Miten mä saisin taas koottuu itteni ja jaksaisin yrittää eteenpäin, kun ei oo enää oikein mitään kannustimia elämässä. Tuntuu, että sinnittelen täällä vain sen takii ettei muiden tarvis kärsii jos heitän henkeni..
Masennukseni alkoi reilu kolme vuotta sitten kun minulta leikattiin kaulasta harvinainen kasvain. Tämän myötä vammauduin, puhe ja ääni meni kokonaan väliaikaisesti. Pitkän kuntoutuksen ja leikkelyn jälkeen sain kuitenkin puheeni takaisin kohtuullisen hyvälle tasolle. Luonnollisesti masennuin vastoinkäymisistä ja kivuista, masennuslääkitys aloitettiin. Puoli vuotta ensimmäisen kasvaimen jälkeen löytyi toinen, joka korjattiin sädehoidolla. Masennus alkoi helpottaa kuitenkin lääkkeiden avulla ja sain taas hommia tehtyä. Luulin, että nyt ei enää tule mitään pahaa ja tämä homma on nyt viimeinkin ohitse.
Aloin rakentaa uudestaan kaikkea, palasin opintoihin ja sain uuden "arvostetun" työn, joten kaiken piti olla hyvin. Vaikka joudunkin syömään päivittäin kipu ja sydänlääkkeitä leikkauksen aiheuttamien hermovaurioiden vuoksi.
Lopetin masennuslääkkeet noin puoli vuotta sitten, kipu ja sydänlääkkeet jatkuvat edelleen. Kaikki suht. ok.
Tänään sain kuulla tehtyjen DNA- tutkimusten tuloksen. Kuulin, että minulla oleva geenimuutos on ensimmäinen maailmassa löydetty varma todiste ja yhteys oireyhtymään, joka aiheuttaa näitä vaikeita kasvaimia. Jatkossa minun pitää käydä yhä useammin tutkimuksissa ja kuvauksissa kasvainvaaran takia. Eikä tässä vielä kaikki, kuulin että geenimuutos on haitallinen miesten jälkeläisillä ja dominoiva, joten jos joskus saisin lapsia niin heillä olisi suuri riski joutua vastaavaan rääkkiin. Tiedän että minulle ei voida toteuttaa yhtään leikkausta kaulan ja pään alueelle, sillä todennäköisyys muuttua kasviksi on äärimmäinen.
Olen 24- vuotias mies ja perheen perustaminen on pian ajankohtaista. Ei ole kuitenkaan mitään varmuutta että selviän itse tulevaisuudessa, uusi kasvain voi olla kohtalokas, (tähän mennessä kaksi leikattu, yksi sädehoidettu). Lisäksi jos päätämme avovaimon kanssa tehdä lapsia, annan myös lapsilleni tämän saman sairauden kannettavaksi, joka on itselleni ollut jo 3,5 vuoden helvetti ja kestää lopun elämää. Kivut ja huoli tulevaisuudesta on jatkuvaa. Mitä mun pitäs tehä, ei kiinnostas enää yhtään mikään, tuntuu että nyt meni se viimeinenkin pohja mun kujanjuoksulta. Ei tietysti kannattaisi heittää opintoja ennen päättymistä ja lupaavaa uraa romukoppaan. Kuitenkin olen täysin paskana, tekis vaan mieli ottaa noita lääkkeitä vähän isompi annos ja jättää tää tuska taakse!
Mitä mun pitäs tehdä?
2
231
Vastaukset
- Rukoilijasirkkuli
Ymmärrän masennuksesi. Jeesukselle mikään tauti ei ole parantumaton. Rukoilen puolestasi.
- koskettava kertomus
elämästäsi. Ei tässä oikein voi muuta toivoa, kuin jatkat mahdollisimman normaalia elämääsi, avovaimosi kanssa. Päivä kerrallaan. Usein tuntuu, että joillekkin ihmisille annetaan liian raskaita taakkoja kannettavaksi, mutta kai niillä jokaisella on oma tarkoituksensa? Tiedä sitten mikä ja miksi? Älä kuitenkaan anna periksi, ja jos kaipaat henkistä tukea (saat kai sitä avovaimoltasikin?) niin hae ihmeessä apua.
Joskus on helpompaakin jutella vieraan ihmisen kanssa asioista, ongelmista, suruista jne. Elämällä on sinullekkin vielä paljon annettavaa, vaikka välillä tuntuisikin, että olisi helpompaa "olla olematta". Kun olet läpikäynyt vaikeita sairauksia, tarviset varmaan keskusteluterapiaa, sekä tukihenkilöitä auttamaan. Onko sinulla? Puhu asioistasi, äläkä pidä niitä vain omassa mielessäsi. Toivon sinulle kaikkea hyvää. Älä lannistu, päiviä parempiakin tulee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 724657
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h714449Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1112977Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv732873Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p222186Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.582008Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska151699- 321513
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1121389- 1851298