Että Tällaista!

Wuh!

Että koira pitää sitten olla, vaikka ei ole koiran pitäjäksi. Eikö poliisit voisi jo puuttua, tuolla kadulla koiriaan kouluttavien käyttäytymiseen. Ei ne isot koirat ole sitä varten ihmisen lemmikeiksi tarkoitettu, että niiden ulostuksilla liukastutetaan kadut ja koulutiet. Kyllä korvien välissä ei ole mitää, ei edes tyhjää, jollakin isojen koirien paskannuttajalla, kun ei osaa käyttäytyä, vaan huutaa perkelettä toisten ikkunoiden alla koirilleen niin että koko kylä raikaa. eihän humalaisetkaan saa joka ilta möykätä ja häiritä kadulla kulkevia, saatikka talojen asukkaita, eikä paskannella toisten ikkunan alle. Kaikenlaisille ne koirat ann

4

1718

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hoitoon.....

      Sulla on jäänyt levy päälle jauhamaan samaan kohtaan!! Hae apua itsellesi, äkkiä!

    • pitäjiä

      On kahenlaisia. On hyviä ja huonoja.
      Kolmas malli on uhalla pitäjät, jotka kuuluvat kai noihin huonoihin pitäjiin.

      Tuo sinun kirjoituksesi on niin hyvä, että minun
      ei tarvitse kirjoittaa siihen mitään lisää.
      Ilmoitan olevani kanssasi tasan samaa mieltä asiasta.

      • MALLIIN

        Ollaanpa me kolme ainakin samaa mieltä tästä
        asiasta,voi kun löytyisi vielä lisää,niin sivis-
        tys lisääntyisi Iisalmessakin huomattavasti.


      • Vaan
        MALLIIN kirjoitti:

        Ollaanpa me kolme ainakin samaa mieltä tästä
        asiasta,voi kun löytyisi vielä lisää,niin sivis-
        tys lisääntyisi Iisalmessakin huomattavasti.

        Tuli mieleeni, kun luveskelin joutessani nuita
        paska tarinoita, että nuo koirien pitäjät (joita liian paljon) ja koirattomat joita on vähempi. on verrattavissa poliittisiin puolueisiin.
        Meniskö se noin: Mitä suurempi puolue, sitä suurempi on paskan puhumisen määrä.
        Kun taas pienempi puolue saa vähempi paskaa ym esiin, mutta olisko laatu parempi ?
        Nykyään MOPOT pitävät suurenpaa ääntä kuin autot,
        mutta nopeudessa häviävät autoille------TOISTAISEKSI.
        Kertauksen vuoksi: Ei kenenkään tarvitse sallia
        eläinten, eikä aikuisten ihmisten jätöksia eikä
        muitakaan sotkuja as ym alueillaan.
        Rähinä siitä syntyy, ja saa syntyäkin, ja pitääkin syntyä,kun järjestystä ei muuten kerran tule.


    Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      152
      11518
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5413
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      42
      4346
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      132
      3622
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2708
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1916
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      107
      1636
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      360
      1596
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      92
      1481
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1431
    Aihe