Korialta soitettiin Kouvolan liikuntatoimistoon ja pyydettiin avustusta laturetkeen.
Ei voi kuitenkaan antaa, koska heillä on oma laturetki. Niin vastattiin.
Ei voi kuitenkaan antaa, koska heillä on oma laturetki. Niin vastattiin.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Avustuksillako sitä nykyään hiihdetäänkin? Minä kun olen ollut siinä luulossa, että tänä päivänä hiihdetään niin kuin ennenkin eli suksilla.
suksillä tietysti, mutta porkkanoita hiihtoliikunnalle voisi silti olla edelleenkin, kuten Anjalankoskella vuosikymmeniä laturetkihiihtäjien kesken arvotut Lapinmatgkapalkinnot. Ne osaltaan saivat vähänkin hiihtävät kuntalaiset kaivamaan suksensa vintiltä. - Ja ei kun terveyttä hakemaan retkiladuilta.
Ota huomioon, että huoltojoukot autoineen, tietokoneineen
sekä ensiaputelttoineen maksaa. Mehut ja urheilujuomat ovat kalliita, nanoteknologiaan perustuvat vaatteet, GPS-laitteet,
voitelijat pöytineen ym. ottavat oman osansa laturetken budjetista. Vakuutukset ovat varmaan melkoinen kuluerä. Ei laturetkelle nykyään lähdetä kuin havumajaan.
meidän Kouvolaan liitettyjen muuten käy? Herää kysymys muistakin jutuista. Me ollaan Kouvola hoidamme edelleenkin vain omat asiat asennehan tuo on. Voi jissus.