Paikallispoliisiuudistus

hölmölund

Sisäasiainministeri Anne Holmlund kumoaa Raimo Vistbackan (PS) väitteet siitä, että uudistus olisi vähentänyt poliisin partiointia Etelä-Pohjanmaan poliisipiirin reuna-alueilla.

Sisäasiainministeri Anne Holmlund kiistää, että paikallispoliisin organisaatiouudistus olisi heikentänyt poliisipiirien reuna-alueiden turvallisuutta. Perussuomalaisten kansanedustaja Raimo Vistbacka jätti aiheesta kirjallisen kysymyksen.

Vistbacka on huolissaan siitä, että uudistuksen jälkeen poliisipartioita on ohjeistettu sijoittumaan työvuoron aikana pääasiassa poliisipiirin keskuspaikkakunnille. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan poliisipiirissä poliisit päivystävät Seinäjoella, Lapualla, Alavudella ja Kauhajoella kunnes heille tulee hälytystehtävä piirin reuna-alueilta.

Vistbackan mukaan muutos on aiheuttanut sen, että poliisipartio on reuna-alueilla enää satunnaisesti. Samalla, kun poliisipartio on yhä harvemmin reuna-alueilla, myös hälytysviiveestä tulee pitkä.

Vistbacka on huolissaan myös siitä, että poliisipartioiden määrää on sunnuntailta pudotettu: kun aikaisemmin sunnuntaipäivinä ja -öinä Etelä-Pohjanmaalla partioi seitsemän poliisipartiota, nyt niitä on vain viisi.

Holmlund ei allekirjoita väitteitä

Sisäasiainministeri Anne Holmlundin mukaan ministeriöllä ei ole selvitysten perusteella syytä epäillä, että turvallisuus Etelä-Pohjanmaan poliisipiirin reuna-alueilla olisi heikentynyt uudistuksen jälkeen.

Holmlund sanoo, että poliisin toiminta on jaettu toiminnallisesti seitsemään kenttäryhmään, joista kaksi suorittaa liikenne- ja yleisvalvontaa koko poliisilaitoksen alueella.

- Mahdollisuus tavata poliisipartio reuna-alueilla on vähintäänkin yhtä todennäköistä kuin ennen organisaatiouudistusta, Holmlund toteaa vastauksessaan.

Sunnuntain työvuoromuutoksia Holmlund perustelee sillä, että poliisipartioiden valvontaa on kohdennettu hiljaisilta viikonpäiviltä perjantai- ja lauantai-iltoihin. Valvonnan kohteina ovat erityisesti alueet, joissa ihmiset liikkuvat ja joissa järjestyshäiriöitä on toistuvasti.

Holmlund toteaa, että sunnuntaipäivät ja sitä seuraavat yöt ovat Etelä-Pohjanmaalla tilastollisesti rauhallisia.

0

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
        Maailman menoa
        47
        5505
      2. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        61
        2436
      3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        18
        1900
      4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

        Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
        Maailman menoa
        146
        1773
      5. Aleksi Rytilä

        Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        17
        1635
      6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        36
        1622
      7. Kulukusuunnat

        Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
        Kuhmo
        5
        1418
      8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

        Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
        Suomalaiset julkkikset
        18
        1125
      9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

        Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
        Maailman menoa
        77
        1098
      10. Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?

        Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se
        Maailman menoa
        228
        1089
      Aihe