Meillä on Bison Frice jolla on kauniimmat silmät kuin kellään muulla koiralla mitä olen nähnyt.
Ollaan huolehdittu koko ikänsä ajan ettei syötetä väärää ruokaa jotta ei silmät menisi rumaksi eli ei alkaisi ns vuotamaan.
Tänään sitten jäin koiran kanssa kahdestaan, nukuttiin. Päivällä heräsin ja oli ulkona päässyt koska oli jäänyt hieman takaovi auki. Oli ollut useita tunteja ulkona likainen ja haisi kalalle ja oli selvästi syönyt raakaa kalaa ja muuta.
Silmät alkavat vuotamaan?
eli nyt äkkiä kameralla ja videokameralla kuvaa ennenkuin silmät menevät rumaksi?
vai voiko ne alkaa vuotamaan jos tämän kerran oli syönyt väärää ruokaa?
Koiran silmät pilalle?
4
566
Vastaukset
- ihmislapsen murheet
jos ainoa on kauniiden silmien loisteen katoaminen riiuureissulta palatessa vähän turkki kurtussa.
Ehkä nyt olisi parempi olla huolestuneempi siitä miten estää vastaavan uusiutumisen.
Kun pieni seurakoira läksee omille teilleen, ilman isäntäväkeään, voi joskus käydä niin että reissu jää viimeiseksi. Auto ajaa päälle... Toinen, isompi koira käy kimppuun... Joutuu hukan iltapalaksi... Haukat ja kotkat jopa korppilaumat saattaa koitua kohtaloksi...Ja jotkut ihmiset...
Nyt on saattanut onnella käydä niin että koira on vain käynyt maukkaalla gourmet-aterialla.
Kenties tavannut miellyttävän tyttö/poikakoiran ja sieltä tulevi sitten kiellettyjä rakkauden hedelmiä.
Joten eiköhän ole aika miettiä mitä jos...? - mikäs se oikea
ruoka teillä on ollut;)????
ettei silmä ala rähmiä....oisko tosiaan noin helppoa, itse kun olen enempi sen kannalla , että pikkukoirilla silmät rähmää enempi nimenomaan kyynelkanavien ahtauden takia, ja ruokavalio ei niitä ole ainakaan meillä "vielä" saanut levenemään....eli kyynelkanavien ahtaus auheuttaa sen, että kyynelnbeste valuu niin sanotusti yli ja vain kirurginen käsittely siihen auttaa, toki on allergia tapauksiakin, mutta eiköhän pääsääntöisesti kyse ole kuitenkin ahtaudesta... en oo muuten esim kovin monta kleiniä nähnyt joilla ei silmät rähmis (tummista väreista rähmimistä ei vain niin huomaa), mutta säännöllinen silmien putsaus auttaa siihen ettei koko kuononvierukset värjäydy ruskeiksi.- on helppo ja halpa
Ostaa kaupasta MUSTIKKAA ,ja sulattaa niitä,
ja laittaa ruokaan,niin takaan että ,simät paranevat,ilman leikkauksia.Eivätkä sokeenu,
vanhemmuuten niin nopeasti,Olen itse hoitanut nyt puoli vuotta ,mustikalla ja silmät ovat ihan normaalit,vuoto katosi ja kirkkaus silmiin tuli takaisin.100%tin varmuus.Ystävällinen neuvo!!!!! - Ahtaat
on helppo ja halpa kirjoitti:
Ostaa kaupasta MUSTIKKAA ,ja sulattaa niitä,
ja laittaa ruokaan,niin takaan että ,simät paranevat,ilman leikkauksia.Eivätkä sokeenu,
vanhemmuuten niin nopeasti,Olen itse hoitanut nyt puoli vuotta ,mustikalla ja silmät ovat ihan normaalit,vuoto katosi ja kirkkaus silmiin tuli takaisin.100%tin varmuus.Ystävällinen neuvo!!!!!kyynelkanavat ei todellakaan millään mustikalla tai muulla ruualla parane tai pahene!!! Lukekaa HIEMAN ENEMMÄN kynologiaa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p525632Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "692701Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181980No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol371816Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1561808- 191743
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5150881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191141Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy801129Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah64946