Kolme lippua poltettu

kuokkaaja

Kuokkisjuhlassa, onko totta? Ketkä ja miksi, kertokaa!

4

550

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voi

      sanotaan että kaksi suomen lippua olisi poltettu.. kuitenkin mun mielestä rangaistava teko. saunan taakse vain kaikki suomen lipun polttavat! vittu mitä epäisänmaallista touhua! tekopyhää paskaa suoltavat rikkauden perheiden pennut. heiluvat kaljapullojen kanssa muka puolustamassa oikeutta.. aivan järkyttävää!!! ei edes selvinpäin osata osoittaa mieltä ja kasvot peitetään kun olisivat muka niin vaarassa suomessa. ei voi muuta sanoa kuin että onpas todellakin lapsellista porukkaa.

      • isänmaallinen

        Olet varsin oikeassa. Säälittäviä pellejä ovat kuokkijat. Toivonpa todella että tästälähtien poliisi ottaisi kuokkijat vastaan järein sähkökilvin, sähköpampuin ja kumiluodein ja lipun polttajille julkinen selkäsauna senaatintorilla Suomenlipun häpäisemisestä ja kuvat ja nimet lehtiin ja korvauksia päälle. Kyllä siinä jossain vaiheessa kuokkimishalut katoaisivat kun muutaman kerran sähköpamppu tulee jalkojen väliin ja kumiluoti perseeseen ja kuva on joka lehdessä nimen kanssa. Hävetkää kuokkijat! Menkää Venäjälle jos ei Suomi kelpaa.

      • Jep !
        isänmaallinen kirjoitti:

        Eiköhän ala märissä vaatteissa tunteet viiletä ja tulla kiire mamman ja papan vällyjen alle lämmittelemään.

      • hintti?
        isänmaallinen kirjoitti:

        Olet varsin oikeassa. Säälittäviä pellejä ovat kuokkijat. Toivonpa todella että tästälähtien poliisi ottaisi kuokkijat vastaan järein sähkökilvin, sähköpampuin ja kumiluodein ja lipun polttajille julkinen selkäsauna senaatintorilla Suomenlipun häpäisemisestä ja kuvat ja nimet lehtiin ja korvauksia päälle. Kyllä siinä jossain vaiheessa kuokkimishalut katoaisivat kun muutaman kerran sähköpamppu tulee jalkojen väliin ja kumiluoti perseeseen ja kuva on joka lehdessä nimen kanssa. Hävetkää kuokkijat! Menkää Venäjälle jos ei Suomi kelpaa.

        Freudilaista; sähköpamppu haarojen välissä, kumiluoti perseeseen! Hinarit on kummaa sakkia, aina pitäisi olla miesporukoissa, hintti voi parantua, mikäli tapaa joskus mimmin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      258
      2707
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      17
      2187
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      328
      1912
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      104
      1656
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      90
      1576
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      206
      1279
    7. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1210
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1141
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      50
      1103
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      1036
    Aihe