Näköjään poistettu täältä se "päiväkirja"-aloitus. Siinä oli kommentti "Päiväkirja toisesta vinkkelistä" tai sinnepäin, mihin kirjoitin vastauksen. Vastaus tietysti poistettiin samalla kuin aloituskin. Siinä "Päiväkirja toisesta vinkkelistä"- kommentissa oli pahasti laiminlyödyn lapsen surullinen kertomus lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Ryyppäävä ja pahoinpitelevä isä, väsynyt äiti (joka myös syytteli lastaan!) jne. jne. No niin. Laitan tähän nyt aloitustekstiksi sen oman kommenttini, minkä kirjoitin ja mikä poistettiin. Tässä:
--------------------------------------------------
Valitettavasti tuollaisia tapauksia on aika paljon. Kysymys kuuluukin: Miksi? Voisiko syynä olla se, että ei arvosteta elämää, ei omaa, ei puolison, eikä lapsen? Jos arvostaa lapsen elämää, niin tekee kaikkensa että hänellä olisi hyvä olla.
Ja mitä tuo onnettoman lapsuuden kokenut ihminen onkaan oppinut? Hän on oppinut sen, että hänellä ei ole mitään arvoa, ei myöskään muilla ihmisillä. Ja sen arvomaailmansa hän siirtää eteenpäin, omille lapsilleen ja ehkä myös muille ihmisille. Ehkä juuri hän on etunenässä kehoittamassa ihmisiä aborttiin, koska ei pidä sikiötä arvokkaana. Ehkä juuri hän sanoo omallekin lapselleen että "Olisinpa abortoinut sinut!" tai omalle tyttärelleen "Tee abortti! Mitä ihmettä sinä siinä epäröit? Ei se mikään lapsi ole, vaan solumöykkky. Käytä vähän järkeäsi!" Ja kierre jatkuu, sukupolvelta seuraavalle. Yksi toisensa jälkeen oppii että elämä ei ole arvokas, ainakaan ennen kuin siitä on itselle hyötyä. Sikiönkään elämä ei ole arvokas ennen kuin siitä on kasvanut lapsi. (Lapsestahan on hyötyä siinä mielessä, että vanhemmilla on joku joka tuntuu rakkaalta ja läheiseltä).
Miltä maailma näyttäisi, jos ihmiset oppisivat tuon edellisen ajattelutavan sijaan arvostamaan elämää, alusta loppuun asti, kohdusta hautaan asti? Ja opettamaan sen ajatustavan lapsilleen ja lastensa lapsille? Luulisin että maailma näyttäisi paremmalta kuin nyt.
T: Tiinaliina
Elämän arvostus
53
1172
Vastaukset
- lapselle
Tältä palstalata poistetaan säännöllisesti lapseen viittaavaa kirjoittelua. Aborteihin yllyttävää ja lasta sekä äitiä halveksivaa tekstiä täällä sen sijaan saa viljellä vapaasti.
Tämä palsta on kuin abortti. Lapsi joutuu hukkaan ja tekosia sekä lapsen kohtaloa peitellään ja vaiennetaan.- heru sääliä
lapselle. Pakkosynntysväen mukaan ei edes 9- vuotiaalla raiskatulle lapselle :(
- abortin kuin
synnyttää lapsen epätoivottuna tai huonoihin olosuhteisiin tai poisannettavaksi, on juuri sen tulevan elämän arvostamista.
- sairasta...
mistä lähtien tappaminen on ollut elämän arvostamista?
- Tiinaliina
Olen tuon kuullut (lukenut) joskus ennenkin. Minusta outo käsitys. Jos arvostaa elämää, niin se tuleva lapsi muuttuu melko nopeasti ei-toivotusta toivotuksi. Jo paljon ennen syntymistään, ja ennen kuin ehtii edes suunnittelemaan mitään abortteja. Mutta jos ei sitä elämää arvosta ja pitää tulevaa lasta pelkkänä solumöykkynä, niin ei se silloin toivotuksi muutukaan, ainakaan yhtä helposti. Ei ehdikään muuttua, koskapa abortti tulee väliin.
Entä ne "huonot olosuhteet"? Turha puhua täällä pohjoismaissa että lapselle ei olisi ruokaa tai asuntoa. Ja jos on muulla tavalla "huonot" olosuhteet, niin niitä voi mahdollisuuksiensa mukaan muuttaa paremmiksi. Mitä ne muuten olisivat? Opiskelu kesken? Työttömyys? Asunnottomuus? Yksinhuoltajuus? Päihteiden väärinkäyttö? Kaikkiin noihin on olemassa ratkaisunsa, jos vaan itseltä halua löytyy.
T: Tiinaliina - arvostat
sairasta... kirjoitti:
mistä lähtien tappaminen on ollut elämän arvostamista?
elämää, lopeta ehkäisy. Huomaat, että pian sinulla on aika paljon lapsia ja elämää ympärilläsi.
- solujen
arvostat kirjoitti:
elämää, lopeta ehkäisy. Huomaat, että pian sinulla on aika paljon lapsia ja elämää ympärilläsi.
elämää ei tarvitse arvostaa. Ehkäisyssä ei ole kenenkään uuden yksilön elämää jota pitäisi arvostaa.
- pointin
solujen kirjoitti:
elämää ei tarvitse arvostaa. Ehkäisyssä ei ole kenenkään uuden yksilön elämää jota pitäisi arvostaa.
Elämää arvostava ihminen toki antaa mahdollisuuden kaikille tuleville lapsilleen. Niitä tulee hedelmälliselle naiselle keskimäärin 10-15 elämänsä aikana.
- mitään.
pointin kirjoitti:
Elämää arvostava ihminen toki antaa mahdollisuuden kaikille tuleville lapsilleen. Niitä tulee hedelmälliselle naiselle keskimäärin 10-15 elämänsä aikana.
Olemattomille ei tartte antaa mahdollisuutta.
- pointin ja
mitään. kirjoitti:
Olemattomille ei tartte antaa mahdollisuutta.
lisäksi olet vielä kaksinaismoralisti.
- kohtaa
pointin ja kirjoitti:
lisäksi olet vielä kaksinaismoralisti.
missasin ja millä logiikalla syyttelet tyhjänpäiväisiä?
Siis; en hyväksy ihmisyksilöiden tappamista ehkäisyssä, hoidoissa enkä ABORTISSA. Joten...?
- elämän arvostuksen
puutteesta saa lukea täällä paljon myös pakkosynnytysväen kirjoituksista. Siinä kun 9-vuotiaan raiskatun lapsen olisi mieluummin pitänyt vaarantaa henkensä raskauden takia kuin teettää abortti, on elämän arvostus kaukana. Tai kun pakkosynnytysasiamies ilkamoiden ja hymiöitä viljellen toteaa ettei abortin tehneellä naisella ole väliä ja tämä saa pois kuollakin.
- on ...
pakkoviemäröijien väärinymmärryksen tarve ja asioiden vääntely ja kiihkomielinen vääristely.
Keskustelussa oli ainoastaan kyseenalaistettu, oliko tyttö hengenvaarassa jos raskautta olisi jatkettu sikiöiden selviämisviikoille vai ei. - väärinymmärrystä
on ... kirjoitti:
pakkoviemäröijien väärinymmärryksen tarve ja asioiden vääntely ja kiihkomielinen vääristely.
Keskustelussa oli ainoastaan kyseenalaistettu, oliko tyttö hengenvaarassa jos raskautta olisi jatkettu sikiöiden selviämisviikoille vai ei.on siinä, että kun jokaikisessä artikkelissa mitä asiasta on julkaistu, selvästi todetaan tämän 9-VUOTIAAN LAPSEN olleen hengenvaarassa, niin sitä ei silti uskota?? Ja vieläpä kehdataan väittää, että abortti oltaisiin tehty edes tyttöä tutkimatta!!!
Mikä ihme mahtaa olla se perustelu, millä vielä viitsitään kyseenalaistaa tämän lapsen hengenvaara??? Kyseenalaistajillekin kuitenkin oli tiedossa paitsi lapsen ikä, hänen lääkäriensä lausunnot ja ko. maan erittäin tiukka aborttilainsäädäntö. Kerrassaan MITÄÄN KUNNOLLISTA PERUSTETTA ei ole epäillä lapsen hengenvaaraa, joten tuolla informaatiolla sen epäily on julmaa ja kaikkea muuta kuin elämää puolustavaa!! - ymmärsit
väärinymmärrystä kirjoitti:
on siinä, että kun jokaikisessä artikkelissa mitä asiasta on julkaistu, selvästi todetaan tämän 9-VUOTIAAN LAPSEN olleen hengenvaarassa, niin sitä ei silti uskota?? Ja vieläpä kehdataan väittää, että abortti oltaisiin tehty edes tyttöä tutkimatta!!!
Mikä ihme mahtaa olla se perustelu, millä vielä viitsitään kyseenalaistaa tämän lapsen hengenvaara??? Kyseenalaistajillekin kuitenkin oli tiedossa paitsi lapsen ikä, hänen lääkäriensä lausunnot ja ko. maan erittäin tiukka aborttilainsäädäntö. Kerrassaan MITÄÄN KUNNOLLISTA PERUSTETTA ei ole epäillä lapsen hengenvaaraa, joten tuolla informaatiolla sen epäily on julmaa ja kaikkea muuta kuin elämää puolustavaa!!(tahallasi?) väärin. Kukaan ei siellä toisesskaan keskustelussa ole vastustanut hengenhätä-syyllä tehtäviä abortteja.
- ystävällisesti
ymmärsit kirjoitti:
(tahallasi?) väärin. Kukaan ei siellä toisesskaan keskustelussa ole vastustanut hengenhätä-syyllä tehtäviä abortteja.
että miksi siellä epäiltiin, että 9-vuotiaalla, vain 36 kiloa painavalla lapsella, jolla ei edes lantiota vielä ole, ei olisi ollut hengenvaaraa, vaikka hänen lääkärinsä niin väittivät? Miksi intettiin asiaa vaikka nämä faktat hyvin oli jo tuotu ilmi? Miksi vielä kaikkien näiden täysin asiallisesti esitettyjen faktojen jälkeenkin väitettiin, että tytölle tehtiin abortti "liukuhihnamaisesti lahtaamalla ilman mitään elinmahdollisuuksien tutkimista" hänen odottamansa kaksoset?
Ole hyvä ja anna edes jotain perusteita tällaisille epäilyksille ja väitteille! Normaalijärjellä varustetulle ihmiselle luulisi olevan selviö, että jo tytön nuori ikä tekee raskaudesta riskin, mutta te pakkosynnytysväki vain intätte jotain sikamaisen törkeitä lahtaamisjuttujanne. Älyättekö edes hävetä suunnatonta julmuuttanne ja raakalaismaisuuttanne???? - viestisi 1. lauseesta
alkaen. Samalla yleistät ikäänkuin KAIKKI abortinvastustajat olisivat äärimmäisen jyrkkiä mielipiteissään. Haukkumisen ilostako sorvailet moisia hengentuotteita? Muita mollaamalla et saavuta mitään positiivista, omaan nilkkaasi osuu.
- liioittelen?
viestisi 1. lauseesta kirjoitti:
alkaen. Samalla yleistät ikäänkuin KAIKKI abortinvastustajat olisivat äärimmäisen jyrkkiä mielipiteissään. Haukkumisen ilostako sorvailet moisia hengentuotteita? Muita mollaamalla et saavuta mitään positiivista, omaan nilkkaasi osuu.
Tässä siis kirjoitukseni:
"Karmeaa kieltään
elämän arvostuksen
puutteesta saa lukea täällä paljon myös pakkosynnytysväen kirjoituksista."
Mikä tässä on liioittelua?? Eikö muka abortin vastustajien näppiksiltä koskaan törkeyksiä tule vai?
"Siinä kun 9-vuotiaan raiskatun lapsen olisi mieluummin pitänyt vaarantaa henkensä raskauden takia kuin teettää abortti, on elämän arvostus kaukana."
Eikö tämä muka pidä paikkaansa? Onko mielestäsi elämän arvostamista pakottaa 9-vuotias raiskattu lapsi synnyttämään oman henkensä uhalla?
"Tai kun pakkosynnytysasiamies ilkamoiden ja hymiöitä viljellen toteaa ettei abortin tehneellä naisella ole väliä ja tämä saa pois kuollakin."
Tällainenkin kirjoitus on tänään täällä nähty. Joten missä liioittelu, yleistys tai haukkuminen?? - hyväksikäyttöä tämäkin
liioittelen? kirjoitti:
Tässä siis kirjoitukseni:
"Karmeaa kieltään
elämän arvostuksen
puutteesta saa lukea täällä paljon myös pakkosynnytysväen kirjoituksista."
Mikä tässä on liioittelua?? Eikö muka abortin vastustajien näppiksiltä koskaan törkeyksiä tule vai?
"Siinä kun 9-vuotiaan raiskatun lapsen olisi mieluummin pitänyt vaarantaa henkensä raskauden takia kuin teettää abortti, on elämän arvostus kaukana."
Eikö tämä muka pidä paikkaansa? Onko mielestäsi elämän arvostamista pakottaa 9-vuotias raiskattu lapsi synnyttämään oman henkensä uhalla?
"Tai kun pakkosynnytysasiamies ilkamoiden ja hymiöitä viljellen toteaa ettei abortin tehneellä naisella ole väliä ja tämä saa pois kuollakin."
Tällainenkin kirjoitus on tänään täällä nähty. Joten missä liioittelu, yleistys tai haukkuminen??Mukavuusaborttien edistäjä, naisten alistaja ja lasten teilaajaa koettaa hätäpäissään pyrkiä Etelä-Amerikassa kohua herättäneen lapsen selän taakse piiloon alhaisia tavoitteitaan.
Aborttiväen avuttomuus ja henkinen konkurssi näkyy kirkkaasti tämän alatyylisen (niin tyypillistä) riekkumisessa.
Suomessa surmautetaan n, 11 000 lasta vuosittain aborteissa. Näistä yli 99% on selkeitä mukavuusabortteja, joissa ei ole lääketieteellisiä syitä lapsen surmauttamiseen. Tällaista häpeää ei tietysti kukaan voi kantaa eikä sellaisesta vastata. Siksi luihu aborttiväki piiloutuu jopa 9 vuotiaan pikkutytön taakse - omat eväät kun eivät päivänvaloa kestä. - ole yleistämistä
liioittelen? kirjoitti:
Tässä siis kirjoitukseni:
"Karmeaa kieltään
elämän arvostuksen
puutteesta saa lukea täällä paljon myös pakkosynnytysväen kirjoituksista."
Mikä tässä on liioittelua?? Eikö muka abortin vastustajien näppiksiltä koskaan törkeyksiä tule vai?
"Siinä kun 9-vuotiaan raiskatun lapsen olisi mieluummin pitänyt vaarantaa henkensä raskauden takia kuin teettää abortti, on elämän arvostus kaukana."
Eikö tämä muka pidä paikkaansa? Onko mielestäsi elämän arvostamista pakottaa 9-vuotias raiskattu lapsi synnyttämään oman henkensä uhalla?
"Tai kun pakkosynnytysasiamies ilkamoiden ja hymiöitä viljellen toteaa ettei abortin tehneellä naisella ole väliä ja tämä saa pois kuollakin."
Tällainenkin kirjoitus on tänään täällä nähty. Joten missä liioittelu, yleistys tai haukkuminen??nimitellä "pakkosynnytysväeksi" tai "pakkosynnytysasiasiamieheksi" kirjoittajia, joiden kirjoituksista et pidä? Lapsellista uhoa tihkuvia kirjoituksiasi haukkumisineen ei kukaan ota täydestä, etkö itse tajua että viljelet tahatonta huumoria moisella räksytykselläsi. Henkinen ikäsi ei riitä edes aikuisen tasolle. Sen takia skarppaa hiukan ja vaivaudu ajattelemaan ennenkuin kirjoitat moista siansaksaasi.
- oli ihan
ole yleistämistä kirjoitti:
nimitellä "pakkosynnytysväeksi" tai "pakkosynnytysasiasiamieheksi" kirjoittajia, joiden kirjoituksista et pidä? Lapsellista uhoa tihkuvia kirjoituksiasi haukkumisineen ei kukaan ota täydestä, etkö itse tajua että viljelet tahatonta huumoria moisella räksytykselläsi. Henkinen ikäsi ei riitä edes aikuisen tasolle. Sen takia skarppaa hiukan ja vaivaudu ajattelemaan ennenkuin kirjoitat moista siansaksaasi.
abortin vastustajien oma määritelmä, että pakkosynnytyksestä voi puhua silloin kun on kyse raiskauksesta. Saat pitää räyhäämisenä tai ihan minä vaan, mutta mielestäni pakkosynnytys on vielä kaunis ilmaus kun on kyse halusta pakottaa raiskattu lapsi synnyttämään henkensä kaupalla.
Mitä muuten tykkään oman puolesi ilmauksista, kuten murhaväki, moraalivajeinen, tappaja, murhaaja ja uusimpana pakkoviemäröijäväki? Tuota siansaksaa täällä saa lukea joka päivä moneen kertaan. - on mukava
hyväksikäyttöä tämäkin kirjoitti:
Mukavuusaborttien edistäjä, naisten alistaja ja lasten teilaajaa koettaa hätäpäissään pyrkiä Etelä-Amerikassa kohua herättäneen lapsen selän taakse piiloon alhaisia tavoitteitaan.
Aborttiväen avuttomuus ja henkinen konkurssi näkyy kirkkaasti tämän alatyylisen (niin tyypillistä) riekkumisessa.
Suomessa surmautetaan n, 11 000 lasta vuosittain aborteissa. Näistä yli 99% on selkeitä mukavuusabortteja, joissa ei ole lääketieteellisiä syitä lapsen surmauttamiseen. Tällaista häpeää ei tietysti kukaan voi kantaa eikä sellaisesta vastata. Siksi luihu aborttiväki piiloutuu jopa 9 vuotiaan pikkutytön taakse - omat eväät kun eivät päivänvaloa kestä.sana, minä ainakin haluan että kaikilla syntyneillä on MUKAVAA.
- kannattajat...
hyväksikäyttöä tämäkin kirjoitti:
Mukavuusaborttien edistäjä, naisten alistaja ja lasten teilaajaa koettaa hätäpäissään pyrkiä Etelä-Amerikassa kohua herättäneen lapsen selän taakse piiloon alhaisia tavoitteitaan.
Aborttiväen avuttomuus ja henkinen konkurssi näkyy kirkkaasti tämän alatyylisen (niin tyypillistä) riekkumisessa.
Suomessa surmautetaan n, 11 000 lasta vuosittain aborteissa. Näistä yli 99% on selkeitä mukavuusabortteja, joissa ei ole lääketieteellisiä syitä lapsen surmauttamiseen. Tällaista häpeää ei tietysti kukaan voi kantaa eikä sellaisesta vastata. Siksi luihu aborttiväki piiloutuu jopa 9 vuotiaan pikkutytön taakse - omat eväät kun eivät päivänvaloa kestä.sentään "piiloutuvat" 9- vuotiaan raiskatun tyttöparan taakse.
Pakkosynnytystä kannattavat piiloutuvat sentin kokoisen limaisen alkion taakse. - lastaan
kannattajat... kirjoitti:
sentään "piiloutuvat" 9- vuotiaan raiskatun tyttöparan taakse.
Pakkosynnytystä kannattavat piiloutuvat sentin kokoisen limaisen alkion taakse.Aborttiväki käyttää lapsesta halveksivia ilmauksia, uusin on "limainen alkio". Tällaista nimitystä käyttää aborttiväki aborteissa surmauttamistaan lapsista. Se on pohjattoman surullista sekä lapsen että hänen halventajansa kannalta, varsinkin kun pilkkaaja on lapsen oma äiti.
- seuraava teksti
ole yleistämistä kirjoitti:
nimitellä "pakkosynnytysväeksi" tai "pakkosynnytysasiasiamieheksi" kirjoittajia, joiden kirjoituksista et pidä? Lapsellista uhoa tihkuvia kirjoituksiasi haukkumisineen ei kukaan ota täydestä, etkö itse tajua että viljelet tahatonta huumoria moisella räksytykselläsi. Henkinen ikäsi ei riitä edes aikuisen tasolle. Sen takia skarppaa hiukan ja vaivaudu ajattelemaan ennenkuin kirjoitat moista siansaksaasi.
mielestäsi yleistämistä, liioittelua taikka naurettavaa siansaksaa:
- että abortoitava
lastaan kirjoitti:
Aborttiväki käyttää lapsesta halveksivia ilmauksia, uusin on "limainen alkio". Tällaista nimitystä käyttää aborttiväki aborteissa surmauttamistaan lapsista. Se on pohjattoman surullista sekä lapsen että hänen halventajansa kannalta, varsinkin kun pilkkaaja on lapsen oma äiti.
EI OLE limainen eikä alkio.
- pienokaiseni
lastaan kirjoitti:
Aborttiväki käyttää lapsesta halveksivia ilmauksia, uusin on "limainen alkio". Tällaista nimitystä käyttää aborttiväki aborteissa surmauttamistaan lapsista. Se on pohjattoman surullista sekä lapsen että hänen halventajansa kannalta, varsinkin kun pilkkaaja on lapsen oma äiti.
syntyi 9 kuukauden odotuksen jälkeen toivottuna ja rakastettuna, minä kutsuin sitä syntymän jälkeen limaiseksi mötkyläksi ja "limalöhniäiseksi" Röllitarinan mukaan.
Mihin poliisilaitokseen haluat että ilmoittaudun? - huumoria
seuraava teksti kirjoitti:
mielestäsi yleistämistä, liioittelua taikka naurettavaa siansaksaa:
ja sarkasmia jota sinä et selvästikään ymmärrä.
- ihan ...
ystävällisesti kirjoitti:
että miksi siellä epäiltiin, että 9-vuotiaalla, vain 36 kiloa painavalla lapsella, jolla ei edes lantiota vielä ole, ei olisi ollut hengenvaaraa, vaikka hänen lääkärinsä niin väittivät? Miksi intettiin asiaa vaikka nämä faktat hyvin oli jo tuotu ilmi? Miksi vielä kaikkien näiden täysin asiallisesti esitettyjen faktojen jälkeenkin väitettiin, että tytölle tehtiin abortti "liukuhihnamaisesti lahtaamalla ilman mitään elinmahdollisuuksien tutkimista" hänen odottamansa kaksoset?
Ole hyvä ja anna edes jotain perusteita tällaisille epäilyksille ja väitteille! Normaalijärjellä varustetulle ihmiselle luulisi olevan selviö, että jo tytön nuori ikä tekee raskaudesta riskin, mutta te pakkosynnytysväki vain intätte jotain sikamaisen törkeitä lahtaamisjuttujanne. Älyättekö edes hävetä suunnatonta julmuuttanne ja raakalaismaisuuttanne????kuukautisten alkaminen tarkoittaa sukukypsyyttä eli valmiutta raskauteen ja synnytykseen. Ja kohtu on kuitenkin melko laajentumiskykyinen.. ei ikä itsessään mitään vaaraa aiheuta.
"mutta te pakkosynnytysväki vain intätte jotain sikamaisen törkeitä lahtaamisjuttujanne. Älyättekö edes hävetä suunnatonta julmuuttanne ja raakalaismaisuuttanne????"
Pakkoviemäröintiväen "asiallisuus" kukoistaa jälleen :DDD - vielä se,
ihan ... kirjoitti:
kuukautisten alkaminen tarkoittaa sukukypsyyttä eli valmiutta raskauteen ja synnytykseen. Ja kohtu on kuitenkin melko laajentumiskykyinen.. ei ikä itsessään mitään vaaraa aiheuta.
"mutta te pakkosynnytysväki vain intätte jotain sikamaisen törkeitä lahtaamisjuttujanne. Älyättekö edes hävetä suunnatonta julmuuttanne ja raakalaismaisuuttanne????"
Pakkoviemäröintiväen "asiallisuus" kukoistaa jälleen :DDDettä ikä ei aiheuta raskaudessa vaaraa, että 9- vuotiaan raskaudessa ei ole vaaraa.
Mikä lääketieteen tutkinto sulla olikaan? - ymmärsin
huumoria kirjoitti:
ja sarkasmia jota sinä et selvästikään ymmärrä.
että se alkion syömis-juttu olikin huumoria ja sarkasmia. Oliko sekin mielestäsi vain huumoria ja sarkasmia, että abortin vastustaja yleisti sen yhden kirjoituksen kertomaan jotain koko 'aborttiväestä'? Minusta kun se oli jo yleistämistä ja jopa täysin ala-arvoista sellaista...
- oikeasti
ihan ... kirjoitti:
kuukautisten alkaminen tarkoittaa sukukypsyyttä eli valmiutta raskauteen ja synnytykseen. Ja kohtu on kuitenkin melko laajentumiskykyinen.. ei ikä itsessään mitään vaaraa aiheuta.
"mutta te pakkosynnytysväki vain intätte jotain sikamaisen törkeitä lahtaamisjuttujanne. Älyättekö edes hävetä suunnatonta julmuuttanne ja raakalaismaisuuttanne????"
Pakkoviemäröintiväen "asiallisuus" kukoistaa jälleen :DDDettä millä perusteella epäilit tytön tutkineiden lääkäreiden diagnoosia ja arviota hengenvaarasta? Oletko itse lääkäri taikka peräti selvännäkijä, kun ihan potilasta näkemättä pystyt epäilemään hänet tutkineiden lääkäreiden sanaa?
Mitä epäasiallista minun kirjoituksessani nyt oikein on ollut? Eikös ihan abortin vastustajatkin ole olleet sitä mieltä, että pakkosynnytyksestä voidaan puhua raiskausten kohdalla? Tässähän oli kyse raiskauksesta seuranneesta raskaudesta mitä suurimmassa määrin. Ja jos asiatonta on mielestäsi tuo "lahtaaminen", niin ihan vain oman porukkasi asiattomuuksia tässä olen toistellut...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000042528231 - sama yleistäminen
oli ihan kirjoitti:
abortin vastustajien oma määritelmä, että pakkosynnytyksestä voi puhua silloin kun on kyse raiskauksesta. Saat pitää räyhäämisenä tai ihan minä vaan, mutta mielestäni pakkosynnytys on vielä kaunis ilmaus kun on kyse halusta pakottaa raiskattu lapsi synnyttämään henkensä kaupalla.
Mitä muuten tykkään oman puolesi ilmauksista, kuten murhaväki, moraalivajeinen, tappaja, murhaaja ja uusimpana pakkoviemäröijäväki? Tuota siansaksaa täällä saa lukea joka päivä moneen kertaan.se vaan jatkuu. OK kun ei mene perille niin jatka vaan omaa sotaasi jos se jotenkin helpottaa. Kohdallasi sopii hyvin sanonta "niin metsä vastaa jne". Alatyyliset kirjoittelusi antavat selkeän kuvan siitä ettei sinulta voi odottaa pienintäkään asiallisuutta. Jos kuulut viemäröintiporukkaan kuten asenteestasi käy ilmi, niin toivon että joskus opit edes jotakin hyvän käyttäytymisen alkeita. Ihan itsesi takia, lasta älä hanki ihan sen lapsen parhaaksi!!
- alinta kastia
vielä se, kirjoitti:
että ikä ei aiheuta raskaudessa vaaraa, että 9- vuotiaan raskaudessa ei ole vaaraa.
Mikä lääketieteen tutkinto sulla olikaan?Sairas.
- paikkaansa
hyväksikäyttöä tämäkin kirjoitti:
Mukavuusaborttien edistäjä, naisten alistaja ja lasten teilaajaa koettaa hätäpäissään pyrkiä Etelä-Amerikassa kohua herättäneen lapsen selän taakse piiloon alhaisia tavoitteitaan.
Aborttiväen avuttomuus ja henkinen konkurssi näkyy kirkkaasti tämän alatyylisen (niin tyypillistä) riekkumisessa.
Suomessa surmautetaan n, 11 000 lasta vuosittain aborteissa. Näistä yli 99% on selkeitä mukavuusabortteja, joissa ei ole lääketieteellisiä syitä lapsen surmauttamiseen. Tällaista häpeää ei tietysti kukaan voi kantaa eikä sellaisesta vastata. Siksi luihu aborttiväki piiloutuu jopa 9 vuotiaan pikkutytön taakse - omat eväät kun eivät päivänvaloa kestä."Suomessa surmautetaan n, 11 000 lasta vuosittain aborteissa."
Suomessa ei abortoida lapsia. - ettet kestä
sama yleistäminen kirjoitti:
se vaan jatkuu. OK kun ei mene perille niin jatka vaan omaa sotaasi jos se jotenkin helpottaa. Kohdallasi sopii hyvin sanonta "niin metsä vastaa jne". Alatyyliset kirjoittelusi antavat selkeän kuvan siitä ettei sinulta voi odottaa pienintäkään asiallisuutta. Jos kuulut viemäröintiporukkaan kuten asenteestasi käy ilmi, niin toivon että joskus opit edes jotakin hyvän käyttäytymisen alkeita. Ihan itsesi takia, lasta älä hanki ihan sen lapsen parhaaksi!!
alatyyliä, vaikka vain ja ainoastaan toistelen abortin vastustajien sanomisia ja sanontoja...
- kun....
alinta kastia kirjoitti:
Sairas.
kalahtaa niin silloin ulahtaa...
- vielä vähän
sama yleistäminen kirjoitti:
se vaan jatkuu. OK kun ei mene perille niin jatka vaan omaa sotaasi jos se jotenkin helpottaa. Kohdallasi sopii hyvin sanonta "niin metsä vastaa jne". Alatyyliset kirjoittelusi antavat selkeän kuvan siitä ettei sinulta voi odottaa pienintäkään asiallisuutta. Jos kuulut viemäröintiporukkaan kuten asenteestasi käy ilmi, niin toivon että joskus opit edes jotakin hyvän käyttäytymisen alkeita. Ihan itsesi takia, lasta älä hanki ihan sen lapsen parhaaksi!!
Tämä alatyyli, mitä niin kovin paheksut, on siis suoraan abortin vastustajien näppiksiltä peräisin. Minä olen vain tässä uskaltanut ääneen ja kovin sanoin kritisoida muutamia abortin vastustajien omia alatyylisiä juttuja. Kovastipa se sinua hermoon ottaa. Onko moiseen suuttumukseen syynä ilmausten alatyylisyys vaiko se, että omin silmin näet todisteen oman porukkasi alatyylistä?
Ja nyt, jospa jo vihdoin ja viimein perustelisit miten olen yleistänyt? Mielestäni en sitä ole tehnyt.
"Kohdallasi sopii hyvin sanonta "niin metsä vastaa jne"."
Juuri näin! Ensin ovat muutamat abortin vastustajat huutaneet ja minä nyt olen vastannut siihen huutoon. - huutavat jotka
vielä vähän kirjoitti:
Tämä alatyyli, mitä niin kovin paheksut, on siis suoraan abortin vastustajien näppiksiltä peräisin. Minä olen vain tässä uskaltanut ääneen ja kovin sanoin kritisoida muutamia abortin vastustajien omia alatyylisiä juttuja. Kovastipa se sinua hermoon ottaa. Onko moiseen suuttumukseen syynä ilmausten alatyylisyys vaiko se, että omin silmin näet todisteen oman porukkasi alatyylistä?
Ja nyt, jospa jo vihdoin ja viimein perustelisit miten olen yleistänyt? Mielestäni en sitä ole tehnyt.
"Kohdallasi sopii hyvin sanonta "niin metsä vastaa jne"."
Juuri näin! Ensin ovat muutamat abortin vastustajat huutaneet ja minä nyt olen vastannut siihen huutoon.eivät asialliseen keskusteluun pysty. Se vaan ei vie eteenpäin, päinvastoin, tahatonta huumoria, jankuttamista, ivaamista, kiukunpurkauksia yms. Kyllä minä minä "kestän" lukea, ihmetyttää kuitenkin miksi joillakin on niin suuri tarve suoranaiseen räksyttämiseen kun tän pitäisi sentään olla aikuisten naisten, miksei miestenkin, palsta. Olen nähnyt tällä palstalla ihan asiallisiakin kirjoituksia, mutta kaikista niin ei voi sanoa.
- vain että
oikeasti kirjoitti:
että millä perusteella epäilit tytön tutkineiden lääkäreiden diagnoosia ja arviota hengenvaarasta? Oletko itse lääkäri taikka peräti selvännäkijä, kun ihan potilasta näkemättä pystyt epäilemään hänet tutkineiden lääkäreiden sanaa?
Mitä epäasiallista minun kirjoituksessani nyt oikein on ollut? Eikös ihan abortin vastustajatkin ole olleet sitä mieltä, että pakkosynnytyksestä voidaan puhua raiskausten kohdalla? Tässähän oli kyse raiskauksesta seuranneesta raskaudesta mitä suurimmassa määrin. Ja jos asiatonta on mielestäsi tuo "lahtaaminen", niin ihan vain oman porukkasi asiattomuuksia tässä olen toistellut...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000042528231ikä ei automaattisesti aiheuta hengenvaaraa. Jokainen tapaus on tutkittava erikseen.
- vai??
vielä vähän kirjoitti:
Tämä alatyyli, mitä niin kovin paheksut, on siis suoraan abortin vastustajien näppiksiltä peräisin. Minä olen vain tässä uskaltanut ääneen ja kovin sanoin kritisoida muutamia abortin vastustajien omia alatyylisiä juttuja. Kovastipa se sinua hermoon ottaa. Onko moiseen suuttumukseen syynä ilmausten alatyylisyys vaiko se, että omin silmin näet todisteen oman porukkasi alatyylistä?
Ja nyt, jospa jo vihdoin ja viimein perustelisit miten olen yleistänyt? Mielestäni en sitä ole tehnyt.
"Kohdallasi sopii hyvin sanonta "niin metsä vastaa jne"."
Juuri näin! Ensin ovat muutamat abortin vastustajat huutaneet ja minä nyt olen vastannut siihen huutoon.Kumpikohan puoli se tässäkin (asiallisessa) alotuksessa sen solvauksin säestetyn huudon aloittikaan..?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000042563861 - tähän väliin
paikkaansa kirjoitti:
"Suomessa surmautetaan n, 11 000 lasta vuosittain aborteissa."
Suomessa ei abortoida lapsia.kysymys, mitä muuta alkiot/sikiöt on kuin syntymättömiä LAPSIA? Osaatko jo vastata? :)
- on myös
vain että kirjoitti:
ikä ei automaattisesti aiheuta hengenvaaraa. Jokainen tapaus on tutkittava erikseen.
väitetty ettei tätä tapausta oltaisi edes tutkittu. Mihin tämä väite perustuu? Tottakai jokainen tapaus on tutkittava erikseen, ja jokaikisestä lähteestä kävi päivänselvästi ilmi, että tämäkin tapaus oli lääkäreiden toimesta tosiaan tutkittu ihan erikseen, joten millä helkkarin perusteella edes on epäilty hengenvaaraa tässä tapauksessa???
Oletteko te lääkäreitä vai? - tuossa oli
vai?? kirjoitti:
Kumpikohan puoli se tässäkin (asiallisessa) alotuksessa sen solvauksin säestetyn huudon aloittikaan..?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000042563861solvaavaa??? Voisiko joku nyt vihdoin viimein jo kertoa, että mikä siinä on niin solvaavaa, jos joku kauhistelee abortin vastustajien esittämiä noinkin ala-arvoisia kommentteja? Siinä kun abortin vastustaja toivoo toiselle ihmiselle kuolemaa, hän kutsuu sitä mielipiteenvapaudeksi. Miksi tällaisen kommentin arvostelu onkin sitten solvaamista? Miksi abortin vastustajat saavat käyttää toisista sellaisia termejä kuin murhaväki tai pakkoviemäröijäväki, mutta heistä itsestään minkään sanominen on solvaamista???
Määritelkää nyt kunnolla ne mielipiteenvapauden rajat, ja kenellä kaikilla se mielipiteenvapaus tällä palstalla oikein on? - lapsi on
tähän väliin kirjoitti:
kysymys, mitä muuta alkiot/sikiöt on kuin syntymättömiä LAPSIA? Osaatko jo vastata? :)
abstrakti ilmaus, se tarkoittaa, että lasta ei vielä ole, mutta sen odotetaan syntyvän.
Juuri siksi puhutaan lapsen odottamisestakin. Koska lasta ei vielä ole, vaan odotetaan, että sellainen ensin kehittyy ja sitten syntyy. Eikö tuo edellinen opita jo peruskoulussa?
Olen vastannut sinulle aika useinkin tuohon kysymykseen, mutta kun sinulla ei ole älliä ymmärtää, niin ei voi mitään.. :/ Oi voi. - teet termistä
lapsi on kirjoitti:
abstrakti ilmaus, se tarkoittaa, että lasta ei vielä ole, mutta sen odotetaan syntyvän.
Juuri siksi puhutaan lapsen odottamisestakin. Koska lasta ei vielä ole, vaan odotetaan, että sellainen ensin kehittyy ja sitten syntyy. Eikö tuo edellinen opita jo peruskoulussa?
Olen vastannut sinulle aika useinkin tuohon kysymykseen, mutta kun sinulla ei ole älliä ymmärtää, niin ei voi mitään.. :/ Oi voi.omia tulkintojasi.
Näissäkin puhutaan lapsen kehtiyksestä, eikä tulevan lapsen..
http://www.amk.fi/opintojaksot/0407015/1109830128539/1139490308049/1155744306340/1165763210408.html.stx
>Lapsen kokonaiskehitys on prosessi, joka alkaa hedelmöittymisestä ja päättyy aikuisuuteen.>
http://www.vau.fi/templates/PeriodPage____66376.aspx
>Kaksi solukerrosta kehittyy – ulommasta muodostuu istukka, sisemmästä lapsi. Seuraavat kahdeksan viikkoa lasta kutsutaan alkioksi.>
Koitahan sinä nyt löytää sivuja joissa syntymättömän lapsen sanotaan olevan 'ei vielä lapsi'! - uskottavaa
teet termistä kirjoitti:
omia tulkintojasi.
Näissäkin puhutaan lapsen kehtiyksestä, eikä tulevan lapsen..
http://www.amk.fi/opintojaksot/0407015/1109830128539/1139490308049/1155744306340/1165763210408.html.stx
>Lapsen kokonaiskehitys on prosessi, joka alkaa hedelmöittymisestä ja päättyy aikuisuuteen.>
http://www.vau.fi/templates/PeriodPage____66376.aspx
>Kaksi solukerrosta kehittyy – ulommasta muodostuu istukka, sisemmästä lapsi. Seuraavat kahdeksan viikkoa lasta kutsutaan alkioksi.>
Koitahan sinä nyt löytää sivuja joissa syntymättömän lapsen sanotaan olevan 'ei vielä lapsi'!esittää sekundäärilähteitä, joissa kuka tahansa voi väittää mitä tahansa.
- niillä
uskottavaa kirjoitti:
esittää sekundäärilähteitä, joissa kuka tahansa voi väittää mitä tahansa.
sivuilla kuka tahansa väittää mitä vaan?? :D
No, sulta ei ole niitä lähteitä näkyny sitäkään vähää!! :DDDD - vaikka
niillä kirjoitti:
sivuilla kuka tahansa väittää mitä vaan?? :D
No, sulta ei ole niitä lähteitä näkyny sitäkään vähää!! :DDDDäidinkielen opeltasi.
- Harjoittelija!!!
Missään ei ole inhimillisyyttä vaan hyöty kaikesta irti mitä saa.
- hessahtanut
Sillä maailma ylikansoittuu ja harvalle on töitäkään enään
- vastaus..
"Ehkä juuri hän sanoo omallekin lapselleen että "Olisinpa abortoinut sinut!" tai omalle tyttärelleen "Tee abortti! Mitä ihmettä sinä siinä epäröit? Ei se mikään lapsi ole, vaan solumöykkky. Käytä vähän järkeäsi!" Ja kierre jatkuu, sukupolvelta seuraavalle"
No, luulenpa, että ihmiset, jotka eivät arvosta tai halua (vaikka arvostaisivatkin) yksinkertaisesti eivät tee lapsia. Ja hyvä niin. Olen havainnut, että monet ihmiset tekevät lapsia velvollisuudesta tai vaikka juuri siksi, että on käynyt vahinko, eikä ole pokkaa tehdä aborttia syysä tai toisesta.
Elämän arvostus lisääntyy siitä, kun tehdään lapsia vain ja ainoastaan kun niitä halutaan, eikä tavan vuoksi tai vain siksi, että ehkäisy on pettänyt.
Siellä missä on liikakansoitusta, on yleistä myös se, että jo syntyneen ihmisen henki ei ole minkään arvoinen. - sabotoi
näköjään tätäkin ketjua :DDD aijai, koville näkyy ottavan, jokos on hileet alkanu sulaa?!!
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1269392
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485383Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p343893Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1313585Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352644Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191906Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3591572Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981557Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?731418Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376