Väsynyt siskoon

Sisko sairastaa masennusta ja on todella kuluttava ihminen. Ei sille voi vaan mitään. Olen yrittänyt kuunnella, jo vuosia. Hän soittaa ja valittaa kaikesta, etenkin muita ihmisiä kohtaan on täysin ymmärtämätön. Jos yritän soittaa itse, hän ei vastaa yleensä. Kun tapaamme, hän puhuu ja puhuu ja puhuu. En saa suunvuoroa. Näin olen jaksanut jo useita vuosia mutta nyt en jaksa. Rankka avioeroprosessi vei voimat ja tarvisin itsekin olkapäätä. Siskoni soitti kun oli kuullut äidiltä että mieheni on jättänyt minut ja koko senkin puhelun ajan puhui itsestään samat asiat jotka olen kuullut monta kertaa viikossa monen vuoden ajan. Yhtään hän ei jaksanut kuunnella minun suruani ja epätoivoani. Miten ihminen voi olla noin itsekeskeinen? Hän imee kaiken tilan ympäriltään, puhuu kaikille vain itsestään ja väsymyksestään. Jos joku ei ymmärrä tai ei jaksa kuunnella ahdistavia puheita, hän loukkaantuu. Miten joku voi olla niin napansa ympärillä ettei kerta kaikkiaan ymmärrä, että nk. terveet kärsivät myös elämässään eri asioista ja ovat usein totally puhki. Ei kukaan jaksa olla loputtomasti vain ymmärtäjän ja tukijan paikalla, ihminen ei ole kone joka kykenee unohtamaan itsensä toisen hyväksi. Jossakin tulee vastaan raja, jolloin toisen naamataulu tympäisee niin paljon ettei jaksa enää ajatella että toinen on sairas. Ei jaksa enää olla antavana osapuolena eikä jaksa tsempata itseään hyvälle mielelle kun toinen on ensiksi saanut omankin mielen matalaksi ruikutuksillaan. Mieluummin satsaa lopulta aikansa niihin ihmissuhteisiin joista itsekin saa voimia ja
vuorovaikutusta. Ei terveenkään ihmisen elämä ole niin helppoa etteikö kaipaisi kuuntelijaa ja molemminpuolista auttamista ja yhteyenpitoa. Anteeksi sisko mutta en jaksa seuraasi.