PAINOSTUS

Usein kuulee kerrottavan siitä, että naisia on painostettu surmauttamaan lapsensa abortissa. Tällaiseen sanotaan syyllistyneen puolison tai muun lähipiirin, mutta joskus väitetään, että esim. työpaikkojen suunnalta tulee epävirallisiempia paineita jne.

1. Kun abortista päättää aina vain viranomainen, niin millaisilla syillä painostuksen alla oleville naisille on myönnetty abortti?

2. Kun ilmeisesti moni aborttiin painostetuista katuu tapahtunutta, niin ovatko he moittineet ahdistajiaan tai katkaiseet suhteensa sellaisiin?

3. Onko tiedossa, että painostajia vastaan olisi nostettu syytteitä?

4. Mitä on sanottava nykyisestä aborttijärjestelmästä, jos sen läpi pääsee tapauksia, joissa naista on painostettu?

5. Tulisiko aborttien todelliset sosiaaliset syyt lain mukaan tutkituttaa sosiaaliviranomaisilla, jotta panostukselta ja pakotukselta voitaisiin välttyä?

6.Onko aborttiluvan myöntäjällä moraalista vastuuta, jos naista on painostettu aborttiin?

7. Onko aborttiluvan myöntäjällä moraalista vastuuta jos häntä on harhautettu asian käsittelyssä?

8. Onko aborttikäytäntö, ja siihen liittyvä mahdollisuus naisen painostamiseen lapsensa surmauttamiseen abortissa vieraiden tavoitteiden vuoksi, yksi pahimmista, ellei pahin, naisen alistamisen ja sortamisen mekanismeista.

9. Pääsevätkö naisien aborttin painostajat "kuin koira veräjästä"?
20650
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Sosiaalisilla syillä. Eli naisen sosiaalinen ympäristö laittaa naisen haluamaan abortin. Esimerkki tapauksessasi siis, nainen hakee aborttia koska ei halua lasta, sillä pelkää työpaikkansa puolesta.

Tuskin ainakaan esimerkki tapauksessasi, jossa painostus tulee työpaikan suunnalta, sillä hehän ovat vain halunneet säilyttää suhteensa työhön, siksi abortin halunneetkin.

Olen ollut eräässä valistustapahtumassa, jossa oli tällainen keksitty tuomioistuin. Siellä oli syytettynä painostanut poikaystävä ja nuoret todellakin tuomitsivat hänen toimintasa. Sitä en tiedä onko oikeissa tuomio istuimissa tällaisia ollut.

Kunnat säästävät vääristä paikoista. Aborteissa pitäisi panostaa ennaltaehkäisyyn.

Hyvä ajatus, käytännön toteutus ontuu taloudellisista syistä.

Ei, sillä hänellä on vastuu myöntää abortti naiselle joka sellaista haluaa. Pitäisi kuitenkin olla jonkinlainen velvoite selvittää, että nainen varmasti haluaa abortin.

< 7. Onko aborttiluvan myöntäjällä moraalista vastuuta jos häntä on harhautettu asian käsittelyssä? >

Silloin ei ainakaan minkäänlaista.

Ei. Pahinta naisen sortamista on hänen omaan ruumiiseensa tai vapauteensa kajoaminen. Köyhyys on varmaan konkreettisena makanismina pahin ihmisarvojen sortaja, se altistaa vapauden ja koskemattomuuden loukkauksille.

Se riippuu naisesta ja hänen toimistaan "herättyään todellisuuteen". Mitä hän tekee asian eteen? Monesti varmasti ainakin parisuhteet katkeavat, jos puoliso on ollut painostaja.

Äänestä
  • Siis myös 1977 myöntää että aborttiautomaatti vuotaa siten, että se mahdollistaa naisten painostamisen ja saattamisen abortteihin vastentahtoisesti.

    Painostettuja ei tunnisteta ja paninostettujen naisten tilaa ja taustoja ei tutkita.

    Lepsu käytäntö johtaa siihen, ettei painostajia rangaista.

    Tässä ilmenee aborttikäytäntöön liittyvä väkivalta, joka kohdistuu sekä naista että lasta kohtaan. Aborttikäytäntö on vaara ihmisoikeuksien toteutumiselle ja mahdollistaa sekä naiseen että lapseen liittyvät "oikeusmurhat", sillä lapsi todella otetaan hengiltä, jos painostettu nainen sitä pannaan hakemaan.

    Äänestä

  • naista ja lasta kirjoitti:

    Siis myös 1977 myöntää että aborttiautomaatti vuotaa siten, että se mahdollistaa naisten painostamisen ja saattamisen abortteihin vastentahtoisesti.

    suurin osa on kuitenkin niitä joita ei painosteta ja näin ollen heille tämä valinta suotakoon. Heitä ei saa painostaa raskauden jatkamiseen.

    Äänestä

  • tapauksia, kirjoitti:

    suurin osa on kuitenkin niitä joita ei painosteta ja näin ollen heille tämä valinta suotakoon. Heitä ei saa painostaa raskauden jatkamiseen.

    Kuinka suuri on osuus, jota painostetaan? Olisiko jopa enemmistö abortööreistä? Painostajia ja houkuttelijoita on monia.

    Äänestä

  • päin peetä! Viranomaisella on vastuu myöntää abortti vain sellaisille naisille, joilla on lain edellyttämä syy sille! Tiedät tuon varsin hyvin.

    Äänestä

  • naista ja lasta kirjoitti:

    Siis myös 1977 myöntää että aborttiautomaatti vuotaa siten, että se mahdollistaa naisten painostamisen ja saattamisen abortteihin vastentahtoisesti.

    Painostettuja ei tunnisteta ja paninostettujen naisten tilaa ja taustoja ei tutkita.

    Lepsu käytäntö johtaa siihen, ettei painostajia rangaista.

    Tässä ilmenee aborttikäytäntöön liittyvä väkivalta, joka kohdistuu sekä naista että lasta kohtaan. Aborttikäytäntö on vaara ihmisoikeuksien toteutumiselle ja mahdollistaa sekä naiseen että lapseen liittyvät "oikeusmurhat", sillä lapsi todella otetaan hengiltä, jos painostettu nainen sitä pannaan hakemaan.

    1977 myöntää, sillä hän uskoo melko väkevästi aina painettuun järjentuntuiseen sanaa.

    Suomessa 20-25 prosenttia abortin tehneistä naisista katuu aborttiaan ja yksi katumisen syistä on painostettuna aborttiin meneminen.

    Koska en ole nähnyt mitään syytä miksi kyseenalaistaa moista ihan luotettavalta kuulostavaa tietoa, niin en ole kyseenalaistanut. Olisiko kenties pitänyt? Tiedätkö jotain mitä minunkin pitäisi tietää?

    Äänestä

  • meni kirjoitti:

    päin peetä! Viranomaisella on vastuu myöntää abortti vain sellaisille naisille, joilla on lain edellyttämä syy sille! Tiedät tuon varsin hyvin.

    Eli naisen halulla aborttiin ei olekaan mitään merkitystä!

    Eli kaikki abortit tehtäsiin vain painsotettuna?

    Ensimmäisellä neuvolakäynnillä otetaan lista käteen jossa on lainmukaiset syyt aborttiin ja käydään kohta kohdalta läpi. Jokaikinen nainen (myös ne jotka haluaisivat pitää lapsen), jolla täyttyy jokin listan lainmukaisista syistä laitetaan aborttiin. "Ahaa, sinulla ei ole vakaata parisuhdetta: aborttiin. Mitä sinä siinä ruikutat, sinä et sitä lasta tee, kun sinulla ei ole vakituista työpaikkaakaan..."

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    1977 myöntää, sillä hän uskoo melko väkevästi aina painettuun järjentuntuiseen sanaa.

    Suomessa 20-25 prosenttia abortin tehneistä naisista katuu aborttiaan ja yksi katumisen syistä on painostettuna aborttiin meneminen.

    Koska en ole nähnyt mitään syytä miksi kyseenalaistaa moista ihan luotettavalta kuulostavaa tietoa, niin en ole kyseenalaistanut. Olisiko kenties pitänyt? Tiedätkö jotain mitä minunkin pitäisi tietää?

    Kerrohan jo vihdoin mistä voit jälkihoidettujen määrästä päätellä katujien määrän? Katumuksenko takia he ovat hoidossa olleet? Ja mistä ihmeestä tiedät ettei hoitojen ulkopuolella olisi katujia vaikka kuinka paljon??

    ...jo noin pitkään osasit olla inttämättä jotain ja kyetä melkein asialliseen keskutseluun, niistä asioista joista meillä voi oikaesti olla tietoa, eli voisimme kesksutella.

    Hyvää jatkoa! Toivon, ettet ennen kuin siten kun on jotain oikeaa sanottavaa vaivaudu puhuttelemaan näin alhaista olentoa...

    Itsekseni en intä, vaan kävin katsomassa mitä vääristelin ja jäi sitten väärä viesti pohjalle...

    Haluatko seuraavaksi alkaa kesksutelun, jos vaikka jossain Nepalin vuoriston syrjäseuduilla onkin joku melko kehittynyt ihmisapina laji, jonka olemassa olosta emme tiedä. Monikohan niistä abortoi ja onkohan niillä mitkä perusteet abortoida? Onkohon niiden perusteet meidän mittapuun mukaan hyväksyttyjä?

    Äänestä

  • vääristelyä! kirjoitti:

    Kerrohan jo vihdoin mistä voit jälkihoidettujen määrästä päätellä katujien määrän? Katumuksenko takia he ovat hoidossa olleet? Ja mistä ihmeestä tiedät ettei hoitojen ulkopuolella olisi katujia vaikka kuinka paljon??

    jollain muulla kuin mutullasi osoittamaan, että katujia olisi huomattavasti enemmän? Noista jälkihoidettujen määrästä nyt on sentään mustaa valkoisella, joten tähän asti pitäisin sitä luotettavampana kuin pelkkää "kaikkien abortin tekijöidenhän on vaan PAKKO katua kauheasti" -mutua...

    Äänestä

  • tietää? kirjoitti:

    Kuinka suuri on osuus, jota painostetaan? Olisiko jopa enemmistö abortööreistä? Painostajia ja houkuttelijoita on monia.

    jääräpää, että koen painostukseksi sen, että käsketään tehdä jotain vastoin tahtoani. Teen sitten painostuksen alla monesti juuri päinvastoin kuin kehoitetaan. Varsinkin kommentit, joissa sanotaan että raskaana olevalla naisella ei ole väliä, hän on ulkopuolinen tai että hänen mielipiteillään ja haluamisillaan ei ole väliä saavat minut haluamaan aborttia yhä enemmän. Viimeinen asia jota haluan olisi olla ilkeilijöille mieliksi.

    Äänestä

  • sinä sitten kirjoitti:

    jollain muulla kuin mutullasi osoittamaan, että katujia olisi huomattavasti enemmän? Noista jälkihoidettujen määrästä nyt on sentään mustaa valkoisella, joten tähän asti pitäisin sitä luotettavampana kuin pelkkää "kaikkien abortin tekijöidenhän on vaan PAKKO katua kauheasti" -mutua...

    sellaista joista ei parempaa tietoa ole.

    Siis: jälkihoidettuja on neljäsosa.

    Katujia: ei tietoa.

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Itsekseni en intä, vaan kävin katsomassa mitä vääristelin ja jäi sitten väärä viesti pohjalle...

    Haluatko seuraavaksi alkaa kesksutelun, jos vaikka jossain Nepalin vuoriston syrjäseuduilla onkin joku melko kehittynyt ihmisapina laji, jonka olemassa olosta emme tiedä. Monikohan niistä abortoi ja onkohan niillä mitkä perusteet abortoida? Onkohon niiden perusteet meidän mittapuun mukaan hyväksyttyjä?

    alkaa kun asia loppuu ;D

    Äänestä

  • laaarumit kirjoitti:

    alkaa kun asia loppuu ;D

    Sitä tosissaan ihmettelee, miksi enää mitään sanoo, kun ei ole asiasta enää mitään sanottavaa. Sinun olisi pitänyt lopettaa jo hyvissä ajoin.

    Vai kerroppa nyt miten sinä kesksutelitkaan juuri tuolla siitä kuinka voisimme panostaa siihen, ettei yhteiskunnassamme esiintyisi aborttiin painostamista?

    Äänestä

  • en väitäkään kirjoitti:

    sellaista joista ei parempaa tietoa ole.

    Siis: jälkihoidettuja on neljäsosa.

    Katujia: ei tietoa.

    ...joista on tietoa...

    Eli meillä on tasan tarkkaan tietoa, että meillä on painostettuina aborttiin meneviä ihmisiä, meillä on tilastoa siihen.

    Ja niiden jotka eivät halua keskustella muusta kuin omasta kuvitelmastaan, on melko turha sanoa mitään, sillä se ei edistä mitään, jos halutaan auttaa ihan reality maailman oikeita ihmisiä.

    Määrästä joita on painostettu aborttiin, vaiko vain niistä jälkihoidetuista..?

    Äänestä

  • on? kirjoitti:

    Määrästä joita on painostettu aborttiin, vaiko vain niistä jälkihoidetuista..?

    ...ja syistä miksi he hakeutuvat jälkihoitoon ei ole tilastoa (ainakaan en ole nähnyt) mutta tieto siitä miksi ihmisiä pitää jälkihoitaa on olemassa (liian hätäinen päätös, painostaminen ja aiemmat mt-ongelmat).

    Mutta haluat ilmeisesti mielumin keskustella asioista joista ei ole mitään näyttöä edes olevan olemassa? Koska...? Niin Miksi?

    teet erillisistä asioista yks yhteen toisiaan koskevia johtopäätöksiä.
    Edelleenkään et tiedä onko ne jälkihoidetut samoja tyyppejä joilla on ollut aiempia mt-ongelmia..

    Äänestä

  • kun... kirjoitti:

    teet erillisistä asioista yks yhteen toisiaan koskevia johtopäätöksiä.
    Edelleenkään et tiedä onko ne jälkihoidetut samoja tyyppejä joilla on ollut aiempia mt-ongelmia..

    ...Kun julkaistaan tilasto, jonka mukaan abortin jälkeen hakeutuu hoitoon tietty määrä ihmisiä. Ja se riittää ihan uskottavaksi, että edellisen lauseen jälkeen kerrotaan syyt, miksi hakeudutaan jälkihoitoon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lapsen abortointiin kirjoitti:

Usein kuulee kerrottavan siitä, että naisia on painostettu surmauttamaan lapsensa abortissa. Tällaiseen sanotaan syyllistyneen puolison tai muun lähipiirin, mutta joskus väitetään, että esim. työpaikkojen suunnalta tulee epävirallisiempia paineita jne.

1. Kun abortista päättää aina vain viranomainen, niin millaisilla syillä painostuksen alla oleville naisille on myönnetty abortti?

2. Kun ilmeisesti moni aborttiin painostetuista katuu tapahtunutta, niin ovatko he moittineet ahdistajiaan tai katkaiseet suhteensa sellaisiin?

3. Onko tiedossa, että painostajia vastaan olisi nostettu syytteitä?

4. Mitä on sanottava nykyisestä aborttijärjestelmästä, jos sen läpi pääsee tapauksia, joissa naista on painostettu?

5. Tulisiko aborttien todelliset sosiaaliset syyt lain mukaan tutkituttaa sosiaaliviranomaisilla, jotta panostukselta ja pakotukselta voitaisiin välttyä?

6.Onko aborttiluvan myöntäjällä moraalista vastuuta, jos naista on painostettu aborttiin?

7. Onko aborttiluvan myöntäjällä moraalista vastuuta jos häntä on harhautettu asian käsittelyssä?

8. Onko aborttikäytäntö, ja siihen liittyvä mahdollisuus naisen painostamiseen lapsensa surmauttamiseen abortissa vieraiden tavoitteiden vuoksi, yksi pahimmista, ellei pahin, naisen alistamisen ja sortamisen mekanismeista.

9. Pääsevätkö naisien aborttin painostajat "kuin koira veräjästä"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu