Puutuva Jalkapöytä

Tervehdys!

Tällä palstalla näkyi olevan eniten puutumis-oireisiin liittyviä aiheita, joten ajattelin, mikäli joku osaisi kertoa mikä on (vialla?)

- Muutama viikko sitten aloin huomata oikean jalan jalkapöydässä outoa puutumista, ilman sitä perinteistä pistelyä, mikä tulee jos on pitkään samassa, huonossa, asennossa.
Jalkapöytä on lähestulkoon tunnoton, lävistyksien mentävä :)

Viimeisen parin viikon aikana tunnottomuus on alkanut olla päivittäistä, ja joskus montakin kertaa vuorokaudessa. Oireet eivät synny mitenkään erikoisissa tilanteissa.

Josko jollain on ollut samankaltaisia oireita, ja tietää mitä kannattaisi tehdä. Helpolla en lääkäriin mene, siellä joutuu noin muutenkin juoksemaan :)

Kiitos jo etukäteen!
510448
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

hermokimppu puristuksessa siä toisen kintun puolella. Tuskinpa aivohalvaus kuitenkaan, kun et saman käden puutumista valitellut...

Äänestä
  • Niin.. oon kyllä käynyt muutaman kerran kiropraktikolla kierosta selästä, äitini osasi kertoa, että uloimmissa osissa mikäli esiintyy tunnottomuutta, voi kyseessä tosiaan olla joku puristuksiin jäänyt hermo?

    Täytynee siis varmuuden välttämiseksi käydä konsultoimassa kiroa..

    Kiitoksia kun vastasit! :)

    Äänestä

  • mimmulirr kirjoitti:

    Niin.. oon kyllä käynyt muutaman kerran kiropraktikolla kierosta selästä, äitini osasi kertoa, että uloimmissa osissa mikäli esiintyy tunnottomuutta, voi kyseessä tosiaan olla joku puristuksiin jäänyt hermo?

    Täytynee siis varmuuden välttämiseksi käydä konsultoimassa kiroa..

    Kiitoksia kun vastasit! :)

    Saattais myös olla niska jumissa, tai jotain siellä seudulla olevaa..? Muutamalla tutullani on ollut näitä oireita juuri niskan jumissa olon takia, yhdellä tutullani puutui jalka ja toisella peukalo, molemmilla pitkäksi aikaa ja lääkäri sanoi sen johtuvan juuri jostain niskan jumissa olosta. Kannattaisi kuitenkin käydä varmistuttamassa :)

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    ja tikkuilee molemmat kädet ja tuntuu kiristystä leuoissa,kuin joku painais väkisten hampaita yhteen,samalla tulee jumalaton ahdistus ja puskee hikeä päälle,varsinaisesti sydämes ei tunnu mitään erityistä,niskat on jumis kyllä.närästystäkin on ihan hitosti.kävin viime viikolla kaksi kertaa sydänfilmis ja se oli ok.vaihtarit on alkaneet ja munasarjat on just ultrattu hiljaisiksi,että näin.pelottavaa...mikä on aivohalvaus?

    Äänestä

  • jalkapöytä kirjoitti:

    ahistaa ,mittasin just verenpaineen oli 130/80 ja pulssi oli 62 ja silti olo ihan kauhea ,eli puutuu jalat ja täyttää sydänalasta sekä tuo leuan puristus...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mimmulirr kirjoitti:

Tervehdys!

Tällä palstalla näkyi olevan eniten puutumis-oireisiin liittyviä aiheita, joten ajattelin, mikäli joku osaisi kertoa mikä on (vialla?)

- Muutama viikko sitten aloin huomata oikean jalan jalkapöydässä outoa puutumista, ilman sitä perinteistä pistelyä, mikä tulee jos on pitkään samassa, huonossa, asennossa.
Jalkapöytä on lähestulkoon tunnoton, lävistyksien mentävä :)

Viimeisen parin viikon aikana tunnottomuus on alkanut olla päivittäistä, ja joskus montakin kertaa vuorokaudessa. Oireet eivät synny mitenkään erikoisissa tilanteissa.

Josko jollain on ollut samankaltaisia oireita, ja tietää mitä kannattaisi tehdä. Helpolla en lääkäriin mene, siellä joutuu noin muutenkin juoksemaan :)

Kiitos jo etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu