Meillä pitkä parisuhde takana (17v) ja edelleen pyykinpesu tuottaa miehelle ongelmia, hyvästä koulutuksesta huolimatta:)
Nyt olen alkanut miettimään olenko pikkutarkka nipottaja niinkuin mieheni väittää ja pitäisikö rimaa alkaa laskea vai huolehdinko jatkossakin itse pyykinpesusta. Mieheni ei saa pestä vaatteitani, kielto ollut päällä jo vuosia koska harmittaa kun pistänyt piloille useita vaatekappaleita. Tässä ohjeet joita olen yrittänyt miehelleni opettaa:
-valko ja kirjovaatteet pestään erikseen.
-Villasukat erikseen.
-neuleet kuivataan tasaisella alustalla etteivät veny polviin.
-pyykit kopistellaan ulkona ennen koneeseen laittoa.
Perheessä kolme lasta ja kaksi kissaa joten kopistelu mielestäni ehdottoman tärkeä ja mieheni mielestä huuhaata. Lisään vielä että kodinhoitohuoneessa ovi kuistille.
Kertokaahan äidit ja isät onko nämä minun toiveet kohtuuttomia.
Miten muilla?
26
1032
Vastaukset
- niskasta kiinni vaan :D
No ei mielestäni.
Kissoista lähtee paljon karvoja ja hilsettä joka ei tietenkään lähde kaikki kopistamalla, mutta eivät varsinkaan pesussa, päin vastoin juuttuvat vain kiinni. Joten kopistelu olisi hyvä vaihtoehto jotta edes osa karvoista ja hilseestä lähtisi!
Ei meillä mies pyykkiin koske ellei erikseen käske laittamaan kuivumaan ym. mutta teen itse sen koska osaan paremmin :) Mutta ehkä miehelle sen siaan joku muu homma, tiskaus, imurointi, lattioittenpesu joku "helpompi" homma, mutta tuntuu ettei sitäkään meillä osata sen paremmin ;)
Mutta sen puolen etten itekkään pese vaatteita erikseen, ainoastaan vauvan ja meidän vaatteet erikseen koska käytän eri pesuaineita.. Ja useasti pesen omatkin vaatteet piloille, muttei tule pyykkiä niin paljon et olisi mahdollisuus pestä erikseen vaatteet loppuvat jos alan siihen touhuun...mutta ehkä joskus sitten kun meitä on enemmän... :) - Osta erivärisiä likapyykki
korjea, tai tee erivärisiä pyykkipusseja. Jokainen väri tarkoittaa teittyä pesuohjelmaa. Sitten vaan koko värikorin/pussin sisätlö koneeseen ja tietty ohjelma, niin ei voi helpompaa olla.
Ei tarvi lajitella ja miettiä.
Huono puoli on vaan koreissa, ellei ole tilaa pitää niitä, mutta pyykkisäkit seinälle roikkunaan on ehkä kätevämpi.
Ei voi mies valittaa, ettei osaa pestä pyykki. Ei lajittelua, ei miettimistä ohjelmasta.- 4:n äiti
Tuossa vaan on se ongelma, että jos ei kaikki perheenjäsenet tiedä mihin koriin mikäkin vaate pitää laittaa, on pyykkipoliisin käytävä päivittäin tarkistamassa, onko vaatteet laitettu oikeisiin koreihin. Meillä lapsuuskodissani nimittäin kokeiltiin tuota, ja siellä oli kaiken väriset pyykit iloisesti sekaisin kaikissa neljässä pyykkikorissa.
- Äiti kuudelle
4:n äiti kirjoitti:
Tuossa vaan on se ongelma, että jos ei kaikki perheenjäsenet tiedä mihin koriin mikäkin vaate pitää laittaa, on pyykkipoliisin käytävä päivittäin tarkistamassa, onko vaatteet laitettu oikeisiin koreihin. Meillä lapsuuskodissani nimittäin kokeiltiin tuota, ja siellä oli kaiken väriset pyykit iloisesti sekaisin kaikissa neljässä pyykkikorissa.
Meillä tosiaan toimii oikein hyvin kun on sininen pyykkikori tummille, vaalea vaaleille ja punainen punaisille. Pyyhkeet ja lakanat menevät keltaiseen koriin.
Kyllä meilläkin ensin harjoiteltiin; tiputin koneen eteen lattialle väärässä korissa olleet pyykit ja siitä sai asianomaiset tulla keräilemään ja lajittelemaan uudelleen. - 4:n äiti
Äiti kuudelle kirjoitti:
Meillä tosiaan toimii oikein hyvin kun on sininen pyykkikori tummille, vaalea vaaleille ja punainen punaisille. Pyyhkeet ja lakanat menevät keltaiseen koriin.
Kyllä meilläkin ensin harjoiteltiin; tiputin koneen eteen lattialle väärässä korissa olleet pyykit ja siitä sai asianomaiset tulla keräilemään ja lajittelemaan uudelleen.Minkä ikäistä porukkaa teillä on?
Meillä tytöt 9v, 8v ja 6v. Olisi kova sana jos he laittaisivat pyykkinsä edes johonkin koriin. Lähimmäksi ne osuvat silloin kun ovat pyykkikorin vieressä, mutta ihan yhtä usein likaiset vaatteet ovat ympäri taloa, mikä missäkin, juuri siinä missä se riisuttiin.
- mie vaan..
mulla on ihan keskivertofiksu mies. Monessa asiassa joissa vaaditaan paljon enemmän mitä vain taitoja kuin pyykin pesussa se on loistava.
Silti pyykkihommat on ehdottomasti kielletty ollut jo pitkään ja pysyy edelleen. Meillä meni pilalle niin väärässä lämpötilassa kuin väärällä pesuaineella vaatteita ja tietenkin värjääntyi jne. Eli vaikka koko koneellisen lastasi valkoisia niin sitten vielä lopuksi päätti heittää farkut jalastaan tms.. Siis totaali black out!!
Ja kun meillä töissä tuota pyykkihommaakin pyöritetään niin pakko sanoa että ei se välttämättä hoidu edes perheelliseltä naiselta ihan osuvasti aina...
Musta on helpompi pestä itse ne pyykit tosin meillä jo isommat lapsetkin pyykkää sujuvasti jo. Mies tekee sitten jotain muuta mihin minä en koske. Hyvä näin ainakin meillä!
Eli meillä sun toiveet on kohtuuttomia!
Elukoiden karvat saa ihanasti pois kuivausrummulla.. - Tiskipoliisi
Ihan pitää kommentoida kun minusta puhutaan ;) Vaimo itse näytti kirjoituksen joten koen että pitää kai minun miesten puolia pitää.
Kovinkin innokas pyykkäri olisin mutta tosiaankin muutamia tapaturmia on pyykkien kanssa tullut ja tästä johtuen minulla on kielto päällä. Vaatteiden kopistelun ymmärrän hyvin kun kyseessä on oikeasti likaiset tai karvaiset vaatteet. Alushousujen ja t-paitojen kopistelu tuntuu liialliselta touhulta. Erivärisille vaatteille olen itsekkin ehdottanut omia koreja kun meillä on pyykkikoreja samassa kaapissa neljä kappaletta. Vaimoni (terve vaan!) ei ole ideasta ollut ollenkaan innostunut.
Muutoin kodintöihin kyllä osallistun, vapaapäivinäni hoidan tiskit, aina hoidan kaikki lumityöt, kannan aina kaikki polttopuut ja vien aina kaikki tuhkat uunista yms huoltotyöt. Vaimo on kotona joka päivä joten toki hänellä on aikaa enemmän kodinhoitoon ja näin jos vain pelkästään kotitöiden jakautumista tarkastellaan niin varmasti enemmän hänelle niitä tulee. Ruoanlaitto on esimerkkinä oiva, mielelläni laittaisin ruokaa, mutta kun vähän sitä teen niin siinäkin tulee "virheitä" enemmän kuin hänelle. Näin ollen minulla on käytännössä myös ruoanlaittokielto.
Mut tämmöistähän tämä on varmaan monessa paikassa. Itse olen vaimooni erittäin tyytyväinen! Hän on loistava äiti ja kokki sekä perheenpää!- =o)
Ota paikkasi perheenpäänä!!!!
Kyllähän vaimosi tuntuu vaativan liikoja.Olen itse ollut kova "nipo" kotitöissä ja silti kiukuttelin että mieheni (ja lapset) tekee ne "väärin".Hän tekee ne omalla tavallaan...nyt olen relannut asian suhteen ja antanut muille perheessä tilaa.Onpa mukavaa joskus vaan olla kun muut tekevät...=) - ...............
=o) kirjoitti:
Ota paikkasi perheenpäänä!!!!
Kyllähän vaimosi tuntuu vaativan liikoja.Olen itse ollut kova "nipo" kotitöissä ja silti kiukuttelin että mieheni (ja lapset) tekee ne "väärin".Hän tekee ne omalla tavallaan...nyt olen relannut asian suhteen ja antanut muille perheessä tilaa.Onpa mukavaa joskus vaan olla kun muut tekevät...=)Meillä mies nipottaa tiskeistä, takan sytyttämisestä, autolla ajamisesta, vaatteiden viikkauksesta... ja vaikka mistä. On sitä mieltä, että hänen tapansa on ainoa oikea... Onhan toki jotain asioita, missä ollaankin samaa mieltä, mutta suurin osa on aivan pilkun halkomista. Mua vähän tuo pyykkien ravistelu huvitti, jos ukko rupeais sellaista vaatimaan, niin sais kernaasti ravistaa pyykit aivan itse, meillä on myös koira ja pari lasta. Tosin omistamme myös kuivausrummun johon pesussajääneet koirankarvat jäävät satimeen... jos rumpua ei olis, en silti viittis joka vaatetta tomuttaa...
Meillä minä pyykkään ja mies hoitaa tiskit enimmäkseen, välillä minä menen "sotkemaan" tiskikoneen ;) - ainoa...
............... kirjoitti:
Meillä mies nipottaa tiskeistä, takan sytyttämisestä, autolla ajamisesta, vaatteiden viikkauksesta... ja vaikka mistä. On sitä mieltä, että hänen tapansa on ainoa oikea... Onhan toki jotain asioita, missä ollaankin samaa mieltä, mutta suurin osa on aivan pilkun halkomista. Mua vähän tuo pyykkien ravistelu huvitti, jos ukko rupeais sellaista vaatimaan, niin sais kernaasti ravistaa pyykit aivan itse, meillä on myös koira ja pari lasta. Tosin omistamme myös kuivausrummun johon pesussajääneet koirankarvat jäävät satimeen... jos rumpua ei olis, en silti viittis joka vaatetta tomuttaa...
Meillä minä pyykkään ja mies hoitaa tiskit enimmäkseen, välillä minä menen "sotkemaan" tiskikoneen ;)jota pyykkien ravistelu huvitti. Tai ihmetytti paremminkin, miten joku viitsii? Kissat lähtis äkkiä, jos meillä joduttais vaatteita ravistelemaan.
Miten noissa kissa/koiraperheisssä, lapset kun ryömii ja konttaa lattialla, nehän on ihan karvojen peitossa! Hyi! Karvoja on lakanoissa ja ruuassa ja joka paikassa!
Oi tätä elämän helppoutta kun ei ole elukoita haisemassa ja sotkemassa! Muuta kuin mies... - itellesi
ainoa... kirjoitti:
jota pyykkien ravistelu huvitti. Tai ihmetytti paremminkin, miten joku viitsii? Kissat lähtis äkkiä, jos meillä joduttais vaatteita ravistelemaan.
Miten noissa kissa/koiraperheisssä, lapset kun ryömii ja konttaa lattialla, nehän on ihan karvojen peitossa! Hyi! Karvoja on lakanoissa ja ruuassa ja joka paikassa!
Oi tätä elämän helppoutta kun ei ole elukoita haisemassa ja sotkemassa! Muuta kuin mies...Meillä on yksi kissa, eikä todellakaan "Karvoja on lakanoissa ja ruuassa ja joka paikassa!"
Eikä mitään ravistella! Jos on jossakin kamala kasa karvoja, joita on ehkä kerran vuodessa keväällä kun kisulla on jokin karvanlähtöaika, niin otan sen ensin teippiharjalla ennen pesukoneeseen laittoa.
Ihan sama toisten pyykkäämiset, mutta meillä menee ihan hienosti kun itse täysin vapaaehtoisesti suoritan sen. Pesen kaiken muun, paitsi miehen vaatepyykit. Ne saa itse lajitella ja sotkea miten haluaa. - MiesMies
Haluatko ihan tosissasi vain tyytä noihin vaimosi asettamiin "kieltoihin". Jos ole joskus vähän tehnyt virheitä vaikka ruonlaitossa, tarkoittaako se todella sitä että et voi koskaan oppia laittamaan ruokaa kunnolla? Ja miten voisit oppia jos et sitä saa tehdä? Nyt vain vähän miehistä selkärankaa peliin ja alat taas rohkeasti tehdä noita kiellettyjä hommiakin! Teet ajatuksella ja huolella mutta oman mallisi mukaan. Kuka vain oppii laittmaan kohtuullisesti tuokaa, laittamaan pyykit koneeseen tai siivoamaan. Naisilla on vain näistäkin töistä samalla tavalla pinttyneitä käsityksiä kuin vaikka miehillä autoista. Kun on mersumies niin Volvo on huono. No jokainen tietää että ei ole olemassa vain yhtä hyvää autoa yhtä vähänkuin on vain yhtä oikeaa tapaa laittaa ruokaa. Siis häntä pystyyn ja hommiin :)
- Tiskipoliisi
MiesMies kirjoitti:
Haluatko ihan tosissasi vain tyytä noihin vaimosi asettamiin "kieltoihin". Jos ole joskus vähän tehnyt virheitä vaikka ruonlaitossa, tarkoittaako se todella sitä että et voi koskaan oppia laittamaan ruokaa kunnolla? Ja miten voisit oppia jos et sitä saa tehdä? Nyt vain vähän miehistä selkärankaa peliin ja alat taas rohkeasti tehdä noita kiellettyjä hommiakin! Teet ajatuksella ja huolella mutta oman mallisi mukaan. Kuka vain oppii laittmaan kohtuullisesti tuokaa, laittamaan pyykit koneeseen tai siivoamaan. Naisilla on vain näistäkin töistä samalla tavalla pinttyneitä käsityksiä kuin vaikka miehillä autoista. Kun on mersumies niin Volvo on huono. No jokainen tietää että ei ole olemassa vain yhtä hyvää autoa yhtä vähänkuin on vain yhtä oikeaa tapaa laittaa ruokaa. Siis häntä pystyyn ja hommiin :)
No en minä nyt koe että menetän miehuudestani mitään yhden pyykinpesu erimielisyyden takia. Ja se teenkö ruokaa miten paljon, itse asiassa ruokaakin laitan aina kun tilanne niin vaatii. Jotain makaroonilaatikkoa tai perunoita kastikkeella tms. perusjuttuja. Muutenkin alistun ihan mielelläni siihen että vaimo toimii koordinoijana perheen arkirutiineissa. Itse kun olen kotona vähemmän niin ei tahdo muistaa kaikkia kerhoja ja tapahtumia joihin pitää lapsia kyydittää. Aamuraportilla aina kysyn että mitäs tänään on ohjelmassa ja sen mukaan mennään.
Tärkeintä mielestäni on että olemme samaa mieltä TÄRKEISTÄ asioista. Kuten siitä kuinka vanhaksi lapset kasvatetaan kotona ennen hoitoon menoa yms. Vaimo käytännössä saa hoitaa lapsia kotona niin kauan kuin hyväksi näemme. Muutenkin pyrimme yhdessä sopimaan miten lapsien asioihin suhtaudutaan ja tekemään yhdessä strategiat ja ratkaisut. Näin sitten kun muistaa katsoa suurta kuvaa niin joku kalsareiden tyhjänpäiväinen pölyttäminen ei sitten olekkaan enää niiiiin kauheaa vaikka en sitä ymmärräkkään.
Mitäs sanotte tähän. Meillä on opiskeluajoista asti haalittu aterin valikoima = ainakin 5-10 erilaisesta sarjasta sekaisin. Kun vieraita tulee niin kaikille on tarjota erilaiset välineet pöytään ;) Kun tätä olen ehdotellut että jos ostettaisiin yksi sarja ja heittäisi nämä nykyiset vaikka kaappiin odottamaan lasten kotoa muuttoa niin vaimon mielestä olen ihan ihmeellinen kun tuommoista edes mietin. No eihän se ruoka siitä muutu vaikka olis joka väline erilainen mutta jotenkin vaan tuntuu typerältä ;)
- Siivouspoliisi
Ihanaa kun on kerrankin luettavissa molempien osapuolten näkemykset :).
Minä olen meidän perheen siivouspoliisi. Mies kyllä siivoaa jos käskee, mutta ei mielestäni siivoa tarpeeksi hyvin. Tekeekö tahallaan, en tiedä, mutta hänellä on siivous-, tiskaus- ja pyykkäyskielto.
Sen lisäksi, että vääränvärisiä vaatteita menee samaan koneelliseen, ohjelma laitetaan lähes poikkeuksetta liian kuumalle, ja pesuaineet ladotaan huuhteluainelokeroon...
Minä hoidan kodin, olenhan kotiäitinä aina kotona. Mies taas sen sijaan hoitaa kaupassakäynnin ja useimmiten myös ruoanlaiton. Minusta tällainen jako on oikein toimiva ainakin meillä.- MiesMies
Oletteko joskus ihan oikeasti ajatelleen miten käyttäydytte kun annatte miehelle noita "kieltoja" eri kotitöihin. Te käyttäydytte kuin mies olisi pikkulapsi tai orja. Hänen pitää siis tehdä asiat juuri niin kuin te haluatte tai sitten ei ollenkaan. Kuullostaako kahden aikuisen tasavertaiselta suhteelta? Miten itse suhtautuisitte jos vaikka anoppi tulisi teille, katsoisi kodinhoitotapasi ja asettaisi sitten kiellot niille töille joita et osaa tehdä hänen mielensä mukaan? Eroaako tuo tilanne jotenkin siitä mihin miehenne asetatte?
Meillä on tapeltu samoista asioista jo monta vuotta. Minaä olen aina miehenä tehnyt paljon kotitöitä mutta kaikki ei aina ole kelvannut vaimolle. En ole sen antanut häiritä ja vähitellen väsyttämällä olen saanut taottua vaimoni päähän että asioita voi tehdä monella tavalla ja ne ovat useimmiten ihan yhtä hyviä. Muutama riitakin siitä on pitänyt tehdä mutta nyt elellään aika lailla sovussa. - Siivouspoliisi
MiesMies kirjoitti:
Oletteko joskus ihan oikeasti ajatelleen miten käyttäydytte kun annatte miehelle noita "kieltoja" eri kotitöihin. Te käyttäydytte kuin mies olisi pikkulapsi tai orja. Hänen pitää siis tehdä asiat juuri niin kuin te haluatte tai sitten ei ollenkaan. Kuullostaako kahden aikuisen tasavertaiselta suhteelta? Miten itse suhtautuisitte jos vaikka anoppi tulisi teille, katsoisi kodinhoitotapasi ja asettaisi sitten kiellot niille töille joita et osaa tehdä hänen mielensä mukaan? Eroaako tuo tilanne jotenkin siitä mihin miehenne asetatte?
Meillä on tapeltu samoista asioista jo monta vuotta. Minaä olen aina miehenä tehnyt paljon kotitöitä mutta kaikki ei aina ole kelvannut vaimolle. En ole sen antanut häiritä ja vähitellen väsyttämällä olen saanut taottua vaimoni päähän että asioita voi tehdä monella tavalla ja ne ovat useimmiten ihan yhtä hyviä. Muutama riitakin siitä on pitänyt tehdä mutta nyt elellään aika lailla sovussa.Mun mies on ihan tyytyväinen, kun sen ei tarvitse vaivata päätään pyykillä.
Sitäpaitsi se on myös kerran pessyt 150 euroa farkkujensa taskussa, joten pilalle menneiden vaatteiden lisäksi tässä tulee myös muita mainittavia taloudellisia tappioita ;).
Jos se tiskaa, niin se jättää astioiden ulkopuolet pesemättä. Ja kun likaisia tiskejä ladotaan päällekkäin tiskialtaaseen, niin kyllä ne vaan ulkopuoleltakin likaisia ovat.
Imuroida pitää myös sohvan ja sängyn alta, eikä moppia hinkata edestakaisin ja näin työnnetä paskaa listojen ja huonekalujen alle.
Joten siinä tuo sinun "asiat voi tehdä monella eri tavalla" menee meidän huushollissamme metsään.
En siis koe olevani mikään meidän avioliittomme tyranni. Olemme molemmat aivan tyytyväisiä nykyiseen työnjakoon, ei kummankaan tarvitse nalkuttaa mistään. - MiesMies
Siivouspoliisi kirjoitti:
Mun mies on ihan tyytyväinen, kun sen ei tarvitse vaivata päätään pyykillä.
Sitäpaitsi se on myös kerran pessyt 150 euroa farkkujensa taskussa, joten pilalle menneiden vaatteiden lisäksi tässä tulee myös muita mainittavia taloudellisia tappioita ;).
Jos se tiskaa, niin se jättää astioiden ulkopuolet pesemättä. Ja kun likaisia tiskejä ladotaan päällekkäin tiskialtaaseen, niin kyllä ne vaan ulkopuoleltakin likaisia ovat.
Imuroida pitää myös sohvan ja sängyn alta, eikä moppia hinkata edestakaisin ja näin työnnetä paskaa listojen ja huonekalujen alle.
Joten siinä tuo sinun "asiat voi tehdä monella eri tavalla" menee meidän huushollissamme metsään.
En siis koe olevani mikään meidän avioliittomme tyranni. Olemme molemmat aivan tyytyväisiä nykyiseen työnjakoon, ei kummankaan tarvitse nalkuttaa mistään.Minusta asia vain on periaatteessa aika tärkeä. Oletko itse osannut tehdä kaikki hommat jo ihan ensimmäisellä kerralla oikein, ilman virheitä ja ilman opettelua? Tuskin. Jokaisen pitää opetella ihan perusasiat jotta pääsee kohtuulliseen lopputulokseen. Jokaisen täytyy rauhassa saada myös tehdä ne virheet jotta niistä voi oppia. On tietysti vaikeaa seurata asioita vain vierestä jos osaa mielestään ne paljon paremmin mutta se on ainoa keino jos aikoo antaa toiselle myös rauhan oppia jotain. Sama asiahan on vaikka aikuistuvien ja itsenäistyvien lasten kanssa.
En epäile että teillä asiat eivät olisi käytännössä ihan hyvin ja kaikki sujuisi sopuisasti. Enemmän kritisoin sitä hyvin yleistä tapaa jossa naiset tuomitsevat miehen parin virheen jälkeen kehityskelvottomaksi ja sitten tekevät itse suuren osan kotitöistä. Vähän ajan päästä sitten heittäydytään marttyyreiksi kun mies ei koskaan tee mitään.
Jonkinlainen pedagoginen silmä olisi usein tarpeen. Jos mies jättää tiskit likaiseksi niin valitaan se likaisin lautanen ja laitetaan se ilman mitään eritysiä kommentteja seuraavan ruokailun ainakan miehen eteen (ja pestään itselle tietysti puhdas). Viimeistään jossain vaiheessa iskevä ruokamyrkytys kyllä opettaa miehelle että kannattaa tiskata kunnolla :) - Siivouspoliisi
MiesMies kirjoitti:
Minusta asia vain on periaatteessa aika tärkeä. Oletko itse osannut tehdä kaikki hommat jo ihan ensimmäisellä kerralla oikein, ilman virheitä ja ilman opettelua? Tuskin. Jokaisen pitää opetella ihan perusasiat jotta pääsee kohtuulliseen lopputulokseen. Jokaisen täytyy rauhassa saada myös tehdä ne virheet jotta niistä voi oppia. On tietysti vaikeaa seurata asioita vain vierestä jos osaa mielestään ne paljon paremmin mutta se on ainoa keino jos aikoo antaa toiselle myös rauhan oppia jotain. Sama asiahan on vaikka aikuistuvien ja itsenäistyvien lasten kanssa.
En epäile että teillä asiat eivät olisi käytännössä ihan hyvin ja kaikki sujuisi sopuisasti. Enemmän kritisoin sitä hyvin yleistä tapaa jossa naiset tuomitsevat miehen parin virheen jälkeen kehityskelvottomaksi ja sitten tekevät itse suuren osan kotitöistä. Vähän ajan päästä sitten heittäydytään marttyyreiksi kun mies ei koskaan tee mitään.
Jonkinlainen pedagoginen silmä olisi usein tarpeen. Jos mies jättää tiskit likaiseksi niin valitaan se likaisin lautanen ja laitetaan se ilman mitään eritysiä kommentteja seuraavan ruokailun ainakan miehen eteen (ja pestään itselle tietysti puhdas). Viimeistään jossain vaiheessa iskevä ruokamyrkytys kyllä opettaa miehelle että kannattaa tiskata kunnolla :)Meillä on erilaiset näkökannat.
Minun mielestäni ei ole kenenkään kannalta mukavaa olla nalkuttamassa alituiseen puolittain tehdyistä töistä. Ja ei, yhden kerran hyvin diplomaattisesti muotoiltuna kehotus ei mene jakeluun.
Myöskään paskaisten lautasten miehen eteen latominen ei ole kovinkaan aikuismaista toimintaa.
Itse vertaat miehiä aikuistuviin ja itsenäistyviin lapsiin.
En minäkään ensimmäisellä kerralla ole osannut tehdä asioita oikein, mutta äitini opastuksella jo toinen kerta tuotti tulosta.
Mieheni kohdalla olen jo luopunut toivosta. Mutta kuten sanoin, meidän työnjakomme toimii, enkä usko, että minun tarvitsee koskaan heittäytyä marttyyriksi.
Minä olen kotiäiti, hoidan lapset ja kodin. Mies tekee töitä ja tuo leivän kotiin kirjaimellisesti (käy siis myös kaupassa), ja tekee ruoan. Hoitaa myös lapsia illat kun on kotona, että pääsen edes kolme kertaa viikossa kuntosalille.
Ei mitään valittamista, mutta siivous-, pyykkäys- ja tiskauskielto pysyy. Eikä mieheni siitä mitenkään pahoillaan ole, saati koe menettävänsä jotain avioliiton kannalta tärkeää ;).
- tippaleipäaivo;)
Ihan normi peusohjeet sulla, et ole nipo;) Liekö sellasta miestä olemassakaan joka_pystyisi_sisäistämään nuo pyykinpesun perusasiat-ei ole tullut vielä vastaan.
Meilläkin tuo pyykinpesu on samaisesta syystä minun heiniäni, mies_ei vaan pysty_. Tasapuolisuuden nimiin imuri ja moppi kyllä pysyvät kädessä sitten sitäkin paremmin. Mies pesee omat treenivaatteensa ja muuta pyykkiä vain hätätilanteessa-sopii minulle, teksiilit on (vain ja ainoastaan) turvassa näin.
Huomasin että sanoit teillä olevan kissoja. Meillä on uusi tilanne, kolmatta lasta odotellaan, ja koiria on ollut isompienkin aikana mutta nyt ensimmäistä kertaa perheessämme on myös kissanpentu ja vähän mietityttää vauvan ja kissan yhteensovittaminen. Lähinnä, mitä olen kuullut peloteltavan näiden kahden erossa pitämisen tärkeydestä ettei
a) vauva tukehdu kissan maatessa naamalla
b) kissa revi vauvalta silmiä päästä heti kun oma silmä välttää. Tosissani, en pelkää kumpaakaan koska kissa ei nuku nytkään kenenkään naamalla eikä ole raajojen raateluun taipuvainen muutenkaan (tietysti pitää olla varovainen koska vauva ei voi kääntyä samalla tavalla ja kissa hakeutuu lämpöön jne). Mietityttää ja harmittaa jo vähän että pitääkö kissa eristää vauvan synnyttyä makkarista kokonaan. Pennun iltarituaaleihin on kuulunut iltaisin nukkumaan mennessä jalkopäätyyn asettautuminen. Jos viitsit, kerro vähän kuinka teillä on mennyt.- sentään
Luuletko tosissasi, että NYT ne kissat alkavat raapia ja tukahduttaa?!
Ok, kerro minulle, niin voin ottaa ilomielin kissasi huostaan, koska oma kissani on jo hyvin vanha, ja vallan mainiosti selvinnyt kaikista kolmesta lapsestani, lainkaan raapimatta ym. - ed.
sentään kirjoitti:
Luuletko tosissasi, että NYT ne kissat alkavat raapia ja tukahduttaa?!
Ok, kerro minulle, niin voin ottaa ilomielin kissasi huostaan, koska oma kissani on jo hyvin vanha, ja vallan mainiosti selvinnyt kaikista kolmesta lapsestani, lainkaan raapimatta ym.No nyt menit metsään. Mainitsin kliseiset pelottelut siksi, etten todellakaan usko niihin enkä meidän kissan alkavan yht`äkkiä ihmissyöjäksi tai alkavan vihaavan uutta asukkia niin että pitäisi barrikaadeilla eristää. Kysyinkin nyt lähinnä sitä, että koska kyseessä kuitenkin on meille uusi eläin, joka toimii vaistojensa varassa, johon kissallakin kuuluu tuo lämpimään hakeutuminen, niin voinko esm. antaa kissan nukkua meidän kaikkien kanssa myös sitten, kun vauva on syntynyt. Tähän kun on kuullut monia erilaisia vastauksia: kuka jatkanut samaa rataa, kuka tehnyt kaikki"varotoimet". Jo kokeneiden kokemuksia olisin vailla.
En ole ensimmäistä kertaa lasten tai eläinten kanssa, mutta kissanpentu ja vauva-yhdistelmä samanaikaisesti on uusi asetelma ja aiomme jatkaa ihan samaa rataa kuin tähänkin asti, jos se vain on mahdollista. Ole huoleti, kissa pysyy rakkaana perheenjäsenenämme ja tämä uusikin lapsi opetetaan kohtelemaan kaikkia eläimiä kauniisti ja niitä kunnioittaen. - minäkin..
ed. kirjoitti:
No nyt menit metsään. Mainitsin kliseiset pelottelut siksi, etten todellakaan usko niihin enkä meidän kissan alkavan yht`äkkiä ihmissyöjäksi tai alkavan vihaavan uutta asukkia niin että pitäisi barrikaadeilla eristää. Kysyinkin nyt lähinnä sitä, että koska kyseessä kuitenkin on meille uusi eläin, joka toimii vaistojensa varassa, johon kissallakin kuuluu tuo lämpimään hakeutuminen, niin voinko esm. antaa kissan nukkua meidän kaikkien kanssa myös sitten, kun vauva on syntynyt. Tähän kun on kuullut monia erilaisia vastauksia: kuka jatkanut samaa rataa, kuka tehnyt kaikki"varotoimet". Jo kokeneiden kokemuksia olisin vailla.
En ole ensimmäistä kertaa lasten tai eläinten kanssa, mutta kissanpentu ja vauva-yhdistelmä samanaikaisesti on uusi asetelma ja aiomme jatkaa ihan samaa rataa kuin tähänkin asti, jos se vain on mahdollista. Ole huoleti, kissa pysyy rakkaana perheenjäsenenämme ja tämä uusikin lapsi opetetaan kohtelemaan kaikkia eläimiä kauniisti ja niitä kunnioittaen.Meillä oli useampi kissa kun vauvamme syntyi ja yöllä kissat eivät päässeet makuuhuoneeseen vaan olivat vapaasti muissa huoneissa.En halunnut itse ottaa riskiä kun meillä kuitenkin monta kissaa.Hyvin nopeasti sopeutuivat siihen ettei makkariin ole asiaa yöllä,kun tilaa muuallakin temmeltää.Ulkona pidettiin kissaverkkoa vaunujen päällä ettei sinne päässeet.
- Sapuskapoliisi
Aina ruokaa vääntämässä tai hankkimassa. Onneks kaikki syö mitä eteen laittaa, ei sillai tarvi miettii, kunhan sörssää jotain.
Lapset syö enimmäkseen kaaliruokia, ja me ukkelin kanssa ollaan pitsaihmisiä. Mutta ruoka kun ruoka, kaikki käy. - laiskaämmä83
ku pistät pyykin ite pyörimää ja mies ripustaa ne sitte. Mä en päästä miestä lähellekkää konetta nimenomaan siksi ettei se pilaa mun vähiä vaatteita. Kiva ku viimeks se oli yrittäny touhottaa ja laittanu työvaatteesa ja mun valkosen paidan samaa koneesee. No nyt se paita on sitten vaaleen sininen ja täynnä paperisilppua. Oli jättäny taskutki tarkastamatta.
- Sisely
Musta et ole kohtuuton, mutta viisas, kun teet sen silti itse. =)
Meillä miehellä ei ole mitään asiaa pyykkeihin, ainoastaan laittaa koneen päälle, kun olen sen illalla täyttänyt, laittanut oikean pesuaineen ja ohjelman kohdalleen. En anna hänen edes ripustaa niitä kuivamaan, hän ei nimittäin viitsi suoristaa aina kaikkia saumoja yms. Kuivatkin viikkaan itse kaappeihin, mulla on siihen oma tapani.
Kaikki muut kotihommat häneltä onnistuu, ja myös tekee niitä oma-aloitteisesti. Ei ehkä mielellään, mutta kuitenkin. =D - On näin
Miksi muuten on aina niin että jos mies laittaa vaikka väärän värisiä vaatteita yhteen tai taskuun jää jotain niin se johtuu siitä että kyseessä on mies (ja mieshän ei voi osata pyykinpesua)? Mutta jos samat vahingot sattuvat naiselle (käsi ylös ne naiset joille ei ole koskaan sattunut!) niin kyseessä on vain onneton erehdys/unohdus/kiiressä sattunut moka/ajatuskatkos yms. ?????
Ainakin meillä vaimo suhtautuu hyvin nihkeästi minun pyykinpesuuni mutta vähän väliä kiroaa kun taskuun onkin hänen jäljiltään jäänyt paperinenäliina joka on sitten silppuna kiinni kaikissa vaatteissa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1057411
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1005255Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1163506Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p253451Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352544Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191866Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961511Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3451485Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311356Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?551318