Mietin ja pohdiskelen onkohan aiheellista lopettaa koiraa, joka on vasta nuori mutta kärsinyt lähes koko pentuikänsä virtsatulehduksista ja virtsakiteistä. Ollut lääkityksellä monta kuukautta mutta ne ei tehoa.
Lääkärissä ravattu kerran kuussa vähintään ja lääkäri antoi jo vaihtoehdoksi rakenteellisen-, tai kehitysvian, joka olisi sitten loppuelämän kestävä. Tutkimuksiin jouduttas piakkoin, ne maksaa 200-300 (muutenkaan päästy alle 100:n per lääkärikerta) sekä sen jälkeen mahdolliset leikkaukset joiden hintaa en halua edes ajatella. Sekä todennäköisesti joutuisi syömään loppuikänsä erittäin kallista erikoisruokaa, josta se ei edes tykkää. Tähän kaikkeen meillä ei ole varaa, mutta en haluaisi sen olevan ainoa syy koiran lopettamiseksi. Koiramme on meille tärkeä emmekä tietenkään siitä haluaisi luopua, mutta selvästikkään Emmi-tyttömme ei ole terve koira, vaikka se ei silti näytä kärsivän kivuista. vielä. Haluaisin kuulla mielipiteitä, mitä tekisitte tässä tilanteessa. Päästää koira "kärsimyksistään" vai käydä läpi kalliit leikkaukset joista ei välttämättä ole edes apua.
Koiran lopettaminen
14
1619
Vastaukset
- 1 labbari
Tietenkin tuollainen koira pitää lopettaa on koiralle ja omistajalle paljon helpompi kummankin kärsimykset loppuu.
- emilya
niin se kai olis pakko, mutta se vaan tuntuu jotenkin "väärältä" kun ei koira näytä siltä että olis mitään kipuja vaan elää ihan normaalia elämää poislaskettuna lääkkeet ja erikoisruoka..
- hghgf
emilya kirjoitti:
niin se kai olis pakko, mutta se vaan tuntuu jotenkin "väärältä" kun ei koira näytä siltä että olis mitään kipuja vaan elää ihan normaalia elämää poislaskettuna lääkkeet ja erikoisruoka..
sairas koira. Kaksi sairautta, joita sairastaa loppuelämänsä, mut voi nyt hyvin lääkityksen ja erikoisruokavalion ansiosta. Ei olis tullut mieleenkään lopettaa koiraa sairastelun takia NIIN KAUAN kuin koira ei kärsi. Sit kun tilanne on siinä pisteessä, että koira kärsii, niin sitten on parempi luovuttaa. Kontrollissa käydään 3-4 kk välein.
- llllllllllllllllllllllllll
hghgf kirjoitti:
sairas koira. Kaksi sairautta, joita sairastaa loppuelämänsä, mut voi nyt hyvin lääkityksen ja erikoisruokavalion ansiosta. Ei olis tullut mieleenkään lopettaa koiraa sairastelun takia NIIN KAUAN kuin koira ei kärsi. Sit kun tilanne on siinä pisteessä, että koira kärsii, niin sitten on parempi luovuttaa. Kontrollissa käydään 3-4 kk välein.
Itse vein oman koirani lopetettavaksi, kun selvisi että sen tauti on parantumaton. Rahanmeno jota hoitoyritykset aiheuttivat, oli silloin toissijainen asia, mutta ymmärrän kyllä hyvin jos osasyynä lopetukseen on se ettei talous kestä jatkuvia eläinlääkärikäyntejä, erikoisruokavalioita ja lääkkeitä.
Raskas päätös, mutta en todellakaan halunnut odottaa että koirani kärsii. Se olisi ollut vielä pahempaa, sekä minulle että koiralle. Eihän me ihmiset tiedetä miltä koirasta tuntuu. Silloin kärsimys on varmaan jo hirvittävä, jos se ihmisenkin silmään on kova. - neljän suora
llllllllllllllllllllllllll kirjoitti:
Itse vein oman koirani lopetettavaksi, kun selvisi että sen tauti on parantumaton. Rahanmeno jota hoitoyritykset aiheuttivat, oli silloin toissijainen asia, mutta ymmärrän kyllä hyvin jos osasyynä lopetukseen on se ettei talous kestä jatkuvia eläinlääkärikäyntejä, erikoisruokavalioita ja lääkkeitä.
Raskas päätös, mutta en todellakaan halunnut odottaa että koirani kärsii. Se olisi ollut vielä pahempaa, sekä minulle että koiralle. Eihän me ihmiset tiedetä miltä koirasta tuntuu. Silloin kärsimys on varmaan jo hirvittävä, jos se ihmisenkin silmään on kova.Saatoin oman pienen rakkaani sateenkaarisllalle 3 vk sitten.Päätös oli hirvittävän raskas,mutta vielä raskaampaa oli katsoa vierestä kun kivut pahenivat pikkuhiljaa.Hän sai lähteä lentoon,koska jatkuvat antibiootit eivät poistaneet yleistulehdusta ja kipulääkkeet sumensivat päänsä.
Hän sai lähteä juuri sellaisena omana itsenään,jota rakastin,eikä vapisevana kuihtuneena koiran irvikuvana,jollaiseksi hän olisi pian muuttunut.
3 eri lekuria tutki 3kk:n aikana,kaikki tehtiin mitä voitiin,myös erittäin kivuliaat hoitotoimenpiteet joita jouduin itse suorittamaan päivittäin.
Ystäväni kärsi yhä enemmän,minä tein päätöksen ja lääkäri antoi armon.Ikävä on kova ,mutta lohduttaa tieto siitä,että nyt hänellä on hyvä olla.
Rahaa paloi myös erittäin paljon koiran hoitoon,tuleva leikkaus olisi maksanut 600-800,jonka olisin jostain repinyt,jos siitä olisi ollut hyötyä.Sitä ei kuitenkaan tarvinnut suorittaa,koska ystäväni ei toipunut leikkauskuntoiseksi.
Loppujen lopuksi minä(kin) taivuin järjen ääneen.
- Virtsakiteitä koiralla
Minulla on 3 koiraa joista kahdella on virtsakiteitä (struviittikiteitä). Molemmat syövät erikoisruokaa ja sillä homma pysyy hyvin hanskassa. Ruoka on kalliinpaa kuin tavallinen ruoka. Itse en ole koskaan harkinnutkaan lopettamista kiteiden takia! Leikkaukseen joutuu vain vasta jos kiteet on hoitamatta ja niiden vuoksi pääsee muodostumaan virtsakiviä jotka tukkii virtsatien. Kiteetkin pysyy poissa kunhan pissin ph pysyy max 6:ssa. En tiedä millaisia koiria sinulla on mutta älä ihmeessä virtsakiteiden takia niitä lopeta! Vaiva on yleinen ja helppo ruokavaliolla hoitaa. Ruokavalio on myös ainoa tapa hoitaa. Lääkkeet tulee mukaan kuvaan vasta jos kiteet aiheuttaa tulehdusta tms. Tsemppiä!
- emilya
ei ollut kyse pelkästään kiteistä vaan siitä että koiralla on jatkuva tulehdus ja epäillään rakenteellista vikaa tai kehitysvikaa joka on pysyvä. Koira ei pysty pidättelemään juuri lainkaan tulehdusten takia. Nyt syödään kolmatta vai neljättä lääkekuuria ja sitä erikoisruokaa, Royal Canin, edelleen. ja mikään ei tehoa. Koira on sekaroituinen naaraskoira, eli yleensä terve koira.
- ettei

lääkäri ole tutkinut koiraa paremmin jo nyt vaan aina määränyt uusia lääkekuureja. Ultralla näkisi koiran rakenteelliset ym. viat. Meneppäs vielä eläinlääkärille tutkimuksiin niin saat selville missä vika, ja jos silloin tulee ilmi että koiraa ei voi auttaa millään tiedät että ainakin olet kaikkesi sen eteen tehnyt. Olisiko pitänyt ottaa koiralle vakuutus?
- kiteitä...

Meilläkin oli alussa useita pissitulehduksia ja antibioottikuureja ennen kuin tulehdukset ja kiteet saatiin kuriin. Nyt pojat on 5- ja 3- vuotiaat ja terveitä. Yksittäinen pissitulehdus toisella oli talvella ja se sai siihen 16 päivän kuurin. Nyt on kunnossa. Toisen kanssa taisi mennä 5 antibioottikuuria ennen kuin homma saatiin kuntoon. Tuosta rakenteellisesta mahdollisesta viasta minulla ei ole kokemusta. Ehdotan kuitenkin, että käy vielä toisella eläinlääkärillä kuulemassa toinen mielipide. Jos et ole vielä käynyt. Tuon asian kuosiin saaminen voi kestää jonkin aikaa mutta minusta ei kuulosta siltä, että vielä olisi aika laittaa koiratyttösi "autuaammille metsästysmaille".
- emilya
ettei kirjoitti:
lääkäri ole tutkinut koiraa paremmin jo nyt vaan aina määränyt uusia lääkekuureja. Ultralla näkisi koiran rakenteelliset ym. viat. Meneppäs vielä eläinlääkärille tutkimuksiin niin saat selville missä vika, ja jos silloin tulee ilmi että koiraa ei voi auttaa millään tiedät että ainakin olet kaikkesi sen eteen tehnyt. Olisiko pitänyt ottaa koiralle vakuutus?
.. olemme jo menossa tutkimuksiin. kun nyt saadaan tää viimenen kuuri loppuun. Mutta ei paljon vaihtoehtoja jää kun rakenteelinen vika. luulis että tulehduslääkkeet ja tulehduksiin ja tarkoitettu ruoka olisi jo tehonnut. niitä kun on syöty jo monta kuukauttta.
Vakuutusta ei käsittääkseni sekarotuiselle saa, ja kun kerran koira ei ole terve, tuskin sille olis vakuutusta myönnettykkään. - ainakin
emilya kirjoitti:
.. olemme jo menossa tutkimuksiin. kun nyt saadaan tää viimenen kuuri loppuun. Mutta ei paljon vaihtoehtoja jää kun rakenteelinen vika. luulis että tulehduslääkkeet ja tulehduksiin ja tarkoitettu ruoka olisi jo tehonnut. niitä kun on syöty jo monta kuukauttta.
Vakuutusta ei käsittääkseni sekarotuiselle saa, ja kun kerran koira ei ole terve, tuskin sille olis vakuutusta myönnettykkään.annetaan vakuutus sekarotuiselle koiralle... Tässä ote vakuutusehdoista:
Sekarotuiselle tai rekisteröimättömälle koiralle voi ottaa henkivakuutuksen, jolloin vakuutusmäärä voi olla enintään 336 euroa. Sekarotuinen koira saa myös eläinlääkärikuluvakuutuksen koiran koko eliniäksi. Koiralla ei tarvitse olla tunnistusmerkintää (mikrosiru, tatuointi). - .....
kiteitä... kirjoitti:
Meilläkin oli alussa useita pissitulehduksia ja antibioottikuureja ennen kuin tulehdukset ja kiteet saatiin kuriin. Nyt pojat on 5- ja 3- vuotiaat ja terveitä. Yksittäinen pissitulehdus toisella oli talvella ja se sai siihen 16 päivän kuurin. Nyt on kunnossa. Toisen kanssa taisi mennä 5 antibioottikuuria ennen kuin homma saatiin kuntoon. Tuosta rakenteellisesta mahdollisesta viasta minulla ei ole kokemusta. Ehdotan kuitenkin, että käy vielä toisella eläinlääkärillä kuulemassa toinen mielipide. Jos et ole vielä käynyt. Tuon asian kuosiin saaminen voi kestää jonkin aikaa mutta minusta ei kuulosta siltä, että vielä olisi aika laittaa koiratyttösi "autuaammille metsästysmaille".
Minun narttukoira kärsi pentuna toistuvista pissatulehduksista. Se sai ensimmäisen antibioottikuurin 8 viikon iässä ja söi peräkkäin useita antibioottikuureja. Antibioottikuurien jälkeen se sai ammoniumkloridikapseleita, jotka laskivat pissan pH:ta. Eläinlääkäri kertoi, että joillakin narttupennuilla on pissatulehduskierteitä, jotka menevät ohi kun koira kasvaa. Usein tulehdukset jäävät kuulema pois kun nartulle tulee ensimmäinen juoksu. Meillä koira oli n. 7kk kun kaikki lääkkeet voitiin jättää pois. Meilläkin sisäsiisteys oli haasteellista, koska koira joi paljon ja pissa oli hyvin laimeaa eli se pissasi paljon. Alku oli tosi vaikeaa, mutta nyt koira on terve ja pissatulehduksia sillä ei ole ollut pentuajan jälkeen. Minäkin mietin ja murehdin, että miten tässä käy, mutta hyvin kävi. Joten joskus tarvitaan kärsivällisyyttä ja pätevä eläinlääkäri osaa kertoa jos koira kärsii ja se on aiheellista lopettaa.
- luonnonmukaisia hoitoja
Hankalia sairauksia-Itse yrittäisin ns. luonnonmukaisin keinoin hoitaa koiraani.
Vaihtaa ruokaa..vaikka barffiin..valkosipulia..nähdä vaivaa rakkaan ystäväni toipumiseen..homeopatia hoidot..mahdollisuuksia on muitakin..- kokemusta täälläkin1
Jos tuollaisia vaivoja on, niin aivan takuulla syötätte valmisruokia!!! Ei ole ihme jos koirat sairastelevat. Itse olen huomannut että AINA kun koirillamme on ollut pidempiä jaksoja valmisrakeloiden syötössä niin on tullut jotain terveyspulmia! Syöpää, allergiaa, pissajuttuja jne jne jne jne!
LOPETTAKAA niiden valmispaskojen syöttäminen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872