Lääkis/hammaslääkis

Onko kenelläkään muulla ollut vaikeuksia valita hampaan ja "tavislääkiksen" välillä? Mikä saa hakeutumaan hampaalle lääkiksen sijaan?
91319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Se on seelainen juttu, että ne jotka eivät pärjää tavallisessa lääkiksessä, alkavat hammasläkäriksi.

Äänestä
  • Vaikka hampaalle on helpompi päästä, niin ei voi sanoa, että sinne hakisi ne, jotka eivät pärjäisi lääkiksessä. Ainakin Helsingissä kaksi ensimmäistä vuotta on denttareilla ja medisiinareilla yhteistä opetusta ja tenteissä samat vaatimukset.
    Pohdin itsekin viime keväänä hakisinko hampaalle vai yleispuolelle ja päädyin yleislääketieteeseen. Hampaalla oli etuna lyhyempi opiskeluaika ja jo sinänsä erikoislääkäritutkinto 5-6 vuoden jälkeen. Lisäksi tiesin, että suun terveys on yhteydessä moniin muualla kehossa esiintyviin tauteihin. Yleispuolella hampaista ja niihin liittyvistä asiosta opetetaan aika vähän ja nykyään lääkärit ei välttämättä osaa yhdistää jatkuvaa tautikierrettä hampaisiin.
    Hampaalla on myös hyvät työnäkymät. Olen kuullut puhuttavan, että hammaslääkäreitä jää pian paljon eläkkeelle ja uusia ei ehdi valmistua tarpeeksi kun moni vaihtaa yleislääketieteeseen.
    Valitsin kuitenkin yleislääketieteen, koska minua kiinnostaa koko ihmiskehon terveys ja pidän lapsista. Lääkärinä voisin erikoistua lapsiin.
    Molemmat linjat ovat varmasti hyviä. Kannattaa varmasti miettiä, millaista työtä haluaa tehdä. Molemmissa työpaikasta riippuen on yöpäivystyksiä, mutta lääkärin työ (riippuen tietenkin mihin erikoistuu) voi olla enemmän ns. siistiä sisätyötä kuin hammmaslääkärin työ, jossa näkee jos jonkinlaisia purukalustoja. Jos et tiedä vielä varmasti mitä haluat, niin yleislääketiede voi olla turvallisempi valinta, sillä hampaalla on vähemmän erikoistumisvaihtoehtoja, jos haluat jatkaa valmistumisen jälkeen opintojasi.

    Toivottavasti tästä sekavasta tekstistä oli edes jotain apua.

    Äänestä

  • lääket. yo kirjoitti:

    Vaikka hampaalle on helpompi päästä, niin ei voi sanoa, että sinne hakisi ne, jotka eivät pärjäisi lääkiksessä. Ainakin Helsingissä kaksi ensimmäistä vuotta on denttareilla ja medisiinareilla yhteistä opetusta ja tenteissä samat vaatimukset.

    lääket. yo:lle hyvästä kirjoituksesta! Juuri tuollaisia mielipiteitä kaipasinkin. Olen kyllä itsekin kallistumassa yleisen lääkiksen puolelle hampaan sijaan, vaikka ei hammas mikään huono vaihtoehto olisi. Mielipiteet ovat edelleenkin tervetulleita =)

    Äänestä

  • lääket. yo kirjoitti:

    Vaikka hampaalle on helpompi päästä, niin ei voi sanoa, että sinne hakisi ne, jotka eivät pärjäisi lääkiksessä. Ainakin Helsingissä kaksi ensimmäistä vuotta on denttareilla ja medisiinareilla yhteistä opetusta ja tenteissä samat vaatimukset.
    Pohdin itsekin viime keväänä hakisinko hampaalle vai yleispuolelle ja päädyin yleislääketieteeseen. Hampaalla oli etuna lyhyempi opiskeluaika ja jo sinänsä erikoislääkäritutkinto 5-6 vuoden jälkeen. Lisäksi tiesin, että suun terveys on yhteydessä moniin muualla kehossa esiintyviin tauteihin. Yleispuolella hampaista ja niihin liittyvistä asiosta opetetaan aika vähän ja nykyään lääkärit ei välttämättä osaa yhdistää jatkuvaa tautikierrettä hampaisiin.
    Hampaalla on myös hyvät työnäkymät. Olen kuullut puhuttavan, että hammaslääkäreitä jää pian paljon eläkkeelle ja uusia ei ehdi valmistua tarpeeksi kun moni vaihtaa yleislääketieteeseen.
    Valitsin kuitenkin yleislääketieteen, koska minua kiinnostaa koko ihmiskehon terveys ja pidän lapsista. Lääkärinä voisin erikoistua lapsiin.
    Molemmat linjat ovat varmasti hyviä. Kannattaa varmasti miettiä, millaista työtä haluaa tehdä. Molemmissa työpaikasta riippuen on yöpäivystyksiä, mutta lääkärin työ (riippuen tietenkin mihin erikoistuu) voi olla enemmän ns. siistiä sisätyötä kuin hammmaslääkärin työ, jossa näkee jos jonkinlaisia purukalustoja. Jos et tiedä vielä varmasti mitä haluat, niin yleislääketiede voi olla turvallisempi valinta, sillä hampaalla on vähemmän erikoistumisvaihtoehtoja, jos haluat jatkaa valmistumisen jälkeen opintojasi.

    Toivottavasti tästä sekavasta tekstistä oli edes jotain apua.

    Voi pikku kulta, kunhan vähän pidemmälle pääset, huomaat varmaan, ettei se lekurin homma ihan niin siistä hommaa ole. Mietihän nyt, kun tk:ssa paikkaat spurguja, joilta koko ajan saa pelätä saavansa turpaan, ja nenäänkin kaipaisi pyykkipoikaa. No, kuuluu hommaan. Usko kohta valmista...

    Äänestä

  • LK... kirjoitti:

    En väittänytkään, että lääkärin työ olisi mielestäni aina siistiä sisätyötä vaan siistimpää kuin hammaslääkärin. Riippuu missä työskentelee. TK on hieman eri asia kuin yksityinen terveysasema ja esim. psykiatrina tuskimpa tarvitsee kovin paljon ketään fyysisesti paikkailla. Olemme tästä varmaan samaa mieltä?

    Samaa mieltä LK:n kanssa. Ja pakkohan kai sitä on oma mielipidekin kertoa:
    Ennen kuin pääsee siihen psykiatrin siistiin sisätyöhön, on edessä pakollinen eurovaiheeseen kuuluva tk-nakki, väh. 9kk. Siellähän se siisti sisätyö oikein aukeaa koko kauneudessaan. Siitä on siisteys kaukana, joten suosittelen hammasta kaikille siistiä työtä haluaville.
    Ja privaattiin ei vastavalmistuneella lisurilla ole moneen vuoteen mitään asiaa.

    Kun ajattelen itseäni ensimmäisen opiskeluvuoden syksynä, muistan ettei minulla ollut kyllä mitään todellista kuvaa lääkärin työstä. (=Aikamoista idealismia ja jopa fanaattisuutta koskien lääkäriyttä.) Siksi huvittaakin, kaikella kunnioituksella, lääk.yo:n kommentti. Eipä se kuva varmaan vieläkään ihan oikea ole, mutta eiköhän se nyt keväällä valmistumisen myötä lopullisesti valkene eurolääkärinä toimimisen kautta.

    No joo, kokemuksesta tuntuu että jokaisella lääkisopiskelijalla on patologinen tarve olla besserwisser..

    Äänestä

  • LK2 kirjoitti:

    En koe olevani besserwisser, koska emme puhu samasta asiasta. En siis edelleenkään väitä, että lääkärin työ olisi sitä siistiä sisätyötä. Tiedän kyllä eurolääkärivaiheen ja muita kiemuroita ja varmasti minunkaan kuvani ei aivan vastaa totuutta, mutta en ajatellut siisteydestä puhuessani mitään välivaihetta vaan sitä mitä sitten tekee loppuelämänsä. Eurolääkärivaihe on loppujen lopuksi vain hyvin lyhyt jakso uralla ja sen jälkeen voi hakeutua muualle. Tekään ette ole vielä päässeet sinne asti, joten puhutte varmaan vain siitä mitä teette nyt.

    Minusta tuo nyt oli vieläkin aikamoista lööperiä. Ymmärrät kyllä itse siinä vaiheessa, kun revit hiuksiasi eurokoulutusvaiheessa ja erikoistumispaikkaa hakiessa. Psykiatrinkaan homma ei mitään kovin siistiä ole, varsinkaan julkisella puolella - ja sinnehän useimmat kuitenkin päätyvät. Itselleni on eurolääkärivaiheesta jäänyt mieleen juuri lähinnä psykiatristen tapausten hoito. Turun TK oli kyllä sikäli mieleenpainuva paikka, että nitkuja riitti joka päivälle, eikä tarvinnut ainakaan pelätä työn käyvän tylsäksi (vaikka kieltämättä alkaakin pänniä, kun joku kolmannenkymmenennen kerran tulee pyytämään sitä perinteistä nitkukoktailia, Xanoria ja Dormicumia). Psykiatria todella on etenkin julkisella puolella kaikkea muuta kuin siistiä - minua ei sille alalle olisi saanut erikoistumaan edes isoista rahoista. No, huomaat sitten erikoistumispaikkoja hakiessasi, ettei se eri aloille hakeutuminenkaan niin helppoa ole. Useimmat meistä nimittäin päätyvät joka tapauksessa ei-toivotulle erikoisalalle, ja siihen on pakko tyytyä. Tietysti välissä voi vääntää lapun, ja katsoa mitä sen jälkeen tapahtuu.

    Äänestä

millaista hammaslääkärin työ todellisuudessa on? Haluaisin hakea hampaalle, mutta en tiedä onko allergioista haittaa kun opiskelee hammaslääketiedettä tai kun työskentelee hammaslääkärinä. Olisikohan lääkis sittenkin parempi, kun on allergioita?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

-Luppa- kirjoitti:

Onko kenelläkään muulla ollut vaikeuksia valita hampaan ja "tavislääkiksen" välillä? Mikä saa hakeutumaan hampaalle lääkiksen sijaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu