Mustasukkainen ja

Tunnen niin omituista mustasukkaisuutta tasan yhtä ihmistä kohtaan. En tajua itseäni.

Tiedän että olen niiiin superhyper mustis hänestä (vain hänestä en kenestäkään muusta) mutta samalla rakastan niin paljon että haluan että on onnellinen.

En halua että on kenenkään kanssa, mutta silti haluan. Jotta olisi onnellinen ja iloinen.

Tää on niin sekava tunne. Se mustasukkasuus on superhyper suurta, mutta jos sen vieressä on tämän rakkaan hyvinvointi, niin melkein jopa kannustan häntä tekemään niitä asioita josta tulen mustasukkaiseksi. Ja ihan OIKEASTI tunnen niin, että se tuntuu paremmalta, että hänen ei ole paha olo.

Voiko jotain rakastaa niin paljon että se KÄSITTÄMÄTÖN mustasukkaisuus jää toissijaiseksi?
(Ei aina siis jää toissijaiseksi, mutta silloin jää jos tämän rakkaan hyvinvointi on pelissä)

Siis en osaa selittää mitä tunnen. Jos hän kävisi vaikka katsomassa sukulaista vanhainkodissa ja flirttailisi kaikille mummoille siellä, niin olisin iloinen että piristi niiden päivää, mutta samalla mököttäisin, heittelisin tyynyjä seinään ja haluaisin huomiota. Ihan oikeasti. Menisin mököttämään hänen naamansa eteen suupielet alaspäin, jotta varmasti ymmärtäisi, että olen kateellinen mummojen saamasta huomiosta häneltä. Olisin ihan oikeasti mustasukkainen niille kaikille vanhainkodin asukeille.

Tuntuu, että olen ihan seonnut. Kannustan tekemään niitä asioita, jotka saavat minut aivan syperhypermustasukkaiseksi ja tunnen iloa, että hänen saattaisi olla parempi olla. Sitten silti edelleen tulisin jopa mummojen saamasta huomiosta mustasukkaiseksi. Mutta sitten on monia asioita, joita mielestäni yhdessä voi tehdä mistä en tule (luultavasti) mustasukkaiseksi, mutta normaalisti ihmiset tulevat.

En ole koskaan tuntenut kenestäkään näin.