Päivi Saarilahti, Kimmo Turpeinen
F1:n suomalainen huippukuljettaja Kimi Räikkönen pääsee todistettavasti kovaa myös muilla kulkuvälineillä kuin Ferrarilla.
Nilsiän Tahkovuorella Kopparberg K1NG 2009 -moottorikelkkakilpailussa Räikkönen sai kisasuorituksestaan kehuja vanhalta ystävältään, moottorikelkkailun MM-sarjaa johtavalta Niko Korsumäeltä.
- Kimillä on lahjoja myös kelkkapuolelle, kehaisi aikanaan cartingia Räikkösen kanssa yhtä aikaa ajanut Korsumäki.
Räikkönen itse piti kisa-alueella matalaa profiilia ja koitti olla mahdollisimman huomaamaton suuressa takissaan huppu päässä. Kun kisa pyörähti käyntiin yleisön huomio kuitenkin nauliutui Räikkösen suorituksiin muita tarkemmin.
Torstaina Tahkolle tullut Räikkönen jakoi kilpailualueella muutamia nimikirjoituksia, mutta onnistui pääosin välttelemään sekä väkijoukkoja että mediaa.
Räikkönen ajoi vain omassa luokassaan, jossa voitti enduro-osuuden ja sijoittui kokonaiskilpailun toiseksi. Hänellä olisi ollut oikeus osallistua myös viimeiseen Kelkkakunkku-lähtöön, mutta Räikköstä sen enempää kuin samassa seurueessa kelkkaillutta Toni Vilanderiakaan ei siinä vaiheessa enää näkynyt.
Nuori yllätysmestari Kemistä
Kelkkakuninkuuden varasti lopulta yllätysnimi, 21-vuotias Olli-Pekka Mäkipeura. Voittoon kemiläisen tietä siloittivat ennakkosuosikit Niko Korsumäki ja viime vuoden mestari Iisko-Matti Näkkäläjärvi, jotka kolaroivat ensimmäisessä mutkassa ja jäivät muista jälkeen.
Tapahtumaa seurasi Tahkolla noin 13.000 ihmistä.
Räikkönen ajoi kovaa Tahkolla
2
475
Vastaukset
- toisaalta niin
että Räikkönen sai ilmeisesti ajaa ensimmäisenä ja enskapätkä on aina hyvässä kunnossa ajaa pohja -ajat. Se vaan on hassua että perässä tulija sai kuulemma Kimin kiinni ennen jarrujen häviämistä Ei sen Kimin vauhti niin kova sittenkään ollut.
Crossissahan vauhti ei päätä huimannut.
Ja mitä tulee Mäkipeuran voittoon...
"Voittoon kemiläisen tietä siloittivat ennakkosuosikit Niko Korsumäki ja viime vuoden mestari Iisko-Matti Näkkäläjärvi, jotka kolaroivat ensimmäisessä mutkassa ja jäivät muista jälkeen"
Unohdetaan mainita, että Mäkipeura voitti oman enduro- ja crossi-luokkansa. Siis täysin ylivoimainen tänä vuonna.Että ihan omilla ansioillaan voitti.
Näin vaan tuli tällaisia ajatuksia kun katselin tuloksia...
. - RÄIKKÖS-FANIN ISÄ
Helskutanmoinen kiire olisi saada jostain Kimi Räikkösen nimmari, olisiko mitään vinkkejä missä se noita seuraavaks jakaa? Tai olisko jossain Vantaan lähistöllä mitään keräilyliikettä jolla olisi myynnissä sellainen? Poikani täyttää tällä viikolla 10v ja tuo oli hänen ainoa toiveensa...
Kovin montaa satasta en malttaisi tuohon käyttää jos on pelkkä ruutupaperille tehty töherrys. (ja sellaisesta tarvisin myös jonkinlaisen viitteen aitoudesta) Tiedän kyllä että nämäkin maksavat maltaita, Kimin nimmareita ei taida ihan hirveästi olla liikenteessäkään?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760