Ettekö ymmärrä että inttiin tai sivariin mennään kuitenkin nuorena. Niin nuorena, ettei sillon välttämättä maailmankuva ja aatteet ole vielä täysin kehittynyt.
Sivaristakin voi kasvaa ihan hyvä ihminen, kunnon Suomen kansalainen.
19-vuotiaanako pitäisi olla jo tietty suunta elämässä ja maailmankatsomus muokkautunut oikeanlaiseksi?
Sivaristakin voi kasvaa ihan hyvä ihminen, kunnon Suomen kansalainen.
19-vuotiaanako pitäisi olla jo tietty suunta elämässä ja maailmankatsomus muokkautunut oikeanlaiseksi?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Luulisin että, siksi kun on itse käynyt intin.
Pari tuttuani on päätynyt sivariksi sen takia, ettei halua leikata tukkaansa lyhyeksi.
Itsellänikin oli ollut "liehuletti" koko ikäni, mutta pystyin luopumaan siitä.
Sotaveteraaneja ei pidä kunnioittaa
Kirjoittanut: sivari, 5.12.2003 klo 13.59
He ovat murhaajia.
siinä vastaus.
Ei uskoisi että hiusten leikkuu lyhyeksi voi olla noin ylivoimainen este, jotta sen takia rupeaa sivariksi.
Keksivät aina jotain "aatteita" jottei tarvitsisi inttiin mennä, vaikka perimmäinen syy on nuo hiukset joita on kasvattanut koko ikänsä.
-Vain harvalla sivarilla on todellisena syynä aate
-Suurin osa sivareista aivan avoimesti haluavat päästä helpolla
-Koska nuoriso tietää puolustusvoimien huumetesteistä, menevät he sivariin
Sinänsä sivareita kohtaan en tunne muuta närää. Moni hyvä kaverini on sivari eivätkä he ole sen huonompia kansalaisia kuin intin käyneet. Silti monelle tuttava sivarille olisi armeija tehnyt todella hyvää aikuistumisen suhteen.
Se, ketä en hyväksy, on totaalit jotka luokittelen narkkareiden, raiskaajien ja muun yhteiskunnan pohjasakan kanssa samalle tasolle. Tai oikeastaan sen alle.
Sanomalehti Karjalaisen verkkoyleisönosastolla on varsin mielenkiintoinen keskustelu aiheesta käynnissä. Käväiskää toki sanomassa oma mielipiteenne.
Koska 19v ei osaa vielä muodostaa mielipidettään ja vakaumustaan, olisi kaikkien kannalta parempi kun kävisi kaikki ensin asepalveluksen ja vasta sittensaisi päättää polttaako sotilaspassinsa.
Sivarit nyt vaan sattuu olemaan homoja.
Jos ei ole ns. täysi-ikäisenä sitä vertaa kasvanut aikuiseksi, tuskin tekee sitä koskaan.
Missä muuten on niitä ihan hyviä sivareita? En ole yhtäkään tavannut ja tapaan kuitenkin erittäin paljon ihmisiä työssäni.
Kaikki ei tuota ymmärrä.
Sivariin menemiseenhän on useita syitä.
-Aatteet. Pelkästään hyvä, että osalla porukasta on erilaiset mielipiteet. Se auttaa muitakin katsomaan maailmaa vähän toisenlaisella silmällä. Käsittääkseni kumminkin aika harva sivari on aatteensa takia sivarissa. Vanhempana tosiaan voi vielä muuttua ajatukset. Mitään oikeaa maailmankatsomusta ei ole! On vain erilaisia.
-Laiskuus. Tästä on vähän vaikea keksiä mitään hyvää sanottavaa. En kyllä usko, että kovin moni tämän takia menee sivariin.
-Helppo elämä. Eli ei halua sitä armeijan toisinaan kieltämättä aika epämukavaa elämää. Ihmisen normaaliin luonnolliseen käytökseen kuuluu mukavuuden halu, ei me muuten nukuttaisi patjoilla ja käytettäis autoja. Joillakin tärkeysjärjestys vain on se, että sivari on parempi vaihtoehto.
-Luonteen sopimattomuus inttiin. Tämän uskon ehdottomasti olevan suurin syy sivariin menemiselle. Intin tavat ja rituaalit ovat kumminkin täysin erilaisia kuin siviilissa. Siviilielämän haasteissa voi joku pärjätä vaikka kuinka hyvin, mutta armeijaelämä ei silti sovi. Pidän ehdottomasti parempana, että tälläinen voi päästä siviilipalvelukseen kuin, että olisi muiden riesana ja itseänsä kiusaamassa armeijassa. Maanpuolustuhenkikin voi olla hyvinkin korkea, mutta kun vaihtoehtoja on heille vain kaksi. Armeija tai siviilipalvelus.