Onko kukaan

mistä näitä lapsia sikiää? Onko taivaassa joku varasto, josta Jumala lähettää uuden sielun ja hengen lapselle. Kun munasolu on hedelmöittynyt ja sikiö alkaa kehittyä, silloinko Jumala alkaa toimia tämän uuden yksilön kohdalla?
7314
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

näillä sieluilla - ping - alas maailmaan -pong- ylös taivaaseen huilimaan?

Äänestä
  • ei ole rajoitettu, niin silloinhan Jumala luo jokaiselle alkuun pannulle ihmistaimelle uuden sielun. Muussa tapauksessa Hän joutuu käyttämään sieluja aina uudelleen ja tätä kautta ollaankin sitten aika lähellä tätä inkarnaatio-oppia. Voipi siellä taivaassa tietty ollakin joku sieluvarasto, johon Jumala on luonut sieluja valmiiksi odottamaan kohdalleen tulevaa maanpäälle siirtymistään. Sielu vs. henki, kulkenevat käsikädessä kunkin ihmisen kohdalla.

    Äänestä

Joita on lääkärien pakastimissa odottamassa kohtua. Vl opettaa, että lääkärien oppi on Jumalalta! Onko vähän absurdikuvio

Äänestä

Lestadiolaisusko opettaa, että ihmisellä on kuolematon sielu, mikä taas merkitsisi sitä, että silloin se ei ole koskaan syntynytkään.
Sitä on vissiin selitetty sillai, että taivaaseen käy matkamme ja tullut olet taivahasta.
Kaanaan maahan kuljemme, koleoita korpiteitä.
Näin sen täytyy olla, että sielumme ovat peräisin taivaan tarhoista ja sitten se pukeutuu tähän kuolevaiseen ruumiiseen, kunnes kuoleman kautta se sielu sitten taas vapautuisi ja lentäisi takaisin taivaasee.
Nyt on kummiskin niin, että se sielu ei päädykään takaisin taivaaseen, vaan helvetiin, kun ei onnistunut ruumiissa ollessaan vaelluksessaan.

Sielunvaellusoppihan on peräisin kreikkalaisesta filosofiasta, mikä tarkoittaa, että kirkko ja lestadiolaisuus ovat omineet oppinsa sieltä.
Raamattu taas opettaas ihan toisin, elikkä että sielu kuolee ruumiineen päivineen ja jollain ihme konstilla se sitten virkoaisi muka viimeisenä päivänä eloon.
Näin se raamatttu kyllä opettaa, mutta mistä tuon tietää lopultakaan, miten se on.
Ja se taivas, siitä ne kans vaahtoaa, missähän linnunradan kolkassa se sijaitsee, kun ei se ole tässä ympärillämme ainaskaan.

Lestadiolaisoppi selittää, että Jumalan valtakunta on tässä ympärillämme näkymättömänä jonkin toisen asteen olomuodossa.

Mutta on se kyllä näkyvänäkin, tuolla Oulun rauhanyhdistyksellä professorintiellä silmin nähtävissä ja korvin kuultavissa.
Jos tämä tyydyttää, niin hyvä niin, tämän paremmin ei kukaan tätä asiaa pysty valaisemaan.

Äänestä

"Onko taivaassa joku varasto, josta Jumala lähettää.."

Lapsi tulee tavallaan "maasta", kuten se kasvaakin maan antimista aikuiseksi.

Sielu tulee taivaasta ja sinne se myös menee takaisin, ellei s...ehdi kaapata sitä.

Sielun antaa Jumala. Siis ANTAA, ja yksin Jumala tietää, miten Hän sen lapseen onnistuu laittamaan. Jumalan ei tarvitse varastoida sieluja, koska Hän voi luoda kaiken tyhjästä!

Äänestä
  • ehkäisyasiassakin toitottaa. No problem.

    Äänestä

  • yrittänyt täällä kirjoitti:

    ehkäisyasiassakin toitottaa. No problem.

    Ei haittaa, missä tarkoituksessa kysyit, mutta en ajatellut vastaustani ehkäisyn kannalta.

    Ehkäisyä ajatellen ajattelen sielusta, että sielu on "Jumalallista" alkuperää, eikä sitä maallisin välinein saada "satimeen", eli ihminen ei voi ehkäistä sielua, sillä Jumala on elämän ja kuoleman Herra. Muutoinhan ihminen voisi ehkäistä sielun ja elämän herruus olisi ihmisellä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


koskaan pohtinut kirjoitti:

mistä näitä lapsia sikiää? Onko taivaassa joku varasto, josta Jumala lähettää uuden sielun ja hengen lapselle. Kun munasolu on hedelmöittynyt ja sikiö alkaa kehittyä, silloinko Jumala alkaa toimia tämän uuden yksilön kohdalla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu