Olin 6 päivää absolutisti ja eilen tuli taas otettua. Prkl. Lueskelin yhtä kirjaa ja se päähenkilö siinä halusi koko ajan ryyppyä, niin tokihan se vaikutti minuunkin. Ja sitten sain myös tietää, että joudun käräjille toukokuussa ja muutenkin oli semmosta pienoista vitutusta ilmassa. Näitä syitähän riittää.
Onneksi on oikea krapula eikä semmosta kun oli viikko sitten, että piti ihan hoitoon hakeutua, kun tuntui että kuolema tulee. Nyt on vaan päänsärkyä ja pientä vitutusta. Tietääpähän juoneensa. Enkä ees juonut muuta kun keskiolutta ja kaupan siideriä, tosin aika monta litukkaa. Otin aamupalaksi yhden situkan ja pari särkypilleriä, mutta eipä ne tainnu mitään auttaa.
Jos ois rahaa, menisin viinakauppaan ja ostasin ison pullon Giniä ja tekisin martineja. Ja oliiveja siihen myös.
Johan on taas krapula.
11
848
Vastaukset
- tippaämpäri
mulla ei krapulaa.
Mä yritän nyt kyl tosissaan, eikä tee edes mieli.
On ollu ihana nukkua kunnon yöunet ja ei ole sit niin väsyny.Että näin.
Mutta varokoon siis se joka luulee seisovansa ettei kaadu.
Itsevarmuuteen en ala.- Oolofi
Kun tarpeeksi paine nousee, niin siihen ei auta kuin känni.
Kännissä on myös mukava tehdä rikoksia ja puolustautua jälkeenpäin. ''en minä muista tehneeni semmoista!'' - touholofi
Oolofi kirjoitti:
Kun tarpeeksi paine nousee, niin siihen ei auta kuin känni.
Kännissä on myös mukava tehdä rikoksia ja puolustautua jälkeenpäin. ''en minä muista tehneeni semmoista!''lopeta tuo helevetin pellenä oleminen
- jaapasjaaa
Net nuot öljypuun hedelmät ovat loistavaa ravintoa, jopa ilman giniä. Valtavasti energiaa, vitamiinejakin. Eivätkä edes maksa kovin paljoa.
Kankkusessa kun vetää pienen rasian oliiveja, saa sen enenrgian, että jaksaa sairastella loppuun.
Itsellä toinen suosikki on sardiini tomaattisoossissa. Suolukkaa, helppo niellä ja mielestäni hyvän makuistakin. Sitten kun siihen saa alle ujutettua vaikkapa hapankorpun, tietää selviävänsä hengissä.
Marinoituja valkosipulinkynsiä en suosittele. Tahtovat närästää ja jos oksetttaa, tympeä maku jää suuhun.- jeespokslkjhij
noni!pakko siis nyt syyä oliiveja kun pitkästä aikaa niitä hankin.salmiakkikossua ja oliiveja..mmmm..
On tyylikästä aloittaa ateria sanomalla:"Kuiva martini". Ryypin maku vain ei sitten niin hieno olekaan; viinaa mikä viinaa.
Tässä muistot palaavat muinaisiin. Toin kerran matkalta taxfreestä tosi hienon viskipullon ja säilyttelin sitä pitkäänsä jotain arvokasta tilaisuutta varten. Se juotiin yhden kaverin kanssa muistamattomassa kännissä pullonsuusta kapakasta tultua klo 02, tai jotain sinnepäin.- Hehhhe.
Taikka taitaa olla aika yleinen vika.
Voitin kerran yksistä firmantilaisuudesta pullon skumppaa. Keltaista leskeä.
Sitä vaalittiin baarikaapin ylpeytenä.
Kerran käytiin kaverin kanssa paarissa juopottelemassa. Ja illalla meille ja makkaroita uuniin. Hyvältä kait ne makkarat maistui skumppa kyytipoikana..... - complex-partial
Mutta eihän sitä voi tietää kuinka arvokas tilaisuus on ollut kyseessä, kun ei muista. On kyllä tuttua. Tosin itse join konjakkia. En kyllä edes pidä siitä. Mutta kallista oli. Kapakan jälkeen nautimme kaverin kanssa. Kyytipojaksi keskenkäynyttä kotiviiniä marjoineen päivineen.
- ....
..olemaan hörppimättä niitä litkuja.
Kokonainen viikko olisi teikäläiseltä jo aikamoinen suoritus.
Sitä seuraavan käännäämisen jälkeen voisit yrittää viikkoa ja yhtä päivää. Tai ainakin viikkoa ja yhtä tuntia. - nyt antoi rahaa
kaljoitteluun?
- ninnsku69
Oletko ajatellut lopettavasi kokonaan juomisen,?
Voin kokemuksesta kertoa,etten ole muuta menettänyt kun kurjuuteni ja elämä on todella ihanampaa selvin
päin.Rahaa jää siihen mitä olen aina halunnut ostaa ja ihmissuhteetkin on ok.Raittiutta minulla on 17v,mutta sen olen saanut vain päivä kerrallaan ja AAn avulla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1237120Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1224907L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa644235TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153453Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7232250Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2711671- 671455
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581418Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j581374Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä221356