Uupumus

Tajusin taas kuinka lopen uupunut olen ja tarvitsisin apua kun soitin lapselle lääkäriä.
En ole saanut nukkua kokonaista yötä vuoteen.
Lapsella on allergia ja taas saa lähteä tilailemaan aikoja. Allergia sairaalassa ei ole mitään konkreettista tehty asian eteen.
Alan olla niin uupunut, että päivät menevät sekaisin ja aikataulut. En jaksa soittaa mitään aikoja. Puhelimessakin itkin kun taas joudun hankkia uuden lähetteen. Jos olisi rahaa menisin yksityiselle josta saa kunnollista apua eikä pmpotella eikä väheksytä sitä mitä tiedän.
Elämä tuntuu hirveän epäoikeudenmukaiselta.
Eikä minulla ole ketään joka auttaisi.
"Hae apua"..en jaksa hakea mitään apua mistään virastoista kun juuri jaksan soittaa edes puhelimella.
31025
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tuli tuosta tuosta tutkimuksesta mieleen, että uupuneet ja masentuneet äidit olisivat väkivaltaisia.
Varmaan jotkut ovatkin, mutta minä en voisi lyödä.
Rakastan lastani ja hän ennemminkin on motivaation lähde jotta jaksan pinnistellä arjen..joskin myös syy uupumukseen.

Äänestä
  • Tunnistin tuosta uupuminen-sanasta itseni. vaikka lapseni ovat kyllä jo 5 ja 7 vuotiaat mutta silti olen jotenkin henkisesti aika väsynyt kun huolehdin heistä yksin kun mies on armeijassa. mutta on onneksi päiväkoti ja koulu.
    Ois kiva tutustua sinuun ja vaihtaa kuulumisia.

    t.Marika

    Äänestä

Minä myös olen valvonut viimeiset melkein 7 vuotta en ole saanut yhtäkään yötä nukuttua kunnolla koska lapseni on sairas ja tiedän millasta on kun pää menee sekaisin kun on niin väsynyt. Sinä tarvitset jonkun sinun puolesta puhumaan lääkäreille ja hoitamaan asioita. Etsi tukihenkilö ittelles, sanoit että sulla ei ole ketään, yritä auttaa ittees:naapurin rouva, joku toinen äiti täältä netistä, pistä ilmotus lehteen että etsit muita samanlaisia äitejä, niistä saa voimaa ja voit antaa voimaa, älä yritä yksin taistella, ei kukaan siihen pysty.
Etsi viimeset voimat ja auta ittees koska tässä maailmassa sitä ei kukaan muu tee.
Tiedän millaista on kun on niin uupunut että tuntuu että nyt sairastuu ja olenkin sairastunut sen takia kun en ole nukkunut, sitä ei ajattelekkaan oikein mutta kirjoitit jo tällekkin palstalle apua etsimään niin toivottavasti jaksat yritää lisää!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yksi ikuinen valvoja kirjoitti:

Tajusin taas kuinka lopen uupunut olen ja tarvitsisin apua kun soitin lapselle lääkäriä.
En ole saanut nukkua kokonaista yötä vuoteen.
Lapsella on allergia ja taas saa lähteä tilailemaan aikoja. Allergia sairaalassa ei ole mitään konkreettista tehty asian eteen.
Alan olla niin uupunut, että päivät menevät sekaisin ja aikataulut. En jaksa soittaa mitään aikoja. Puhelimessakin itkin kun taas joudun hankkia uuden lähetteen. Jos olisi rahaa menisin yksityiselle josta saa kunnollista apua eikä pmpotella eikä väheksytä sitä mitä tiedän.
Elämä tuntuu hirveän epäoikeudenmukaiselta.
Eikä minulla ole ketään joka auttaisi.
"Hae apua"..en jaksa hakea mitään apua mistään virastoista kun juuri jaksan soittaa edes puhelimella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu