kunnioittamaan ruoan valmistajia, ei se ruoka marketeissa synny!

      • ON tuommonen
        naureskelija kirjoitti:

        Vai vaatii se silakanpito ammattitaitoa? Pitääkö askarrella isotkin altaat vai sikalan kusilaarissako niitä kasvattelet? Tässähän ihan tikahtuu..

        Et polonen oo oppinu lukemaankaan, etkä ymmärrä edes lukemaasi oikein. Muista varoa käpyä,joka on sattunu putoamaan polulle, kompastut siihen pahasti, ja lyöt pärstäsi kapisen suden paskaan.

        Mutta sehän olisikin sulle koko luontoretken huipentuma, ja voisit ruveta nauramaan omalle peilikuvallesi, etkä siivoaisi naamaasi ollenkaan.

      • luetun ymmärtämistä
        naureskelija kirjoitti:

        Vai vaatii se silakanpito ammattitaitoa? Pitääkö askarrella isotkin altaat vai sikalan kusilaarissako niitä kasvattelet? Tässähän ihan tikahtuu..

        kuten mainitsin sinusta ei ole mihinkään missä tarvitaan älyä ja käytännön kokemmusta.

        Korjattakoon nyt tuo kirjoitusvirhe että sinunkin henkiset lahjasi riittävisivät ymmärtämään.
        Kysymyksessä on sikalanpitäminen johon sinusta ei ole kuten ei mihinkään muuhunkaan tuottavaan työhön.

    • just joo...

      Sikoja hukkuu paskaansa lähteissään. Ne jotka selvivät sikalasta hengissä, keitetään elävältä. Siinäpä jaloja arvoja lapsille siirrettäväksi.

      Susia ette ole nähneet, pelkkiä jälkiä. Jo jäljet saavat teidät kauhun valtaan. Ampiaiset tappavat satoja ihmisiä vuosittain. Amppareitä näette vuosittain, mutta ne eivät ole tappolistallanne? Nyt pelkäätte varjoja ja suljette silmänne todellisilta uhkilta.

      Susien tappaminen ei poista lastenne pelkoja. Yhden pelonaiheen eliminoiminen siirtää vain pelon toisaalle. Pelon määrä on vakio ja kuuluu ihmisluontoon. Kaupunkilaislapset pelkäävät liikennettä, juoppoja, pedofiilejä jne. Pelko pitää kohdata ja sen kanssa on opittava elämään. Pelko ei saa hallita elämää. Ratkaisu pelkoon ei ole tappaminen.

      • että sanoisit

        sieltä kaupunki yksiöstäsi mahd lapsellesi että kohtaa pelkosi.
        Se juoppo ukko puukko kädessä tai se papparainen joka tarjoo nameja on ihan tavallisia ihmisiä. Kun kohtaat ne et enään pelkää.
        Näinkö se menee?
        No lohdutuksen sana aloittajalle eli vaikka suomessa vielä hetki petoja hyyssätään niin kyllä useammat jo jää sinne rajan taakse. Maksetaanhan venäjän karjalassa taas pedoista tappo rahaa.
        Valitettavaa on vaan se että niiden pitää tässä maassa tappaa yksi lapsi ennenkun jotain tehdään.
        Aina vaaditaan yksi uhri. Se on joku joukossamme mutta sitten taas pedoista päästään muutamaksi vuosikymmeneksi.
        Että kohdata sinä lapsiesi pelko niillä namusedillä niin tottuvat.
        Aloittajan oikean huolen ymmärrän täysin.

      • vittu siinä
        että sanoisit kirjoitti:

        on, ettei maalaistollojen päähän mahdu, että kaupungissa on muitakin asuntoja, kuin yksiöitä? Toinen asia: miten yhdyssanat voivat olla niin vaikeita?

        Myöskään pelkojen kohtaamista et ymmärrä. Lienet hieman yksinkertainen ja kuvittelet, että "isokenkäinen" on henkilö, jolla on suuret jakineet jne?

        "Aina vaaditaan yksi uhri." Lasten omat vanhemmat tappaat useita lapsia vuosittain. Silti lapsosia asuu vanhempiensa kanssa. Ei auta todellisten uhrien määrä ja hätä. Ihmiset ovat valmiita juoksemaan varjojen perässä ja tappamaan sudet, joiden kuvitteleat olevan uhka.

      • olen lukenut

        että jos susi, karhu tai hirvi liikkuu kaupunkialueella se ammutaan.
        On liian vaarallinen, se yksikin.

        Nykysysteemissä ei ole järjen häivää.

        Ei ole aikusella (nainen kyseessä) metsään menemistä, ei tee mieli pelätä. Marjat ja sienet saavat puolestani jäädä metsään, oma turvallisuus on tärkeämpi. Koirastakaan ei ole apua, moni koira on jo joutunut suden suuhun.

        Kun itse olin lapsi, kävimme marjassa, sienessä, hakemassa lehmät metsästä, kun olivat menneet kauemmas kuumalla, eivätkä tulleet muuten.
        Mökille oli kiva kävellä metsätietä.
        Enää mökillekään ei uskalla mennä kuin autolla.
        Karhuja on seudulla liikkunut, susista en tiedä, olen vasta muuttanut takaisin synnyinseuduilleni.

        Jos näkyy suden jälkiä, se tarkoittaa, että paikalla on ollut susia - hyvin yksinkertaista.
        Aikuista pelkäävät, jos osaavat pelätä ihmistä.
        Lasta eivät välttämättä.

        Kun näitä petoja paapotaan, oppivat, ettei ihmistä kannata pelätä, ja seuraukset ovat senmukaiset.

        T. Kaakkois-Suomesta!

      • fiksuja kuin
        vittu siinä kirjoitti:

        on, ettei maalaistollojen päähän mahdu, että kaupungissa on muitakin asuntoja, kuin yksiöitä? Toinen asia: miten yhdyssanat voivat olla niin vaikeita?

        Myöskään pelkojen kohtaamista et ymmärrä. Lienet hieman yksinkertainen ja kuvittelet, että "isokenkäinen" on henkilö, jolla on suuret jakineet jne?

        "Aina vaaditaan yksi uhri." Lasten omat vanhemmat tappaat useita lapsia vuosittain. Silti lapsosia asuu vanhempiensa kanssa. Ei auta todellisten uhrien määrä ja hätä. Ihmiset ovat valmiita juoksemaan varjojen perässä ja tappamaan sudet, joiden kuvitteleat olevan uhka.

        sinä.

        Taitaa olla liian pienet kengät jalassa, kun noin hiertävät.

        Sinä näköjään tiedät kaiken pelkojen kohtaamisesta.
        Taidat olla oikein alan asiantuntija.

        Valittaen on todettava, että olen kanssasi täysin eri mieltä noista peloista ja niiden kohtaamisesta.
        Pelkoja ja pelättäviä on monenlaisia.

        Ihminen on pahin peto, se on tunnettu tosiasia.
        Kaikki ihmiset, eivät ole petoja, onneksi peto-ihmisiä on vain marginaalisesti, mutta yksikin on liikaa.

        Asut selvästi kaupungissa, turvassa villieläimiltä. Onhan ne söpöjä pentuina ja kuvissa.

      • tosionko
        vittu siinä kirjoitti:

        on, ettei maalaistollojen päähän mahdu, että kaupungissa on muitakin asuntoja, kuin yksiöitä? Toinen asia: miten yhdyssanat voivat olla niin vaikeita?

        Myöskään pelkojen kohtaamista et ymmärrä. Lienet hieman yksinkertainen ja kuvittelet, että "isokenkäinen" on henkilö, jolla on suuret jakineet jne?

        "Aina vaaditaan yksi uhri." Lasten omat vanhemmat tappaat useita lapsia vuosittain. Silti lapsosia asuu vanhempiensa kanssa. Ei auta todellisten uhrien määrä ja hätä. Ihmiset ovat valmiita juoksemaan varjojen perässä ja tappamaan sudet, joiden kuvitteleat olevan uhka.

        pilkku väärään sanasta miestä.

      • enimmäkseenhän

        ne onkin niitä pössyttelyllä noettuja vuokrayksiöitä.Seinät on hakattu kaljapulloilla lommoille,huumehörhöt potkineet ovet puhki.
        Helppo se on luulla pöhnässään,että muka pelkäisimme riettoja.Ainahan me hätistelemme vailla vähäisintäkään pelkoa pahimmat pois nurkkavieristä keljeksimasta

        Muuten hyvä nimimerkki sinulla,justiinsa sopiva...hehheh...

    • tajua

      Ihminen on tappanut valtaisan määrän lapsia viimeisen sadan vuoden aikana. Onko susi yhtään?

      Ajatteleppa vaikka toista maailmansotaa. Ja siinä vaikka Euroopassa olleita keskitysleirejä ja niissä tapettuja lapsia.

      Olisitpa yhtä huolissasi ihmisten toimista tässä maailmassa, kuin siitä, että susi syö ihmislapsen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4188
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3163
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      929
    6. 134
      921
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe