Pitkä piimänen paras

Kirnunmäntä

Voi taivahan talikynttilät ja takimmaisen pilven takareunus!

täällä sitä vaan taivastellaan ollakko vaiko eikö selänteessä, mielestäni kyllä pitää olla ja kuitenkaan EI!
VIELÄ ei aloiteta vaan maltilla ja hyvällä valmistelulla kustannusselvityksineen.
huvittavaa väärinymmärrystä tai peräti vääristelyä oli paikallislehden mielipide-
kirjoituksissa tänään pyhäjärvellä.

entiset jättäytyneet tai rannalle jääneet kovistelivat peräti hallitusta ruotuun, palamaan vanhalle suunta-uralle.

ja höpsistä ei aikaa eletä taaksepäin vaan eteenpäin.

2

199

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ja kelit paranee

      on tulossa kaikkien aikojen kevät.
      Pidelkää laidoilla kiinni, pian on vauhtia niin että veet valuu silmistä.

      • vaan lakisepissä

        lainaus iisalmen sanomat 19.3.09 pääkirjoitus


        Paras-hankkeen lähtökohdat hämärtyneet
        06:03
        Paras-hankkeen avaimet ovat kuntatasolla hukassa. Monessa kunnassa ei edes tiedetä, mihin Paras-hankkeella loppujen lopuksi pyritään. Mielenkiinto on keskittynyt kuntien määrään ja yhteistoiminta-alueiden väestöpohjaan.

        Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen arviointitutkimus on karua luettavaa. Syyttävää sormea ei voi osoittaa yksin kuntiin, vaan hankkeen epämääräisyyden alku on lain laatijoissa.

        Oli kaunis ajatus, että kunnalliselle päätöksenteolle annettiin mahdollisuus etsiä omia ratkaisuja, mutta kun nuo mahdollisuudet käytetään laidasta laitaan ja vähän ylikin, niin mitään yhtenäistä mallia ei ole syntynyt.

        Samalla uudistuksen perusteet ovat hämärtyneet. Hallinnolliset ratkaisut ja kiistelyt ovat jättäneet jalkoihinsa toiminnalliset ratkaisut. 20 000 asukkaan raja sosiaali- ja terveydenhoidon palvelujen järjestämisessä nähdään hallinnollisena pakkona, ei ajatuksena siitä, että tuon kokoluokan pitäisi mahdollistaa palvelujen tehokkaan järjestämisen.

        Nyt kuntaliitosta tai yhteistoiminta-alueen perustamista pidetään päättäjien keskuudessa voittona ja päämäärän saavuttamisena, vaikka todellinen työ palvelujen ja kuntien talouden turvaamisen kannalta alkaa vasta siitä. Kuntaliitos tai yhteistoiminta-alueen perustaminen on ensimmäinen askel - eli sen pitäisi olla se mahdollisuus.

        Voi olla, että lama ja kuntatalouden jyrkkä heikentyminen pakottavat näkemään Paras-hankkeen päämäärät ja tarkoitukset ja ryhtymään konkreettisiin toimiin. Valitettavasti se on kuntapäättäjien kannalta eräänlaista silmät ummessa -politiikkaa, koska hankkeen tarjoamien mallien toimivuudesta ja paremmuudesta ei ole varmaa tietoa.

        Ainoa tieto - jonka pohjalta hankekin pantiin alulle - on, että jotain on tehtävä peruspalvelujen turvaamiseksi.

        Lapinlahti ja Varpaisjärvi saivat jälleen tiistaina kuntaministeri Mari Kiviniemeltä selvän viestin siitä, että niiden tarjoama malli ei riitä puitelain velvoitteiden täyttämiseen. Mitä Varpaisjärven ja Lapinlahden sekä 19 muun pikkukunnan kohdalla tehdään, siitä väännetään kättä syksyllä eduskunnassa.

        Vääntöä käytäneen erityisesti keskustan keskuudessa, sillä "kapinoivat" pikkukunnat sijainnevat keskustan vahvoilla alueilla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      117
      8063
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      135
      5353
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      32
      3641
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      124
      3574
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2604
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1896
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      357
      1544
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      97
      1540
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      70
      1406
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1376
    Aihe