Kipaisinpa tässä minäkin aikani kuluksi näillä niin kovasti mainostetuilla kirppareilla. Järkytys oli suunnaton, lähinnä nyt hinnoista on kyse.
Erään pika(roska)ruokaketjun ilmaislelutkin olivat myynnissä, tyhjät viini/viinapullot, puoliksi käytettyjä hajuvesiä ja shamppoita jne. No, en nyt tartu edes näihin epäilyttäviin tuotteisiin, mutta ne HINNAT!
Usein kuulee valitettavan, kuinka markoista euroihin siirryttäessä on hinnat karanneet pilviin, mutta tuolla kirppareilla se vasta näkyykin. Voi jösses sentään. Tiedän kyllä mitä ajattelette: Ei se ole hullu, joka pyytää vaan se, joka maksaa.
Pidin tässä kerran itsekin kirpputoria tuolla eteläisessä suomessa muuttopuuhieni yhteydessä ja tultuani kahden päivän päästä myyntipaikalleni luulin sen olleen siirretyn jonnekin toiseen paikkaan. Tunsin jo eräänlaista suuttumusta moisen siirtelyn takia, mutta tiedusteltuani asiaa henkilökunnalta minulle kerrottiin, että tavarat olivat menneet lähes kaikki jo ensimmäisenä myyntipäivänä. Kun tuotteen hinta on kohdallaan, ei sitä tarvitse kauaa myyskennellä, sanoi nainen.
En tiedä, pyritäänkö täällä itäisessä suomessa jonkinlaiseen kanssakäymiseen mahdollisemman monen hypistelevän asiakkaan kanssa ja tunnetaanko onnistumisen iloa tavaroiden lojuessa loosseissaan mahdollisemman kauan, mutta paljoakaan tavaroilla ei myynnin kanssa ole takemistä niiden hinnoista päätellen.

Vastaukset 3
Vanhimmat
monia ihmisiä riivaa ahneuden piru. Olen nähnyt reikäisiä päivän haaltamia räsymattoja kaupiteltavan 5 euron hintaan, samoin kuten totesit niin kaatopaikoille menevää sälettä tuodaan kaupaksi.
Joensuussa rakanneuskirpputorilla on enempi hinta-laatusuhde kohdallaan mutta jo naapurissa SPR:ssä nyvitään monista tavaroista ylihintaa.
Ja sitten nää mihin ihmiset tuo myytäviksi, ne vasta ylihinnoiteltuja ovatkin. Miksi ihmiset ovat niin ahneita, en ymmärrä.
Hyvä konsti tavaran hinnoitteluun. Ite ainakin mietin tavaralle hinnan millä olisin itse sen valmis ostamaan. Toimii hyvin, ei tule ylihinnoiteltua kamaa ja tavara liikkuu.
Totta pakiset. Löytyi tosin erään kaupan yhteydestä jo hiukan siistimpi ja asiallisemmin hinnoilteltu kirpputori, tosin tarkkana saa sielläkin olla.