ohittaminen

Minua on jo pitemmän aikaa harmittanut kesäisin nuo kiireelliset plaanaavien veneiden kipparit.
Oletteko koskaan huomanneet, että veneestä jää jälkeen aaltoja.
Jo tulette 20 solmua metrin päästä ohi hitaampaa venettä, se ei pysty mitenkään reagoimaan aaltoihin.
jos siis ohitat, jätä tarpeeksi väliä ohitettavaan. Mielestäni 50 metriä on merellä todella vähän ja kun sen päättää tehdä jo ajoissa se ei hidasta myöskään ohittajan ajoa.
112215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Periaatteessa asiat ovat niin kuin kirjoitit,mutta muutama korjaus; plaanava vene on tarkoitettu plaanaamaa ts. suuniteltu siihen nopeusalueelle. Ns. kyntövauhti kuluttaa monesti huomattavasti ennemmän polttoainetta kuin plaani ja toiseksi hitailla nopeuksilla ohjattavuus kärsii huomattavasti ( riippuu tietysti veneestä).
Ainakin oma veneeni tekee vähintään kolminkertaisen aallon kynnössä kuin plaanissa.

Ja matkasta vielä aina ei väylillä voi ottaa 50metriä matkaa, nyt tietysti joku sanoo aja hiljempaa.... ktso yllä.

Mutta tärkeintä on huomioida tietysti toisia.

Äänestä

pitkälti sellainen juttu että siihen on vain totuttava, aaltoja merllä riittää muutenkin kuin ohittavien aallot...muu aallokko ei häiritse?

Epäilemättä jokainen jolla on hiukankin älliä, jättä ohitettavaan riittävän etäisyyden mutta kannattaa huomioida myös seuraavat seikat jos lisätilaa itse haluaa:
- Kapeimilla väylillä 50 metriä on joskus liikaa vaadittu.
-selkien ym. ylityksissä kuski esim.kiertää viitan ja suuntaa seuraavalle,kaukanakin olevalle, mahdollisimman suoraa janaa ettei joutuisi liiaksi sivuun merkityltä reitiltä ja silloin ohitettvat ja vastaantulijat pyörivät pitkälti saman janan tienoilla....ja lähietäisyyksiä ei aina voida vältää,jokainen kun haluaa olla ajamatta mahdollisille kiville väylän ulkopuolella.
-Tiedettäessä liikuttavan hitaammalla pelillä ei välttämättä kannata pitää vaikkapa takapressua ylhäällä ja laiminlyödä tähystystä taakse, puhumattakaan yllättävistä ja nopeista kurssinmuutoksista takasektorin tähystyksen puuttuessa( silloin ei riitä mitkään veneilyväylien leveydet)

Em. seikat eivät tietty sulje pois sitä että ääliöitä merellä liikkuu mutta monesti ei nähdä rikkaa omassa silmässä tai ei ymmäretä toisen haluja hoitaa veneensä kunnialla ja yhtälaisin oikeuksin seuraavaan satamaan.

Äänestä
  • Luonnon muodostama aallokko tulee useimmiten pidemmän ajan samasta suunnasta ja se on hallitavissa
    Meriteiden säännöissä sanotaan, että ohitettavan tulee pitää sama suunta ohituksen aikana.
    Mitä se auttaa että tietää takaa tulevan nopea vene läheltä ohi. Hidas vene ei ehdi kääntymään
    aaltoja vastaan, jotka tulevat 1-2 metrin päästä sivulta.
    En ole mikään himoveneilijä, mutta sen verran tiedän, ettei sen reitin tarvitse mennä merkiltä merkille, kyllä sitä tilaa usein sivulla on, jos vaan
    viitsii vähän katsoa karttaa.
    Tietysti hitaan veneen tulee kulkea väylän reunassa.

    Äänestä

  • veneilijä kirjoitti:

    Luonnon muodostama aallokko tulee useimmiten pidemmän ajan samasta suunnasta ja se on hallitavissa

    Nykyään useimmat ajavat samaa viivaa pitkin sillä se väyläviiva on helppo ohjelmoida GPS:ään. Kannattaisi tehdä oma reitti väylän sivuun.

    Äänestä

  • kake kirjoitti:

    Nykyään useimmat ajavat samaa viivaa pitkin sillä se väyläviiva on helppo ohjelmoida GPS:ään. Kannattaisi tehdä oma reitti väylän sivuun.

    Jo on, toi on varmasti tosi nautittavaa ajaa
    viivaa tuijottaen maailman kauneimmaksi sanotussa saaristossamme.

    Äänestä

  • veneilijä kirjoitti:

    Luonnon muodostama aallokko tulee useimmiten pidemmän ajan samasta suunnasta ja se on hallitavissa
    Meriteiden säännöissä sanotaan, että ohitettavan tulee pitää sama suunta ohituksen aikana.
    Mitä se auttaa että tietää takaa tulevan nopea vene läheltä ohi. Hidas vene ei ehdi kääntymään
    aaltoja vastaan, jotka tulevat 1-2 metrin päästä sivulta.
    En ole mikään himoveneilijä, mutta sen verran tiedän, ettei sen reitin tarvitse mennä merkiltä merkille, kyllä sitä tilaa usein sivulla on, jos vaan
    viitsii vähän katsoa karttaa.
    Tietysti hitaan veneen tulee kulkea väylän reunassa.

    noin, en oikein jaksa uskoa että ohitellaan hitaampaa 1-2 metrin päästä.
    Olen aikoinani liikkunut myös hitaammalla veneellä ja nopeimmillakin ajellut hiljakseen silloin tällöin ja ohittajia on riittänyt mutta ei ainoatakaan 1-2 metrin päästä ohittajaa...ei ainoatakaan sellaista n.30 vuoden aikana.
    Yhtään kertaa en ole myöskään yrittänyt kääntää veneeni keulaa tai perää ohittajan aaltoihin, se kun vaatii melkoisen kurssinmuutoksen ja niitä muutoksia saisi kauniina kesäpäivinä olla tekemässä yhtenään. Paljon helpompaa on vain tottua siihen että merellä vene keinuu milloin mitenkin.

    Nyt taas herää kysymyksiä:
    Jos aallot ohittajasta tulevat yllättäen, miten on sen tähystyksen laita taaksepäin?
    Ja kuinka voit olla varma siitä että olet väylän oikeassa laidassa jos et tähystä takasektoria,sorto kun voi tehdä tepposensa...

    Yleensä ottaen matkaveneilyssä ajetaan kepiltä kepille,harvat seikkailevat väylän ulkopuolella.
    Väylän ulkopuolella on toki monesti tilaa jos kartaa vain lukee, tämä sinne ulkopuolelle meno on kuitenkin monen tekijän summa: Ollaanko tutuilla vesillä, onko tilaa riittävästi, onko siellä esim.pyydyksiä,mikä on liikennetilanne, onko pätevä kartanlukija matkassa vai onko itse luettava ja ajettava....Mutta onko tuo toiseksi viimeisin lauseesi ymmärrettävä että menkööt muut väylän ulkopuolelle?

    Äänestä

  • veneilijä kirjoitti:

    Luonnon muodostama aallokko tulee useimmiten pidemmän ajan samasta suunnasta ja se on hallitavissa
    Meriteiden säännöissä sanotaan, että ohitettavan tulee pitää sama suunta ohituksen aikana.
    Mitä se auttaa että tietää takaa tulevan nopea vene läheltä ohi. Hidas vene ei ehdi kääntymään
    aaltoja vastaan, jotka tulevat 1-2 metrin päästä sivulta.
    En ole mikään himoveneilijä, mutta sen verran tiedän, ettei sen reitin tarvitse mennä merkiltä merkille, kyllä sitä tilaa usein sivulla on, jos vaan
    viitsii vähän katsoa karttaa.
    Tietysti hitaan veneen tulee kulkea väylän reunassa.

    Kyllä sitä muutaman vuoden välein tulee joku ääliö vastaan. Toissa vuonna tuli kapeassa salmessa yli 30 solmun nopeudella vastaan ilmeisesti uuden, n. 10 m veneen omistaja ja ajoi ohitseni 5-10 metrin päästä. Kaverilleni sattui ihan ulapalla 5 vuotta sitten tapaus, jossa vastaavankokonen vene ajoi tosiaan ohi 1-2 metrin päästä, jonka seurauksena kamat ml. kartat lensi kaverin veneestä ulos mereen. Varmaankin niitä ääliöitä on korkeintaan 1% mutta jäävät kyllä mieleen.

    Äänestä

  • Tuohon mielipiteeseesi on helppo yhtyä.
    Ongelmaa kasvattavat nykyinen tapa tehdä tarpeettomia viittaportteja, kuten mm. Hangosta länteen Hiittisten suuntaan johtava veneväylä. En tiedä onko viitoitusta muutettu, mutta valmistuttuaan jokainen viitta muodosti portin. Juuri tällainen ohjaa veneet tarpeettoman lähelle toisiaan.

    Äänestä

  • Tuomas kirjoitti:

    Tuohon mielipiteeseesi on helppo yhtyä.
    Ongelmaa kasvattavat nykyinen tapa tehdä tarpeettomia viittaportteja, kuten mm. Hangosta länteen Hiittisten suuntaan johtava veneväylä. En tiedä onko viitoitusta muutettu, mutta valmistuttuaan jokainen viitta muodosti portin. Juuri tällainen ohjaa veneet tarpeettoman lähelle toisiaan.

    Eiköhän niille viittaporteile liene jokin looginen selitys?!?!? Ja jos on oikein kapea paikka, tuskin kukaan siellä täysiä ajaa? Aukeilla selillä vene saattaa heilua, kun paikalla on ohittavia veneitä. Tämän epäkohdan kun oppii hyväksymään, sujuu veneily kauniissa saaristossamme rennommin.

    Äänestä

  • Compass kirjoitti:

    Luulen, että ainoa looginen selitys on se, että meitä veneilijöitä pidetään niin ääliöinä, ettemme pysy väylällä, jollei viitat ole pareina. Olen täysin varma, ettei kyseessä olevalla väylällä ole joka viitan kohdalla matalikko molemmin puolin.
    Mielestäni turhia viittoja ei tarvita kaventamaan väylää.

    Kehityksen alku on hekessä jolloin Suomi siirtyi käyttämään väylää osoittavaa merkitsemistapaa.
    Niin kauan kun merkittiin vain kivet ja matalat ei turhia keppejä pahemmin viljelty.
    Kansainväliset tavat vain pakottivat muuttamaan hyvää kansallista käytäntöä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hidaasti veneilevä kirjoitti:

Minua on jo pitemmän aikaa harmittanut kesäisin nuo kiireelliset plaanaavien veneiden kipparit.
Oletteko koskaan huomanneet, että veneestä jää jälkeen aaltoja.
Jo tulette 20 solmua metrin päästä ohi hitaampaa venettä, se ei pysty mitenkään reagoimaan aaltoihin.
jos siis ohitat, jätä tarpeeksi väliä ohitettavaan. Mielestäni 50 metriä on merellä todella vähän ja kun sen päättää tehdä jo ajoissa se ei hidasta myöskään ohittajan ajoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu