Pressat juttusilla

Oli 3 "viisasta""miestä" juttelemassa ja kommentoimassa maailmanmenosta.
Odotin kunnon juttelua töllön edessä.
Tilaisuus oli mukavan vapautunut ja olisi voinut olla antoisakin Sahtivaarin ansiosta joka puhui ihan asiaakin.Mutta,Mutta,mutta,...
Miksi ihmeessä annetaan jonkun pyrkyripersoonan viedä puhe-aikaa ihmisiltä jotka oli pääpuhujina eli pressoilta.
Tämä kyseinen naikkonen oli tosi törkeä ja kananaivoinen kun vei puheaikaa varsinaisilta vierailta jotka noloina kuuntelivat pyrkyrin "hurahdusta".
Vaikka kuin haluaa politiikkaan ja puuttuu kotikasvatus niin estradi ei kuulunut hänelle,tekisi oman tilaisuutensa.
Jos puheenjohta olisi ollut ajantasalla niin olisi lopettanut moisen narsismin.
13669
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Olihan keskusteluun kutsuttu mukaan paljon muitakin kuin kolme presidenttiä. Puheenjohtaja kannusti muitakin osallistumaan keskusteluun. Presidenteillä oli kyllä ihan kohtuulisen pitkät avauspuheenvuorot eikä presidenttien puheaikaa rajoitettu keskustelun kuluessa.

Äänestä
  • Kysymysten esittäminen ja Puheenpitäminen on eri asioita.
    Kyllä oli sivistymätön tytönhupakko siinä ohjelmassa.
    Pressojen alustukset oli kyllä liian pitkiä.Jos se on aina tuota niin ei ole ihme jos mitään järkevää ei aikaansaada.

    Äänestä

Fatbardhe Hetemaj toi mukavasti "ruohonjuuritason" puheevuoron presidenttien, poliitikkojen ja tutkijoiden puheiden joukkoon. Kyllä hän piristi keskustelua eikä lainkaan laskenut sen tasoa. Päinvastoin.

Äänestä
  • Pirististävä ja asiallinen puheenvuoro, hyvällä suomen kielellä, oli tällä palkitulla maahanmuuttaja naisella. Joka ei siitä asia sisältöä löytänyt, taitaa itse olla "ulkona".

    Äänestä

  • mieltä kirjoitti:

    Pirististävä ja asiallinen puheenvuoro, hyvällä suomen kielellä, oli tällä palkitulla maahanmuuttaja naisella. Joka ei siitä asia sisältöä löytänyt, taitaa itse olla "ulkona".

    sammaa mieltä,, ei pressa oo nykyää täälä suomessa mikään pylväs pyhimys.Oli tuo piristävää.. ei sentään kengällä nakattu. Nobelisti on ihailun ansainut,, vaikka esim liigapaidan muodossa.

    Äänestä

Aika lyhyeksi jäi se asiapitoinen osuus.
Odotin oikeaa presidenttien keskustelua enkä mitään puheiden pitämistä.Se proffa piti myös pienen puheen sen hupakon lisäksi.Mitähän virkaa koko jutulla oli.
Joka haluaa katsoa viihdettä ja yksinpuhelua katsokoon kauniita ja rohkeita.Siinä heille piristystä.Puheenjohtaja aliarvioi taas kansalaisten älykkyyttä.

Äänestä
  • kansalaisten älykkyyttää... ehkä oli aihetta arvioida,,, stora enso muutta sellunn ja paperitehtaan ruottiin että sille kusessa ollaan 5 miljo"linen kansa! Meikä lähtee ny votkan juontiin samalla teen muutaman rivin viikinkiä ja lotto vetämään.

    Äänestä

Jotta odotin liikoja.Odotin että pressat jotka ovat aitiopaikoilla ja yhteydessä muiden valtioiden poliitikkoihin ja päämiehiin valaiseisivat asioita.Sahtivaarihan tekikin niin omalta osaltaan hieman mutta jos nuo mieletäni "turhat puheenvuorot" olisi jätetty pois niin olisi sekin aika saatu kuulla asiaa maailmantilanteesta ja ajankohtaisista asioista.Harvoin on 3 pressaa yhden pöydän ääressä ja kyllä heillä on elämänkokemustakin jakaa meille nuoremmille.Koivistokin jo niin vanha ja vaivainen jotta varmaankaan ei montaa tilaisuutta enää tule.On paljon asioita joista me kansalaiset tai ainakin minä olen täysin tiedoton ja tiedottomina pysymme jos tällaiset tilaisuudet missataan puhumiseen jalkapallosta ja pelipaidoista yms.
Mutta kaippa se on niin että ihmiset haluaa pysyä tiedottomina ja viihde on tärkeää nykyiselle "kauniit ja rohkeat" elämänsisällön omaavalle sukupolvelle.Niillä konsteilla vaan ei lamanselkää katkaista.

Mielestäni tilaisuus valui hukkaan.Tavallisia puhe ja väittelytilaisuuksia järjestetään kyllä yllinkyllin joissa voi puhua vaikka kreikkalaisen jalkapallon tilasta ja kreikkalaisista pelipaidoista sekä muista vastaavista "elämän peruskysymyksistä".

Äänestä

tämä nainen.
selvästi älykkäin nainen porukasta!

Äänestä

Itsekkin odottelin oikeaa keskustelua mutta kaippa suomessa ei siihen kyetä.Tytön puhe oli sinänsä kyllä viihdyttävä muutta pitäisi ajatella missä puheen pitää.Ei uskoisi että tyttö opiskelee yliopistossa kun halusi vain olla suuna-päänä ja minä ite.

Äänestä
  • Fatbardhe Hetemaj oli keskustelijoista se, jolla oli omia ajatuksia.

    Äänestä

  • toi tuoreita näkemyksiä kirjoitti:

    Fatbardhe Hetemaj oli keskustelijoista se, jolla oli omia ajatuksia.

    Puhus vaan, kerta siltä tuntuu ois nyt käynyt vielä ottamassa niihin paitoihin mittojakin.Pitäs vaan aikuisen naisenkin kyllä ymmärtää mikä on Presidenttifoorumi ja kuinka vaikeaa on saada kaikki kolme presidenttiä samaan tilaisuuteen.Unohti tilaisuuden pohjimmaisen tarkoituksen.Kyllä Veltto Virtanenkin ois voinut olla siellä palopuheita pitämässä ja moni muukin.
    Tuota se vapaa kasvatus teettää,toisia arvostamattomia oman puheen rakastajia.

    Äänestä

sitä punapäistä "huvahtelijaa"?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hölömöukko kirjoitti:

Oli 3 "viisasta""miestä" juttelemassa ja kommentoimassa maailmanmenosta.
Odotin kunnon juttelua töllön edessä.
Tilaisuus oli mukavan vapautunut ja olisi voinut olla antoisakin Sahtivaarin ansiosta joka puhui ihan asiaakin.Mutta,Mutta,mutta,...
Miksi ihmeessä annetaan jonkun pyrkyripersoonan viedä puhe-aikaa ihmisiltä jotka oli pääpuhujina eli pressoilta.
Tämä kyseinen naikkonen oli tosi törkeä ja kananaivoinen kun vei puheaikaa varsinaisilta vierailta jotka noloina kuuntelivat pyrkyrin "hurahdusta".
Vaikka kuin haluaa politiikkaan ja puuttuu kotikasvatus niin estradi ei kuulunut hänelle,tekisi oman tilaisuutensa.
Jos puheenjohta olisi ollut ajantasalla niin olisi lopettanut moisen narsismin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu