Oletko jo saanut refluksin vuoksi tilaamasi erikoispatjasi koekäyttöön? Miltä vaikuttaa?
Lare26?
3
185
Vastaukset
- Lare26
Tuon patjatoimituksen kanssa on "pieniä" ongelmia, eikä sitä ole edes lähetetty vielä. Siinä tuli pieni sekaannus, kun he odottivat minulta jotain varmistusviestiä, enkä ollut sellaista huomannut lähettää. Näissä kaukotilauksissa voi joskus mennä jopa 2kk, ennen kuin tuote saapuu. Patja on jälkitoimituksessa ja odotan heiltä informaatiota, josko saisivat sen lähtemään tällä viikolla.
Minulla sattui olemaan tuollainen kahdesta kohtaa taitettava patja, josta olen vässänyt eräänlaisen "köyhän miehen back maxin". Eli yläkeho selkeästi ylhäällä. On mukava asento, joskin se Back Max olisi varmasti vielä miellyttävämpi. Yörefluksiin en ole ainakaan herännyt ja aamulla kurkku tuntuu terveemmältä. Gaviscon Advancea olen myös käyttänyt öisin.
Muutenkin tilanteeni on ollut viimeisen viikon aikana mainio. Huomaan selkeästi parannusta kurkun osalta. Ääni on koko ajan hieman kestävämpi. Yksi positiivinen merkki on myös se, että limaa ei nouse juurikaan kurkkuun. Tämä on ollut vaivana esimerkiksi voimakkaassa urheilussa. Tulkitsen, että suolisto ja ruoansulatus ovat alkaneet tosissaan toimimaan. Ruokavalioni on ollut tarkka.
Täytyy myös muistaa, että leikkauksen tulokset voivat edelleen vaikuttaa. Lääkärini totesi, että parannusta voi tapahtua vielä vuodenkin päästä leikkauksesta.
Bepanthenia en ole syönyt vajaaseen viikkoon. Nexiumia otan 20mg 1-2 päivässä.
Varmasti monen tekijän summa nämä edistysaskeleet. Mikäs sinun tilanteesi on?- Laryngo
kuulla hyviä uutisia! Tuohan vaikuttaa tosi hyvältä kehitykseltä. Kylläpä kestää kauan yksi patja rapakon takaa ... itse pystyn nukkuun vaakatasossa (pieni iltapala 3-4h aikaisemmin)- kurkku aamulla ok (paitsi jos juuri ennen nukkumaanmenoa pesen hampaat hammastahnalla, josta/joista jää huuhtelusta huolimatta jotain ärsyttämään kurkkuun). Onnea kokeiluille!
Tällä hetkellä suht hyvä kausi meneillään - Nexiumia 20 mg/vrk. Vähän oireita eikä mitään sen ihmeempiä. Kurkkulääkärille parin kuukauden päästä. Naureskellen lueskelin juuri tuossa muncheniläisten (Oktoberfestin vaikutustako??)tekemiä refluksitutkimuksia/mittauksia kaljan ja viinin vaikutuksista :-). Mielenkiintoisia ...
Seuraataanko sinua muuten vielä leikkauksen vuoksi tämän kevään jälkeen?
Tuosta ruokavaliosta -käytitkö sitä yhtä lähestymistapaa (se opus, jonka tilasit netistä) vai kehititkö oman version siitä? - Lare26
Laryngo kirjoitti:
kuulla hyviä uutisia! Tuohan vaikuttaa tosi hyvältä kehitykseltä. Kylläpä kestää kauan yksi patja rapakon takaa ... itse pystyn nukkuun vaakatasossa (pieni iltapala 3-4h aikaisemmin)- kurkku aamulla ok (paitsi jos juuri ennen nukkumaanmenoa pesen hampaat hammastahnalla, josta/joista jää huuhtelusta huolimatta jotain ärsyttämään kurkkuun). Onnea kokeiluille!
Tällä hetkellä suht hyvä kausi meneillään - Nexiumia 20 mg/vrk. Vähän oireita eikä mitään sen ihmeempiä. Kurkkulääkärille parin kuukauden päästä. Naureskellen lueskelin juuri tuossa muncheniläisten (Oktoberfestin vaikutustako??)tekemiä refluksitutkimuksia/mittauksia kaljan ja viinin vaikutuksista :-). Mielenkiintoisia ...
Seuraataanko sinua muuten vielä leikkauksen vuoksi tämän kevään jälkeen?
Tuosta ruokavaliosta -käytitkö sitä yhtä lähestymistapaa (se opus, jonka tilasit netistä) vai kehititkö oman version siitä?Täytyy jonkinmoista valituskirjelmää ruveta kohta väsäämään. Eniten turhauttaa, että he eivät informoi asianmukaisesti, mikä lähetyksessä on tilanne.
Kurkkulääkärillä olen käynyt muutaman kuukauden välein oma-aloitteisesti. Lääkäri on kysellyt niitä ihan perusjuttuja ja kurkistanut kurkkuun. Seuraava käynti kurkkulääkärille on sovittu ensi vuoden puoleelle. Hyvältä näytti viimekerralla. Oikeastaan en tarkkaile enää kuin äänen asteittaista paranemista, kaikki muu on tarpeeksi hyvin kunnossa. Gastropuoleen en olekaan ollut sitten leikkauksen jälkeen yhteydessä.
Se netistä tilattu Jeff Martins -opus toimi minulla lähtöpontimena ja siinä kylkiäisenä oli Paula Heinosen teos. Nykyään osaan jo hyvin kuunnella kehoani, mitä kannattaa syödä ja mitä ei.
Uuden ruokailutottumuksen myötä olen selkeästi jättänyt minimiin:
-rasvainen ruoka, valmisruoka
-punainen liha
-riisi
-valkoinen sokeri
-valkoinen jauho (esim. valkoinen leipä, valkoinen pasta)
-kanamunien valkuainen, syön siis vain keltuaisen.
Näitä olen suosinut paljon
-kala
-kana
-vihannekset, juurekset
-täysjyväleipä ja -pasta
-marjat
-hedelmät
-laktoosittomat maitotuotteet (minulla on ilmeisesti myös lievä laktoosi-intoleranssi)
Eli ei siis mitään kovin yllättävää. Näitä painotetaan varmaan monissa ohjeistuksissa. Järkevät annoskoot ja juominen vasta selkeästi ruokailun jälkeen kuuluvat minulla asiaan.
Tuossa Martinsin teoksessa pidettiin tärkeänä ravinteita kuten omega3, magnesium, aloevera -mehu. Ja niitä suositeltiin ottamaan lisäravinteina. Mutta luulen, että niiden rooli on vähäinen jos ruokavalio on muutoin onnistunut.
Martinsin refluksihoidossa mentiin niinkin pitkälle kuin paastoon ja suolihuuhteluun. Näihin en enää oikein usko.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h52732Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062571Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv92259Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.441865- 321443
Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141433- 1761155
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1011144Persu ajoi autoa
Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1201053Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?81938