Tuollanen vene on ollut käytössä kaksi vuotta Hondan 40hp nelitahti-koneella, löytyisiköhän ketään joka vastaavanlaisilla laitteilla on ajellut?
On tullut ajettua toukokuun alkuviikosta lokakuun loppuun ja pääsääntöisesti olen tyytyväinen vaikka negatiivistakin asiaa löytyy.
Suvin hintaan olen ollut tyytyväinen, melkoisen edullinen tuplapulpettivene mikäli kilpailijoihin vertaa, itselleni ei merkitse että on ns. yksikerrosvene ja esim. sisäpuolelta hieman "karski", kun ei ole tarkoitus esitellä siistiä ämpärimuovipintaa terassien laitureilla vaan ajaa veneellä siellä missä ei vierasvenesatamia ole.
Veneen keveys ehkä syyskeleissä pienoinen miinuspuoli mutta trailerin päällä plussaa.
pulpettien välinen kulkutila ahdas, ainakin syksyllä kelluntahaaareissa, tuppaa jäämään pienetkin ulokkeet asusteissa kiinni pulpettien plekseihin.
Säilytystiloja mukavasti, pulpettien sisällä olevat kaapit hyvät.
Sadevesityhjentyvyyttä myös kokeiltu ja toimii.
Ajokuomu olisi ollut aivan pakollinen hankinta hetimiten, maksaa vain reilun tonnin asennettuna, harmi että jäi hankkimatta, pulpettien välipressu sensijaan on ja sekin toimii tehden pupettien taakse melko pyörteettömän paikan.
Hondan nelikymppiseen olen ollut tyytyväinen, Duo on tällä kulkenut 27.8 solmua kapula-gps:n mukaan ja en yhtään enempää kaipaakaan, mukava matkavauhti, kelistä riippuen, löytynee 14 ja 20 solmun väliltä, kierrosalueella 3-4000 maisema vaihtuu eikä kukkarokaan kevene liiaksi. Järkevällä matkavauhdilla vielä mukavan hiljainen kone, uisteluvauhdista puhumattakaan.
Viiskymppistä, joka on valmistajan maksimi konekoko, en hankkinut koska ainoa "hyöty" olisi ollut kahden solmun verran lisää huippunopeutta valmistajan mukaan, 2007 jolloin ostin, 40 ja 50 olivat Hondalla melko samoja koneita, kaasareilla ilmeisesti otettu tuo lisä 10hp?
Mukavasti on kulkenut tälläkin.
Omaan on jälkikäteen tullut hankittua myös kölirauta joka on mukava asia pieniä saaria kolutessa.
Vaikka ilman merikorttia en veneellä lähde mihinkään on pieni plotteri käynyt mielessä hankittavaksi mutta tiedä tuleeko ohjauspulpetti jo liian ahtaaksi kun kaiku jo mittarien vieressä on?
Ajatuksena on myös ollut toisen irtotankin hommaaminen, tällöin säiliöissä oleva bensamäärä nousisi yli 45 litran ja kanisterihommat ehkä hieman vähenisivät?
Suvi 4900 SR Duo
Hondamies66
0
4233
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 18013608
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585493Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454940Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1543726Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402853Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282042Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1201801Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3721697Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371525