Tulen surulliseksi

kun sanot, että sinulla on jotain menetettävää. Ja häpeän niitä tunteitani.
Tuntuu etten ole minkään arvoinen. Että olen toissijainen, jonka merkitys on mitattavissa hyötysuhteella.
Tiedän, että se on totta, että sinulla on menetettävää, mutta en osaa hyväksyä sitä oikein.
Tuntuu väsyneeltä ja surulliselta. Jossain sisällä kaduttaa vähän, että tänäänkin kun toinen itki, sanoin että olen niin pahoillani mutta en voi tulla luoksesi. Onneksi voin kirjoittaa, jotta olo ei pahenisi kauheasti. Muuten alan katumaan että hylkäsin kaikki helpot asumisjärjestelyt ja valitsin sen, mistä hyvä että selviän, enkä sitäkään kauaa. Muuten alan miettiä, että miksi olen niin helvetin tyhmä, että teen näin. Miksi kaivan itselleni kuilua, missä olen yksin.
Äh, tiedän että selviän. Selviän aina. Nyt on vaan paha olla.
Halusin olla ainut minkä menetys merkitsisi mitään sinulle. Mikset voi välittää minusta niin. Mikset.