Olin tässä 5-vuotta juomatta pisaraakaan kroonisen neurologisen sairauden vuoksi. Ennen sairastumista join nuorempana n.3 kertaa viikossa. Krapulapäivinä söin rauhoittavia ja polttelin pilveä. Pilven polttelu ja rauhoittavien syönti loppui tosin jo n.11 vuotta sitten.
Ei ollut mitään ongelmaa olla myöskään tuota viittä vuotta ilman alkoholia. No, vuosi sitten piti tehdä lomareissu Kreetalle ja siellä rupesi taas maistumaan. Oli niin halpaa ja sai helposti ympäri vuorokauden.
Nyt tässä rupean huolestumaan, kun vaatekaapille mentäessä vyöryy muutama pullo aina päälle ja kilinä kuuluu. Pitäisiköhän tässä ruveta jo huolestumaan? Typerä kysymys, varsinkin kun olen päihdeterapeutti.
Tarkoitus oli vain tuoda esille, kuinka salakavalasti alkoholismi kehittyy. Jostain syystä olen osannut kusettaa itseäni vaikka olen päihdehuollon ammattilainen. Varsin typerä avaus, koska kylläpä jokainen tämän kuvion tietää.
Taidanpa laittaa korkin kiinni!
Huolestuttaa.
17
784
Vastaukset
- ongelmasi kanssa
vaan varaa esimieheltäsi aika tai mene AA-ryhmän kokoukseen. Tiedäthän sinä, että yksin on vaikeampaa ja raskaampaa.
- juova päihdeterapeutti
Todennäköisesti menen AA:n suuntaan. Mahdoton mennä työkavereiden hoidettavaksi. Tätä ei myöskään missään nimessä suositella. Tutkimusten mukaan AA antaa vähintään yhtä hyvän vasteen kuin muut hoitomuodot.
Ei sitä alkoa nyt niin paljoa vielä mene, mutta yksi päivä ei enää riitä. Pe., la. ja vähän sunnuntaina. Kuitenkin ihan tarpeeksi. Ja kyllä tuo jemmapullomeininki kertoo orastavasta alkoholiongelmasta. - aika köyhä aloitus musta
juova päihdeterapeutti kirjoitti:
Todennäköisesti menen AA:n suuntaan. Mahdoton mennä työkavereiden hoidettavaksi. Tätä ei myöskään missään nimessä suositella. Tutkimusten mukaan AA antaa vähintään yhtä hyvän vasteen kuin muut hoitomuodot.
Ei sitä alkoa nyt niin paljoa vielä mene, mutta yksi päivä ei enää riitä. Pe., la. ja vähän sunnuntaina. Kuitenkin ihan tarpeeksi. Ja kyllä tuo jemmapullomeininki kertoo orastavasta alkoholiongelmasta.Kaikkea hyvää mielikuvituksellesi.
AA joo totta tosiaan - juova päihdeterapeutti
aika köyhä aloitus musta kirjoitti:
Kaikkea hyvää mielikuvituksellesi.
AA joo totta tosiaanVoi kun se vain olisikin mielikuvitusta. Ajatelkoon kukin mitä haluaa, ei se muuta sitä asiaa, että kyllä minä sinne AA:han olen suuntaamassa.
Ehä aloitus oli sinun mielestä köyhä, mutta en minä mitään dramatiikkaa tahtonut tuoda esiin. Itsepä minä tiedän tosiasiat, ja nyt on niiden tuunnustamisen vuoro. - jäi
aika köyhä aloitus musta kirjoitti:
Kaikkea hyvää mielikuvituksellesi.
AA joo totta tosiaantaas kerran kii.
tietämättömyydestään kuten aina ennenkin.
- maassa kun
vielä väitetään, että ei halpa viina saa ihmistä juomaan sen enempää.
- juova päihdeterapeutti.
Kyllä esim Stakesin tutkimukset todistavat sen, että alhainen alkoholin hinta korreloi selvästi kulutuksen määrään.
Kun viinan hintaa pudotettiin jokin aika sitten, väittivät monetkin tutkija, että viinan hinnan pudottaminen aiheuttaa lyhyen piikin, jonka jälkeen kulutus palautuu ennalleen. Totta oli se, että se aiheutti piikin. Kukaan ei tosin arvannut, että siinä piikissä olisi niin tylsä kärki.
Kulutus nousi piikkinä, mutta tämä piikki ei sitten ruvennutkaan enää laskemaan, eli ns. piikistä ei voida puhua. Kulutus yksinkertaisesti nousi. Väkevien alkoholijuomien veroale oli katastrofaalinen.
Itse olen kyllä jo siinä suhteessa riskiryhmässä, että isälläni oli/on a-ongelma (ollut nyt 12-vuotta juomatta), setäni kuoli kirjaimellisesti etyyliin alle nelikymppisenä. Äitini puolelta esim. vaarilla oli graavi a-ongelma. Lisäksi isänisä oli myös vähintäänkin tuurijuoppo. Olen saanut siis sekä isän, että äidin puolelta riskigeenit mitä tulee päihdeongelmiin. - on tallella
juova päihdeterapeutti. kirjoitti:
Kyllä esim Stakesin tutkimukset todistavat sen, että alhainen alkoholin hinta korreloi selvästi kulutuksen määrään.
Kun viinan hintaa pudotettiin jokin aika sitten, väittivät monetkin tutkija, että viinan hinnan pudottaminen aiheuttaa lyhyen piikin, jonka jälkeen kulutus palautuu ennalleen. Totta oli se, että se aiheutti piikin. Kukaan ei tosin arvannut, että siinä piikissä olisi niin tylsä kärki.
Kulutus nousi piikkinä, mutta tämä piikki ei sitten ruvennutkaan enää laskemaan, eli ns. piikistä ei voida puhua. Kulutus yksinkertaisesti nousi. Väkevien alkoholijuomien veroale oli katastrofaalinen.
Itse olen kyllä jo siinä suhteessa riskiryhmässä, että isälläni oli/on a-ongelma (ollut nyt 12-vuotta juomatta), setäni kuoli kirjaimellisesti etyyliin alle nelikymppisenä. Äitini puolelta esim. vaarilla oli graavi a-ongelma. Lisäksi isänisä oli myös vähintäänkin tuurijuoppo. Olen saanut siis sekä isän, että äidin puolelta riskigeenit mitä tulee päihdeongelmiin.älä hukkaa sitä päihteitten kanssa.
ilmeisesti haluat vaan hiukasen tukea muilta tehdäksesi sen mitä sinun pitääkin tehdä.
multa saat sitä niin paljon kuin pystyn antamaan.
ylempänä pisti silmää, että mainittu hoitomuoto "antaa vähintään yhtä hyvän vasteen" kuin joku muukin.
alkoholismin hoito ei ole määräaikainen kuuri jotain tai koulutus x-tuntimäärä tai x-määrä hoitolaviikkoja.
itsehoito kestää koko loppuelämän jollain tasolla.
ehkä ulkopuolisen tuen kanssa tai muuten.
no kokeilin aikanaan päästä mahdollisimman helposti raitistumaan eli kokeilin "niitä muitakin" ja omasta kokemuksesta totean, että mainittu hoito oli ainoa joka minuun tehosi.
oma tahto oli myös ratkaiseva, sitä ei kyllä koskaan aiemmin ollu noin kovasti.
oli vaan jotain sinne päin tai kohtuukäytön opettelemista.
samaten siinä tuli tajutuksi, että elämän mittainen muutos on juuri sen mittainen ilman jossitteluja tai ehtoja.
väärää tapaa raitistua ei ole ole olemassakaan, on vaan helpompia ja vaikeampia.
yksilöitä me kaikki olemme ja voin kirjoittaa vaan siitä miten minun elämä muuttui vuosia sitten.
se oli suurimman vuoren kokoinen tahto juomattomuuteen ja aa, kuoleman vaihtoehtona. - juova päihdeterapeutti
on tallella kirjoitti:
älä hukkaa sitä päihteitten kanssa.
ilmeisesti haluat vaan hiukasen tukea muilta tehdäksesi sen mitä sinun pitääkin tehdä.
multa saat sitä niin paljon kuin pystyn antamaan.
ylempänä pisti silmää, että mainittu hoitomuoto "antaa vähintään yhtä hyvän vasteen" kuin joku muukin.
alkoholismin hoito ei ole määräaikainen kuuri jotain tai koulutus x-tuntimäärä tai x-määrä hoitolaviikkoja.
itsehoito kestää koko loppuelämän jollain tasolla.
ehkä ulkopuolisen tuen kanssa tai muuten.
no kokeilin aikanaan päästä mahdollisimman helposti raitistumaan eli kokeilin "niitä muitakin" ja omasta kokemuksesta totean, että mainittu hoito oli ainoa joka minuun tehosi.
oma tahto oli myös ratkaiseva, sitä ei kyllä koskaan aiemmin ollu noin kovasti.
oli vaan jotain sinne päin tai kohtuukäytön opettelemista.
samaten siinä tuli tajutuksi, että elämän mittainen muutos on juuri sen mittainen ilman jossitteluja tai ehtoja.
väärää tapaa raitistua ei ole ole olemassakaan, on vaan helpompia ja vaikeampia.
yksilöitä me kaikki olemme ja voin kirjoittaa vaan siitä miten minun elämä muuttui vuosia sitten.
se oli suurimman vuoren kokoinen tahto juomattomuuteen ja aa, kuoleman vaihtoehtona.Päihdeongelman hoito ei todellakaan ole mikään kuurimuotoinen, vaan läpi elämän kestävä prosessi. Tämä on myös yksi syy, jonka takia valitsen AA:n eli vertaistuen. Kyllähän se hävettää lähteä päihdealan ammattilaisena itse hoidettavaksi, mutta kun on niin paljon pelissä. Vaimo, kaksi lasta, ja tuskin ryyppääminen sairauttani ainakaan parantaa.
Kyllä minulle saa kuittailla ja esittää kommentteja tyyliin :sinulla on vilkas mielikuvitus. En minä siitä loukkaannu. On ehkä hieman suurempaakin pähkäiltävää. Kyllä se kissa täytyy nostaa pöydälle, ennen kuin on liian myöhäistä.
- J ataas.
Typerin ammatinvalinta jollekin entiselle narkkarille ja juopolle alkaa joksikin höpöterapeutiksi. Antasit ammattilaisten tehdä töitä, mene sinä katkolle.
- kaikenlaisia neuvoja
ja ne ovat toinen toistaan viisaampia.
Ei alkoholismi tai entinen juoppous välttämättä vähennä alan terapeutin ammattitaitoa. Ennemminkin päinvastoin. - uskottavuutta
kaikenlaisia neuvoja kirjoitti:
ja ne ovat toinen toistaan viisaampia.
Ei alkoholismi tai entinen juoppous välttämättä vähennä alan terapeutin ammattitaitoa. Ennemminkin päinvastoin.Jos terapeutti on ikänsä raitis, niin hän ei kyllä tiedä mistä puhuu. Useimmat terapautit ovatkin raitistuneita alkoholisteja. Jotenkin mulle hoidossa kolahti se, kun terapauttini sanoi, että hänkin on alkoholisti ja esimerkki siitä, että tästä voi selvitä. Hän tosin oli ollut raitis jo yli kakskytä vuotta.
- on kaikkea täynnä
uskottavuutta kirjoitti:
Jos terapeutti on ikänsä raitis, niin hän ei kyllä tiedä mistä puhuu. Useimmat terapautit ovatkin raitistuneita alkoholisteja. Jotenkin mulle hoidossa kolahti se, kun terapauttini sanoi, että hänkin on alkoholisti ja esimerkki siitä, että tästä voi selvitä. Hän tosin oli ollut raitis jo yli kakskytä vuotta.
tälläkin palstalla on yksi/muutama kirjoittaja, joka on todella henkisesti kipee. ainoa ilo elämässään on haukkua kaikkea mikä auttaa muita ihmisiä.
jos pystyy provosoitumatta lukemaan kaiken paskan mitä suoltavat nii hyvä.
parempi olis jos pääsis hoitoon ja suljettaisiin kokonaan palstoilta ainakin siks aikaa.
sinua en siis tarkoita vaan tuota mustamaalari-valehtelijaa, tiedät kyllä tyypin. - nämä palstat
on kaikkea täynnä kirjoitti:
tälläkin palstalla on yksi/muutama kirjoittaja, joka on todella henkisesti kipee. ainoa ilo elämässään on haukkua kaikkea mikä auttaa muita ihmisiä.
jos pystyy provosoitumatta lukemaan kaiken paskan mitä suoltavat nii hyvä.
parempi olis jos pääsis hoitoon ja suljettaisiin kokonaan palstoilta ainakin siks aikaa.
sinua en siis tarkoita vaan tuota mustamaalari-valehtelijaa, tiedät kyllä tyypin.ovat. Tuntuu välillä, että ihmisillä on todella paha olla. Tällä palstalla tosin on usein asiallisiakin kirjoituksia ja oikeasti auttavia ihmisiä. Ei saisi provosoitua, jos provosoidaan, vaikka se taitaa olla joidenkin suuri(n) ilo saada toiset pahastumaan. Ihan kuin huonotapaset kakarat. Huomiota pitää saada, huonoakin. Siksihän pennut kokeilevat lähipiirinsä hermoja kaikella mahdollisella tavalla.
Siitä huolimatta, elämä on elämisen arvoista ja huonoja aikoja seuraa aina parempi aika. Siihen on pakko uskoa, vaikka sanotaankin, että pessimisti ei pety ;)) - juova päihdeterapeutti
Ei näillä aamuilla jaksa enää toista yliopistotutkintoa suorittamaan. Ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että suurin osa päihdepuolella toimivista terapeuteista yms. Ei todellakaan tiedä hevon...
Alkohoholista heillä toki on tietoa, mutta mitä tulee ns. huumepotilaiden kuntoutukseen, on suurinosa aivan totaalisen hakoteillä.
En muuten juonut, vaikka oli perjantai! - juova päihdeterapeutti
uskottavuutta kirjoitti:
Jos terapeutti on ikänsä raitis, niin hän ei kyllä tiedä mistä puhuu. Useimmat terapautit ovatkin raitistuneita alkoholisteja. Jotenkin mulle hoidossa kolahti se, kun terapauttini sanoi, että hänkin on alkoholisti ja esimerkki siitä, että tästä voi selvitä. Hän tosin oli ollut raitis jo yli kakskytä vuotta.
kun nuorena aloitin nämä päihdekuntoutuskurssit eräässä paikallisessa päihdehuollonyksikössä.
Kaikki työkaverit olivat kyrpiintyneet siihen, kun kukaan asiakkaista ei puhunut heille juuri mitään. Minulle rupesi porukka juttelemaan miltei heti ja kertomaan asioistaan. Muistutin ilmeisesti niin paljon heitä. Tatuointeja, vaatetus, yhteinen slangi jne.
Minä siis sain paljon aikaan sen takia, että minulla oli menneisyyteni. - parempaan suuntaan
juova päihdeterapeutti kirjoitti:
Ei näillä aamuilla jaksa enää toista yliopistotutkintoa suorittamaan. Ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että suurin osa päihdepuolella toimivista terapeuteista yms. Ei todellakaan tiedä hevon...
Alkohoholista heillä toki on tietoa, mutta mitä tulee ns. huumepotilaiden kuntoutukseen, on suurinosa aivan totaalisen hakoteillä.
En muuten juonut, vaikka oli perjantai!ja olen samaa mieltä, että ei alan vaihto ole tarpeellinen; kun itse on läpikäynyt myös käytännössä opin läpi niin tietää paremmin mistä puhuu kuin vain teoriaa hölöttävät
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 996154
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804812Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv983065Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p302892Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262125Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191526Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3371091Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?861049Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚126991- 48784