Melkoinen Nokia-reissu!

jälleen kotona

Tuolla Nokialla minua kohtasi viikonloppuna yllätys. Illalla hämärän aikaan pellon reunasta, aivan syrjämetsän vierestä, näin itseäni kohti laukkaavan kolme sutta! Menin matalaksi ja sudet tulivat nuuskiskelemaan minua. Jos niitä olisi ollut vain yksi, olisin täysiä potkaissut sitä kuonoon, mutta en uskaltanut tehdä sellaista kolmen suden keskellä. Olin kauhusta soikeana, enkä tiennyt mitä tehdä. Sitten kuulin helpotuksen!

Mies tuli paikalle ja huusi susia nimeltä. Ne olivatkin alaskanmalamuutteja, eli koiria! Ne menivät suoraan isäntänsä luokse ja menin vähän juteskelemaan. Niiden isäntä sanoi, että on vain niiden kanssa retkellä ja ne saattavat välillä käydä omilla teillään. Ja että siksi ne tulivat minun luokseni, koska ovat todella ihmisrakkaita ja tykkäävät ihmisten seurasta. Ja kyllä ne ystävällisesti minua kohtaan loppujen lopuksi käyttäytyivätkin.

Hyi helvetti, miten aluksi pelkäsin. Kolme suden näköistä valtavaa eläintä pyösi ympärilläni ja nuuskiskeli minua jopa kasvoista! Kyllä se tilanne lisäsi luontaista susikammoani entisestään, vaikka turhaa taitaa ollakin.

Mutta kyllä se väärinkäsitys lopulta iloksi muuttuikin, kun pääsin tutustumaan läheltä minulle ennestään vieraaseen koirarotuun, josta sain positiivisen vaikutelman. Olivat loppujen lopuksi ihania eläimiä!

Sanomalehdissä olisi paraikaa väärin käsitetty susijuttu tästä tapauksesta, jos ne koirat olisivat menneet muualle ilman että olisin nähnyt tai kuullut niiden omistajaa. Ja olisin jälleen alkanut uskoa aggressiivisiin susiin!

Niinpä tietysti, nyt minua aletaan täällä syyttää valehtelijaksi. Jos en voi todistaa, niin minkäs sille mahdan? Haluan nyt vain kertoa teille hirvittävän tuntuisesta tapahtumasta, jolla olikin onnellinen loppu! Tiedän kyllä, että minua tuskin uskotaan, mutta totta on koko tapaus...    

1

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pukeli 1

      eihän se ensimmäinen kerta ole, kun koiria luullaan susiksi, etenkin jos on vielä vilkas mielikuvitus.
      Hyvä kuitenkin, kun selvitit, olisivat taas saaneet vettä myllyynsä nämä hermostuneet ja ylireakoivat ihmiset.
      Esittelenkin tässä itseni, että olen kovasti Suomen luonnonvaraisten eläinten puolustaja ja ajatusmaailmani on suojella niitä viimeiseen veripisaraani asti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      132
      5381
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      31
      3862
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2480
    4. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      38
      2044
    5. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      24
      1753
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1704
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1640
    8. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1608
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      29
      1463
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      38
      1424
    Aihe