Onko muilla tällaista?? Eli mulla tulee kivuttomia harjoitussupistuksia monta kymmentä kertaa päivässä, liikkeessä, asennon vaihdon yhteydessä ja jopa levossa. Tosi rasittavaa, kun koko ajan saa pelätä. Viimeksi viikko sitten katsottiin paikat ja olivat ok. Tällä hetkellä viikkoja 28 ja näitä tosiaan tullut jo pari kuukautta.
rasittavat
harjoitussupistukset
2260
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mulla tuli ensimmäisiä viikolla 15 ja toden teolla pelästyin että mitä ihmettä. Olin tuolloin kovassa kuumeessa ja pienikin liikkuminen aiheutti niitä. Nyt ovat harventuneet mutta niitä tulee aina kun vähiten tarvitsisi, eli autolla ajaessa, ja varsinkin iltasella kun on lepoasennossa. Mutta päivittäin kuitenkin. Eivät tosiaan satu mutta ovat epämiellyttävän tuntuisia kun kiristää niin jumalattomasti, armoton paineen tuntu. Nyt viikkoja 18 6 ja viime viikolla juuri ultran yhteydessä kurkattiin että kaikki on niin kuin pitääkin tässä vaiheessa olla, kiinni ja napakasti. Mistä lie sitten johtuvat kun joillekin ei tule ollenkaan.
minullakin alkoi supistelut viikolla 15. Harjoitussupistelujen lisäksi on ollut myös kivuliaita supisteluja, joten olen sairaslomalla äitiysloman alkuun asti (sisätutkimuksessa todettiin että paikat oli "edenneet").
Omakohtaisesti voin sanoa, että harjoitussupistukset on lastenleikkiä verrattuna verrattuna kipeisiin supistuksiin. Kipeiden supistelujen aikana kaikki energia ja huomio menee siihen, että koettaa saada kivun hallintaan:( Puhumattakaan pelosta, mikä liittyy kipeisiin supisteluihin.