Mustasukkainen ja

hämmillään.

Tunnen niin omituista mustasukkaisuutta tasan yhtä ihmistä kohtaan. En tajua itseäni.

Tiedän että olen niiiin superhyper mustis hänestä (vain hänestä en kenestäkään muusta) mutta samalla rakastan niin paljon että haluan että on onnellinen.

En halua että on kenenkään kanssa, mutta silti haluan. Jotta olisi onnellinen ja iloinen.

Tää on niin sekava tunne. Se mustasukkasuus on superhyper suurta, mutta jos sen vieressä on tämän rakkaan hyvinvointi, niin melkein jopa kannustan häntä tekemään niitä asioita josta tulen mustasukkaiseksi. Ja ihan OIKEASTI tunnen niin, että se tuntuu paremmalta, että hänen ei ole paha olo.

Voiko jotain rakastaa niin paljon että se KÄSITTÄMÄTÖN mustasukkaisuus jää toissijaiseksi?
(Ei aina siis jää toissijaiseksi, mutta silloin jää jos tämän rakkaan hyvinvointi on pelissä)

Siis en osaa selittää mitä tunnen. Jos hän kävisi vaikka katsomassa sukulaista vanhainkodissa ja flirttailisi kaikille mummoille siellä, niin olisin iloinen että piristi niiden päivää, mutta samalla mököttäisin, heittelisin tyynyjä seinään ja haluaisin huomiota. Ihan oikeasti. Menisin mököttämään hänen naamansa eteen suupielet alaspäin, jotta varmasti ymmärtäisi, että olen kateellinen mummojen saamasta huomiosta häneltä. Olisin ihan oikeasti mustasukkainen niille kaikille vanhainkodin asukeille.

Tuntuu, että olen ihan seonnut. Kannustan tekemään niitä asioita, jotka saavat minut aivan syperhypermustasukkaiseksi ja tunnen iloa, että hänen saattaisi olla parempi olla. Sitten silti edelleen tulisin jopa mummojen saamasta huomiosta mustasukkaiseksi. Mutta sitten on monia asioita, joita mielestäni yhdessä voi tehdä mistä en tule (luultavasti) mustasukkaiseksi, mutta normaalisti ihmiset tulevat.

En ole koskaan tuntenut kenestäkään näin.

2

736

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • varmastikkin
    • usein

      sellaista että vaikka ei välitä toisesta, esiintyy kuitenkin mustasukkaisuutta puolin ja toisin.
      Ei rakasta mutta ei soisi muittenkaan rakastavan.
      Mustasukkaisuus on raastavaa parisuhteessa ja voi tuhota sen perusteellisesti.

      nimim. kokemusta on

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      140
      10166
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5393
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      40
      4040
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      132
      3602
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2654
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1906
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      359
      1572
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      98
      1567
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      73
      1428
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1386
    Aihe