Sisko sairastaa masennusta ja on todella kuluttava ihminen. Ei sille voi vaan mitään. Olen yrittänyt kuunnella, jo vuosia. Hän soittaa ja valittaa kaikesta, etenkin muita ihmisiä kohtaan on täysin ymmärtämätön. Jos yritän soittaa itse, hän ei vastaa yleensä. Kun tapaamme, hän puhuu ja puhuu ja puhuu. En saa suunvuoroa. Näin olen jaksanut jo useita vuosia mutta nyt en jaksa. Rankka avioeroprosessi vei voimat ja tarvisin itsekin olkapäätä. Siskoni soitti kun oli kuullut äidiltä että mieheni on jättänyt minut ja koko senkin puhelun ajan puhui itsestään samat asiat jotka olen kuullut monta kertaa viikossa monen vuoden ajan. Yhtään hän ei jaksanut kuunnella minun suruani ja epätoivoani. Miten ihminen voi olla noin itsekeskeinen? Hän imee kaiken tilan ympäriltään, puhuu kaikille vain itsestään ja väsymyksestään. Jos joku ei ymmärrä tai ei jaksa kuunnella ahdistavia puheita, hän loukkaantuu. Miten joku voi olla niin napansa ympärillä ettei kerta kaikkiaan ymmärrä, että nk. terveet kärsivät myös elämässään eri asioista ja ovat usein totally puhki. Ei kukaan jaksa olla loputtomasti vain ymmärtäjän ja tukijan paikalla, ihminen ei ole kone joka kykenee unohtamaan itsensä toisen hyväksi. Jossakin tulee vastaan raja, jolloin toisen naamataulu tympäisee niin paljon ettei jaksa enää ajatella että toinen on sairas. Ei jaksa enää olla antavana osapuolena eikä jaksa tsempata itseään hyvälle mielelle kun toinen on ensiksi saanut omankin mielen matalaksi ruikutuksillaan. Mieluummin satsaa lopulta aikansa niihin ihmissuhteisiin joista itsekin saa voimia ja
vuorovaikutusta. Ei terveenkään ihmisen elämä ole niin helppoa etteikö kaipaisi kuuntelijaa ja molemminpuolista auttamista ja yhteyenpitoa. Anteeksi sisko mutta en jaksa seuraasi.
vuorovaikutusta. Ei terveenkään ihmisen elämä ole niin helppoa etteikö kaipaisi kuuntelijaa ja molemminpuolista auttamista ja yhteyenpitoa. Anteeksi sisko mutta en jaksa seuraasi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ole masentunut,vaan persoonallisuushäiriöinen.ovat todellisia minäkeskeisiä energiasyöppöjä.älä mee liikaa mukaan,loputon suo.
Kehottaisin kertomaan tuon koko litanian siskollesi, sinun on turha tulla tänne avautumaan. Vaikka varmasti rakastatkin siskoasi, ja haluat tukea häntä, mutta joskus voit olla myös itsekäs.
tekstiä. Paitsi että kyse on isästäni. Hän on ollut leskenä jo vuosia.
Hänellä ei ole ketään muita kuin me lapset, ja olen todella nääntynyt jo tämän taakan alle, mitä hän niskaamme työntää. Olen muutenkin herkkä ja ujo ihminen, kärsin jännittämisestä, ja omakin elämä tuntuu välistä raskaalle.
Niin kauan kuin muistan, lapsesta asti, on hän aina puhunut vain itsestään. Ja jatkuva huuto ja valitus ihan mitättömistäkin asioista. En saa koskaan suunvuoroa, ja sitten hän saattaa tokaista, että "ei puhu tuokaan mitään. Kissako on kielen vienyt". Ja tilanne on tottakai pahentunut kun hän on nykyisin yksinäinen, ilman vaimoa tai ketään.
En puhu koska en saa suunvuoroa, ja siksi koska jo hänen tapaamisensa vie kaikki voimat ja olen aivan lamaantunut hänen lähellään.
Koskaan ei kysy mitä minulle oikeasti kuuluu.
Pelkään räjähdystä, siis että jos vielä joskus pääsen tästä lamaannuksen tilasta hänen seurassaan, niin pelkään sanovani hänelle todella pahasti. Alan olla jo kyllä niin kypsynyt, että ei oikeastaan haittaisi vaikka välit menisi. Koska en vain jaksa enää, minullakin on murheita ja ihan omia riittämiin.
Toivon hänelle vain hyvää, kaikesta huolimatta, mutta minä en jaksa nykyisellään enää kuulua hänen elämäänsä.
Kunhan vain saisi jostain rohkeutta sanoa hälle suorat sanat.
Tekstisi oli siis tosi tuttua, ja vähän lohdutti että en ole ihan ainoa tällaisessa tilanteessa. Voimia sinullekin!