Voi vittu kun voi elämä vituttaa..en edes muista milloin viiemksi nautin elämästä todella.Ajattelen välillä itsemurhaa, en edes ajattele mitään jäiskö kukaan kaipaamaan sillä ei ner ajattelis asiaa vain hetken ja en kohta olisi enää kenenkään mielessä.Tunnen olevani tälläinen elämän pikku hylkiö.Jos te jotka tän tekstin luette, kuulisitte kun kertoisin koko elämäntarinani näinä 20:ä vuotena, niin löytäisitte itsestänne sääliä mua kohtaan.Perhesuhteissa ei ikinä mitään vikaa ollut,muissa asioissa kyllä.On opiskelupaikka,poikaystävä,ystäviä(jotka varmaan kaikkoaa pikkuhiljaa,kun eivät ymmärrä eristäytymistäni).Onneksi tänään saa ryypätä,voi saada elämäänsä ilontunnetta edes keinotekoisesti.
elämä masentaa.
juulia
1437
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
ellei masentunut tee itse jotain konkreettista parantuakseen - ruikutus ei auta. Itse hakeuduin lääkäriin, sain asianmukaisen lääkityksen, minkä lisäksi hakeuduin vapaaehtoistyöhön kovaosaisia auttamaan. Siinä omat murheet nopeasti unohtuu, kun törmää toinen toistaan kauhistuttavampiin ihmiskohtaloihin, ja kun huomaa että monet TODELLA kovia kokeneet eivät valita, vaan etsivät ja löytävät hyvää aivan käsittämättömän vähästä. Melkein ei-mistään.