Mitä tehdä?

_olivia_

Hei, olen 18 vuotias nuori nainen joka kaipaisi kipeästi muiden ajatuksia ja mielipiteitä. Tapasin avomieheni noin vuosi sitten ja rakastuimme heti ensi-silmäyksellä. Heti ensimmäisenä iltana hän tuntui jo sielunkumppaniltani. Tietenkin liimauduimme toisiimme kiinni alusta alkaen kuten vastarakastuneet tekevät. Silloisen poikaystäväni, nykyisen avomieheni äiti muutti seurusteltuamme muutamia kuukausia toiselle puolelle suomea ja jotenkin siinä sitten kävi niin, että hän muutti epävirallisesti asumaan vanhempieni luokse kanssani. Aloimme etsimään omaa kämppää muutaman kuukauden kuluttua siitä ja saimmekin sen melko nopeasti. Tiesin, että poikaystävälläni on ollut melko railakas elämä, eikä hän ollut ikinä elämässään seurustellut oikeasti ja vakavasti. Itselläni on ollut yksi vakava ja pitkä suhde ja sen jälkeen muutamia poikia. vastuun kantaminen ei ole ennen kuulunut avomieheni parhaimpiin puoliin eikä häneltä ole kukaan muu olettanutkaan sitä ennen minua. Asumme yhdessä nykyään, mutta pikku hiljaa tutustumisen jälkeen aloin huomata hänessä semmoisen ikävän ja suhdetta raastavan piirteen kuten lupausten pettäminen ja vastuun sysääminen minulle. Hän sai meidän muuttovaiheessa juuri potkut töistä joten koko rahallinen vastuu jäi minulle. Sain itse harjoittelupaikan kaupasta, mutta siitä sai vain kelan avustuksen joka on noin 500e kuukaudessa. Myös vanhempani tukivät minua pienellä raha summalla. Poikaystäväni sen sijaan sai välillä, mutta harvoin äidiltään rahaa ruokaan jne... No harjoittelupaikan jälkeen sain kunnon työpaikan joten nykyään maksan kaiken. Onneksi tähän tuli pieni muutos juuri, avomieheni sai työtä muutaman päivän viikossa, joten hän pystyy maksamaan puolet vuokrasta ja vähän ruokiaan. Tämä tilanne jo itsestään tuntuu niin epäreilulta mielestäni, mutta lisää painetta luo myös se etten tunne arvostusta lupausten pettämisten takia ja valehtelun. Olen itse tukenut häntä niin monien ongelmien kanssa ja antanut anteeksi niin paljon. Tämä on hyvin hämäävää, koska hän on myös maailman ihanin ja hyvää tarkottavin mies joka rakastaa minua valtavasti, sitä en epäile ollenkaan.Hän on vaan niin lapsellinen vielä. No sain sitten tässä tietää noin viikko sitten, että olen raskaana. Tunteeni vaihtelee tätä asiaa ajatellessa laidasta laitaan. Välillä olen hyvin innoissani ja haluaisin kuuluttaa koko maailmalle, että minä saan lapsen ja välillä minut valtaa pelko ja jännitys. Olen myös huomannut, etä minulla on melko voimakkaat raskausoireet kuten pahoinvointi ja väsymys. Saan koko ajan olla pää pöntössä ja tuntuu, että tekisi mieli vain maata sängyllä. En tiedä johtuuko nämä minun surut ja ilot myös tästä rakauden mielialan vaihteluista jota olen huomannut lisääntyvän minulla. Olen aina ollut lapsirakas ja tiedän, että rakastaisin sitä pientä nyyttiä valtavasti kuten avomiehenikin. Pelkään vain nykyään meidän suhteen puolesta kestääkö se, en nimittäin tiedä jaksaisinko yksin hoitaa pientä vauvaa kun koulutkin on vielä pahasti kesken. Päässäni pyörii myös se miten pärjäämme rahallisesti ja onko avomieheni tai edes minä valmis vanhemmaksi. Työsuhteeni loppuu kesän lopulla, enkä usko, että saan jatkosopimusta isolla vatsalla tai ylipäätänsä mitään työtä isolla vatsalla laman aikana. Avomieheni ei ymmärrä sitä ettei hänkään saa pakolla mitään työtä edes varastosta vaikka omaakin hyvän fyysisen kunnon. Kuten huomaatte kaikki on tapahtunut hyvin nopeasti ja se myös hämmentää minua. Toivoisin ajatuksia mitä teidän mielestänne minun kannattaisi tehdä. Kiitos jo etukäteen!

5

397

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ..............................

      pitäisi nukkua pari yötä rauhassa ja miettiä, ei kukaan muu voi sanoa sinulle tee näin tai tee noin...Niin ja keskustele hänen kanssa, mitä mieltä hän on...On myös sellaisia mieheä jotka elävät naisen kustanuksella koko loppu elämän, en tiedä haluatko sellaista..
      Mutta puhumalla ja nukkumalla pari yötä asiat varmaan järjestyvät..onnea!

    • minä vaan

      ymmärrettäviä huolia,se on vanha tieto että lapset ns,tuo ruuan tullessaan,eli raha puolesta on turha murehtia,rattaita vaatteita yms,saa ihan sikahalvalla käytettynä ja tissit on keksitty ruuaksi.mitä mieheen tulee,no jotkut niistä jää ja jotkut lähtee,ollaan me naiset ennenkin yksin lastemme kanssa pärjätty ja aina pärjätään.katsele elämää rauhassa eteenpäin ja voi jumala sitä rakkautta mitä koet kun mukula lasketaa käsiisi että tässä pidä huolta.

    • rauhassa

      haluatko itse pitää lapsen ja vaikka tämä saattaa kuulostaa tylyltä, niin mieti myös mitä teet siinä tapauksessa jos osoittautuu, ettei miehesi siihen pysty. Olette molemmat nuoria, mutta sinä ainakin vaikutat kypsältä ja vastuuntuntoiselta. Siinä on myös etunsa, kun saa lapsen nuorella iällä, varsinkin jos kokee olevansa siihen valmis. Olethan ainakin jo osoittanut pystyväsi huolehtimaan yhdestä "lapsesta". Nyt kun tarvitset raskauspahoinvointisi yms. vuoksi enemmän tukea, näet ehkä selvemmin olisiko miehestä huolehtimaan sinusta ja lapsesta. Olen nähnyt tapauksia, joissa nämä lapsellisetkin miehet aikuistuvat ja ottavat vastuuta tullessaan isäksi. Valitettavasti niin ei aina kuitenkaan käy.
      Itselläni on takana yksi abortti, jonka tein osittain siksi, että pidin silloista poikaystävääni vielä liian lapsellisena (muitakin syitä oli). Abortti oli silloin oikea vaihtoehto, mutta henkisesti se oli minulle silti hyvin rankkaa.
      Nyt tulin vahingossa raskaaksi ja lapsen isä suhtautuu asiaan hyvin lapsellisesti ja vastuuntunnottomasti, vaikka ei sen kyllä iästä pitäisi kiinni olla, kolmekymppisiä kun ollaan molemmat. Päätin kuitenkin pitää lapsen yksin. Nyt rv 13 0, ja olen todella onnellinen päätöksestä:)
      Sinulla on ilmeisesti läheiset suhteet vanhempiisi, joten uskoisin että he kyllä auttavat ja tukevat sinua, jos miehestäsi ei siihen ole.
      onnea ja voimia!

    • minä80

      Asut ilmeisesti edelleen lähellä vanhempiasi? Miten he suhtautuvat raskauteen tai miten kuvittelisit heidän suhtautuvan? Onko heistä sinulle tukiverkoksi? Vaikka mies lähtisikin menemään, niin ei sinun silti tarvitse pärjätä yksin sen lapsen kanssa, vaan apua on saatavilla, joko omilta tukiverkoilta tai yhteiskunnalta. Ja rahan puolesta otetaan huomioon viimeisen 6kk:n palkka, jos se on korkeampi kuin 2007 verotettavat tulot. Eli työssäolosi auttaa ainakin tähän.

      Sinuna miettisin mitä SINÄ haluat? Kirjoitit, että rakastaisit lasta valtavasti, joten ehkä se kertoo jo jotain? Mies joko pysyy rinnalla tai ei, mutta älä anna sen vaikuttaa päätökseesi. Ja voithan itsekin päätyä potkaisemaan miehen pellolle kun kyllästyt elättämään kahta "lasta".

    • ja elämä opettaa

      Ensin täytyy sanoa, että iästäsi huolimatta vaikutat kypsältä ja vastuuntuntoiselta nuorelta naiselta. Uskoisin, että sinä pystyt huolehtimaan lapsestasi tarpeen tullen yksinhuoltajana (toivottavasti näin ei kuitenkaan käy).

      Miten vanhempasi, voitko luottaa heidän apuun ja tukeen? Jos sinulla on läheiset välit vanhempiisi, niin varmaan hätätilanteessa ovet ovat auki sinulle ja vauvalle...

      Miten avomiehesi muuten suhtautuu raskauteen? Sanoit, että tiedät että hän rakastaisi vauvaanne, mutta miten hän on reagoinut nykyiseen tilanteeseen vai onko mitenkään? Voihan se olla, että isäksi tulo kasvattaa häntä myös miehenä ja hän oppii kantamaan vastuunsa perheestään. Elämä on kuitenkin paras opettaja:)

      En tiedä lohduttaako, mutta raskauden myötä hyvin usein pelko tulevaisuudesta tulee mukaan kuvioihin. "Pelottavia" asioita/ajatuksia ovat mm. taloudellinen tilanne, kestääkö parisuhde, riittääkö omat voimavarat, onko mies valmis isäksi, jne.

      Toivon sinulle ja teille kaikkea hyvää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      3
      2711
    2. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2481
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      4
      2229
    4. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      44
      1845
    5. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1433
    6. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      14
      1413
    7. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      176
      1145
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      101
      1124
    9. Persu ajoi autoa

      Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1
      Perussuomalaiset
      20
      1043
    10. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      81
      928
    Aihe