seksistä galluppia...

äiti 8 kk

Meillä on nyt aivan ihana 8 kk ikäinen pieni tyttö... Seksielämä vaan on hukassa. Meillä ei ole ollut seksiä kohta 1,5 vuoteen... Raskausaikana ei kummankaan oikein tehnyt mieli. Minulla limakalvot edelleen aika herkät, imetän, minulla ei siis niinkään ole haluja. Mieheni kokee seksittömyyden kuitenkin isona ongelmana ja varmasti ihan aiheestakin...

Kuinka pitkään synnytyksen jälkeen meni kun ekan kerran seksiä? Kuinka pitkään synnytyksestä meni että seksielämä normalisoitui?

Onko ketään kohtalotovereita...

13

892

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei noin hiljaista mutta...

      Meillä seksielämää oli kovasti raskauden lopulla. Keskivaiheilla raskautta emme saaneet olla yhdynnässä, koska minulta tuli verisiä vuotoja. Viimeiset kolme viikkoa sitten harrastettiin seksiä kuin vasta rakastuneet...;)

      Synnytys meni hyvin, tosin imukuppia piti käyttää, kun vauvan sydänäänet katosivat. Kaikki oli kuitenkin hyvin, ja leikkaus välilihassani oli vain pieni. Lääkäri sanoi ennen laitokselta poistumistani, että välilihan leikkauksen jälkeen kannattaa antaa paikkojen parantua rauhassa, ja odottaa jälkitarkastusta ennen seksiä.

      Näin teimme, eli kului kaksi kuukautta. Eipä kyllä olis ollut halujakaan yhtään aikaisemmin... Maito valui rinnoista, vatsa tuntui valtavalta, pelotti... Ensimmäinen kerta pelotti aivan valtavasti!! Vasta jälkitarkastuksen jälkeen uskalsin itsekin katsoa alapäätä. Ihan normaalilta näytti, mutta hieman muuttunut. Pelkäsin olevani löysä tms... Siksi eka kerta oli mulla täynnä epävarmuuden tunteita.

      Oli myös vaikeuksia olla ajattelematta sitä, jos vauva herää kesken kaiken. Rentoutuminen oli haaste kaikin puolin. Mies kykeni siihen paljon paremmin. Hän on jaksanut tsempata myös epävarmuudessani löysemmän vatsan kanssa, ja kehunut ettei tuo alapää ole miksikään muuttunut. Kiitos siitä hänelle.:)

      Jännityksen takia seksielämä on ollut melko hiljaista. Joskus on kulunut yli kuukausi rakastelujen välissä, yleensä ainakin kaksi viikkoa. Lähekkäin ollaan oltu tosi paljon. Halailtu ja pussailtu, ettei vaan olla ajauduttu erillemme.

      Nyt lapsi on 11kk, viimeisten viikkojen aikana seksielämä on alkanut normalisoitua. Sain myös synnytyksen jälkeen ensimmäisen orgasmini pari viikkoa sitten.;) Alan tuntea uuden seksuaalisuuteni, ja luotan seksikkyyteeni hiljalleen. Nyt tilanne siis näyttää tosi hyvältä.:)

    • meitä...

      enkä häpeile sitä yhtään myöntää! Meillä kävi niin, että jälkitarkastuksen tehnyt lääkärisijainen oli sen verrran kovakourainen, että jäi kammo sen takia ryhtyä petipuuhiinkaan....paikat kun olivat tosiaan niiiiiiiiiiiiiiin kuivat, että sattui ikäsvästi se tarkastus ja kun sanoin hänelle siitä, niin jatkoi vain loppuun saakka!!

      Mies on kyllä ollut todella ymmärtäväinen ja odotellut, että minä olisin valmis! Moni mies ei varmaan olisi jaksanut odotella...olen erittäin iloinen ja otettu, että hän ei valitellut. Ehdotteli varovaisesti aina aika ajoin, että jokos olisit valmis...ei kuitenkaan painostanut tms.

      Meillä meni siis varmaan joku 8kk synnytyksestä, että eka kerran kokeiltiin...ja vuoden verran meni, että normalisoitui. Siihen kyllä vaikutti väsymys ja valvotut yöt sekä yhteisen ajan puute. Tuon "ekan kerran" jälkeen, ei pelkoa enää ollut...eikä kuivuutta havaittavissa, heh. =)

    • myös..

      meillä. Raskausaikanakaan ei kertoja ollut enää monia ja nyt lapsen ollessa 9kk peitto on heilunut ehkä viisi kertaa. Näen kyllä todella eroottisia unia ja ajttelen seksiä mutta siihenpä se sitten jääkin. Ei vaan huvita eikä jaksa. Suren asiaa ja suhteemme tilaa mutta onneksi mieheni ei ole tehnyt asiasta numeroa. Rakkautta kuitenkin riittää, onneksi. Tuntuu vaan, että mitä pitemmälle tää tilanne jatkuu niin sitä vaikeammalta erotiikkaa on kaivaa taas takaisin suhteeseemme..surettaa ja v*****aa...Et siis ole ainut.

    • ödlfkh

      Pelkäsin että halut ei palais synnytyksen jälkeen kovinkaan nopeesti, mut toisin kävi. Pari päivää meni ja ajattelin jo seksiä. Kaipasin sitä tosi paljon koska raskausaikana aika vähän harrastettiin sitä kun miestä ahdisti ajatus että satuttaa vauvaa. Ja muutenkin sen mahan kanssa ei seksi oikein tuntunu vaan niin kivalta että olis ruvennu hommaan :D

      Mut tosiaan halut palas melkein heti synnytyksen jälkeen, ekan kerran sit seksiä harrastettiin jo 3 viikon päästä. Jännitti ihan hulluna, mut kun mieheeni luotan niin tiesin että miun ehdoilla mennään, ei pelottanu. Rauhallisesti vaan, vähän "sattu" tuntu samalta ku neitsyyden menettäminen :D kuivanahan paikat on, mut onneks liukkarit on keksitty. Nyt vaava on 5 viikkonen ja 3 kertaa on seksiä harrastettu. Vähän on paikat hellän tuntuset mut toisaalta myös positiivisella tavalla herkemmät, hyvälle tuntuu kun malttaa vaan rauhallisesti ottaa.

      Luulen että se on sellanen homma että mitä pitempään sitä hommaa "välttelee" niin sitä vaikeemmaksan se tulee. Rohkeesti vaan puhutte asiasta. Kerro että paikat on herkät ja pelottaa. Ehkä kannattas kumminkin kokeilla, koska saatat yllättyä :) Liukuvoidetta vaan runsaasti ja pikkuhiljaa hommissa etiä päin, ilmotat heti miehelles jos tuntuu pahalta. Ettekä sitten lannistu jos eka tai vaikka seuraavat seittämänkin yritystä menis mönkään, kun uutta yritystä vaan rohkeesti ja maltillisesti. Voi tuntuu aluks vaikeelta, ahdistavalta tai siltä että ei oo sen arvosta, mut kyllähän se on :) Seksi lisää parisuhteessa yhteenkuuluvuutta ja kuuluu parisuhteeseen. Pysy mieli terveenä :D

      ONNEA!

    • äitylil08

      Meillä poika 9 kk ja eipä montaa kertaa olla seksiä harrastettu. Ekaa kertaa pojan ollessa 5kk. Ollaan käytetty liukkaria. Ongelmana on se että mulla ei ole minkäänlaisia haluja. Ja koen tämän todella suureksi ongelmaksi.

      Ollaan puhuttu aiheesta paljon keskenämme ja suhteemme voi muuten hyvin, mutta kun saisi vaan minulle halut takaisin. Olen miettinyt jo ammattiapuun kääntymistä, mutta en oikeen tiedä kenen puoleen kääntyä.

      Mies on äärimmäisen kärsivällinen ja alkaa jo ihan säälittämään...Minulta ei onnistu kuitenkaan teeskentely ja väkisellä seksin harrastaminen...

      Eli kohtalotoveri löytyi täältä...

      • mikä ei ole mahdollist

        kun vain lopussa jolloin se onkin hyvä käynnistää. ja naisilta lähtee halut suurimmalta osalta. pois napit. ne ei kuulu luonnolliseen elämään.


    • isä vastaa

      vaimon kans harrastetttiinn hellävarovasti 2vk synnytyksestä. 2 kk päästä ehkä normaalisti jo kun tikitkään ei raapineet. (tuli pientä paikkausta) sen jälkeen ei paljonkaan vähentynyt verrattuna aiempiin kertoihin. 2-5x viikossa. mutta sitten kun toinen tulossa ja yksi jo valmiina automaattisesti tulee lisäkonflikteja ja kerrat vähenee. ainaha voi järjestää tilaisuuksia kuitnekin. meneekö nuo halut sitten ku alkaa heit syömää nappeja.

    • ...

      meillä harrastettiin seksiä jo kuukauden jälkeen vaikka mulle tehtiin leikkaushaava alapäähän,mutta se parani nopeasti.ongelma on vaan se että minua ei huvita harrastaa seksiä ollenkaan kun en saa siitä mitään nautintoa:(mies saa heti orgasmin kun tekee muutaman työnnön.

    • yhden kerran

      lapsen syntymän jälkeen harrastettu seksiä, lapsi on nyt 5kk. Seksikerta oli kun lapsi oli 4kk, käytettiin liukkaria mut silti sattui niin paljon, et piti lopettaa kesken. Voitais kyllä yrittää uudestaankin, mutta meillä on ongelmana, ettei ole mitään tilaisuutta! Vauva nukkuu päivällä vaan liikkuvissa vaunuissa, eli jommankumman pitää olla ulkona lenkillä sen kans. Yöllä vauva nukkuu mun vieressä, herää aina jos sitä yrittää siirtää omaan sänkyyn ja herää tosi helposti jo pelkkään peiton kahahdukseen. Yölläkään ei siis onnistu! Meillä ei asu täälläpäin ketään sukulaisia tai kavereita jotka vois auttaa, ollaan just muutettu. Tuo 4kk kohdalla ollut seksikerta oli sen ainoan kerran, kun mun sisko tuli visiitille, vei vauvan vaunulenkille ja me saatiin olla miehen kans ekan kerran hetki kahdestaan :)

    • klhlkjhlkjh

      Varmasti eka kerta synnytyksen jälkeen jännittää... ja aina vaan enemmän, mitä enemmän aikaa kuluu. Seksi on kuitenkin osa ihmisen elämää, niin on kovin ymmärrettävää että miehesi alkaa tuskastua.

      Meillä ekaan kertaan kului n. kaksi kuukautta ja synnytystä ennen varsinaista yhdyntää oli parin viimeisen raskauskuukauden aikana vain pari. Nyt vauva on puolivuotias ja seksiä on n. kerran viikossa. Enemmän haluaisi kumpikin, mutta aikaa siihen on vaikea järjestää. Päiväunien aikaan mies on töissä ja illalla nukkumaan meno on ainoana mielessä, koska vauva on nukkunut huonosti koko ikänsä. Viikonloppuisin siis päiväunien aikaan on ainoa mahdollisuus.

      Oletteko ajatelleet, että ette aloittaisikaan yhdynnällä vaan muulla tavoin seksin uuteen alkuun. Keskittyisitte toistenne hyväilyyn ja jo heti alussa sopisitte, että yhdyntää ei tule, niin oletus on molemmilla sama. Suuseksi on loistava vaihtoehto, jos siitä pidätte. Sitten ajan kanssa siirrytte vasta yhdyntään... keskittyisitte toisistanne nauttimiseen ensin.

      Meillä on molemmat pitäneet toisen seksuaalisesti tyytyväisenä, vaikka varsinaisissa yhdynnöissä olisikin taukoa. Viikkoakaan ei siis ole meillä mennyt ilman minkäänlaista seksiä. Itsellä halut väheni raskauden lopussa ja kun vauva oli ihan pieni. Tällöin olin "vain" antavana osapuolena... koen että parisuhteessa pidetään toinen tyytyväisenä, vaikka itsellä ei mieli teekään. Tyydytän siis mieheni ja tämä toimii myös toisinpäin, mikäli miehellä on hiljaisempi kausi. Se on meidän suhteessa ns. kunnia asia... ei velvollisuus. On ihanaa pitää toinen tyytyväisenä.

      Mutta kukin tietysti ratkaisee asiat tavallaan. Yhdyntään ei pidä ryhtyä, jos kokee sen pelottavaksi tai vasten mieliseksi. Mutta jotenkin kannattaa herätellä niitä uinuvia haluja... kyllä ne sieltä herää! Tsemppiä teille!

      • harrastettiin..

        seksiä ensimmäisen kerran vauvan ollessa n.2,5vkoa..haettiin apteekista liukaste-voidetta,jossa on jotain limakalvoja kosteuttavaa ainetta (jotain rasvaa?)..
        ensimmäinen kerta ei tuntunut kovinkaan kummoiselta,mutta toisella kerralla alko jo rentoutuun..=)


      • -Xandra-
        harrastettiin.. kirjoitti:

        seksiä ensimmäisen kerran vauvan ollessa n.2,5vkoa..haettiin apteekista liukaste-voidetta,jossa on jotain limakalvoja kosteuttavaa ainetta (jotain rasvaa?)..
        ensimmäinen kerta ei tuntunut kovinkaan kummoiselta,mutta toisella kerralla alko jo rentoutuun..=)

        Kyllä me ruvettiin melkein heti hommiin, oisko menny n.1-2vkoa synnytyksestä. Synnytin kylläkin sektiolla, et oisko sekin vaikuttanut asiaan ettei ollu alapää hellänä.. =) Raskausaikana oli kyl hiljasempaa kun itellä ei oikein ollu haluja...
        Ja siis synntyksestä asti on vähintään sen kerran viikkoon harrasteltu ja voin oikeestaan sanoa et paremmalta tuntuu kuin ennen raskautta, molemmilla =)
        Ja tyttö nyt siis 10,5kk vanha.


    • ......................

      peitto heilunu.vuoden aikana 2 kertaa,nyt on 2kk ikänen poju.eikä tietoakaa et irtois jotai muutaki ku nukkumakaveria. ihmeellistä,meillä mies pihtaa tavaraasa ku jotai kultakaivosta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4309
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3243
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      979
    6. 141
      958
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      842
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      780
    Aihe