Onko kellään vinkkejä mistä saisin ostettua/tilattua puisia säleikköjä jotka ovat vähintään 270cm korkeita? Leveydellä ei niin suurta merkitystä, mutta haluaisin pari säleikköä lasitetulle terassilleni jotka yltävät lattiasta kattoon.
korkea puinen säleikkö
4
2741
Vastaukset
- valmista lautaa
Minä kyllä katselisin valmiiksi höylättyä lautaa, saha käteen ja katkomaan. Alas ja ylös lauta ja rimoilla ohjaus vinoon tai suoraan niin valmista syntyy jos vain aloittaa tekemään. Rautakaupasta löytyy tarvikkeita värejä ja vasara.
Se lienee ehkä juuri sitä uusavuttomuutta kun kaikkea pitäisi olla valmiina. Kannattaisi ensin kokeilla saako laudan sahalla pioikki ja vielä metrimitalla oikean mittaiseksi. Itse olen vanhemmiten huomannut, että ihminen osaa melkein mitä tahansa kun vain pääsee aloittamaan ja kaveri sitten neuvoo tarpeen mukaan. Ja jos ei itse osaa niin kyllä joku kaveri osaa. Huoltoliikkeet kun vain osaavat pyytää jokaiselta tunnilta noin 35 euroa tunti ja kyllä siinä hintaa muodostuu melkein tyhjästäkin.Itse nikkaroimalla saa mieleisensä mallisia(esim viuhka). Eikä juuri muuta tarvi kuin sopivat rimat ja laudanpalat ja joko ruuvit ja porakoneen tai sitten vasaran ja sopivan ohuita nauloja ja eikun töihin.
- koristepuuseppa
joo kyllähän sitä osaa monet tehdä jos edes yrittäisivät.
mutta on se monelle liian korkea kynnys.
jos ei ole sitä sahaa! ei ole vasaraa. eikä ole niitä nauloja! porakoneesta ja ruuveista nyt puhumattakaan!!!
jos ostat halpakaupasta sen halvimman sahan halvimman vasaran halvimman porakoneen.
kyytipojaksi vielä väärän kokoisia nauloja ja halpoja ruuveja niitäkin vähän väärää kokoa.
sitten pitäisi vielä hankkia sitä puutavaraa!!
lopputulos on että se näillä välineillä sen ristikon kasAaminen on ihan oikeasti TODELLA vaikeaa!! jopa alan ammattilaiselle!!!
joten miksi ei ostaisi ammattimieheltä sellaita kun haluaa!!!!
sitäpaitsi!
pitää meikäläisenkin jotenkin elää!!
köyhän on yritettävä! muuten ei kulje vaimo silkissä ja lapset korkeita kouluja;) - koristepuusepällä
koristepuuseppa kirjoitti:
joo kyllähän sitä osaa monet tehdä jos edes yrittäisivät.
mutta on se monelle liian korkea kynnys.
jos ei ole sitä sahaa! ei ole vasaraa. eikä ole niitä nauloja! porakoneesta ja ruuveista nyt puhumattakaan!!!
jos ostat halpakaupasta sen halvimman sahan halvimman vasaran halvimman porakoneen.
kyytipojaksi vielä väärän kokoisia nauloja ja halpoja ruuveja niitäkin vähän väärää kokoa.
sitten pitäisi vielä hankkia sitä puutavaraa!!
lopputulos on että se näillä välineillä sen ristikon kasAaminen on ihan oikeasti TODELLA vaikeaa!! jopa alan ammattilaiselle!!!
joten miksi ei ostaisi ammattimieheltä sellaita kun haluaa!!!!
sitäpaitsi!
pitää meikäläisenkin jotenkin elää!!
köyhän on yritettävä! muuten ei kulje vaimo silkissä ja lapset korkeita kouluja;)Näin tuo homma usein toimii jos molemmilla on kohtuus matkassa. Siinä joskus vain tahtoo olla, että muutaman tunnin työstä pitää maksaa koko päivän tunnit ja matkat vielä päälle. Mitä nyt esimerkiksi 8 x 35 euroa tekee 280 euroa yhteensä ja tarvikkeet päälle jostakin ritilästä. Näin hyvään tottuneet yritykset tekevät, miten lienee hetken päästä.
Kerro nyt hyvä esimerkki mitä tuollainen ritilä ammattimieheltä tulisi maksamaan kuluineen kaikkineen. Tiedän mm yhden ammattimiehen joka teki työtään verokirjalla kaikkien sääntöjen mukaan 20 euroa tunti ja työtä oli vuosikausia ollut riittävästi. Nostin kaverille hattua, että oli ammattitaitoinen ja fiksu kaveri remonttihommiin. Lisäksi työ sopi kaikkiin kotitalousvähennyksiin. Kustannus esimerkiksi 6 x 20 euroa tekee vain 120 euroa ja tarvikkeet. Tässä tuo ongelma sitten lieneekin käytännössä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2392729- 1011144
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221098Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581005Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531002Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717917- 63851
- 41837
Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa
https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto238825- 129814