eli minulla on 160 litrainen akvaario missä on tällä hetkellä vain kaksi pientä partamonnia.mitähän kaloja tuohon voisi ottaa lisäksi?mikä olisi sellainen sopiva määrä?
mitä kaloja
lisäksi?
1107
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
saattaa tulla kötinää noiden monnien kesken kun aikuistuvat, tai sitten vastakkaiset sukupuolet jos ovat akva täyttyy lahjakkaasti jahka vauhtiin pääsevät. muun kalaston osalta olet mahtavassa tilanteessa. partamonnin kanssa voi muita kaloja ottaa melkein mitä vaan, mutta mieti rauhassa ja käy katteleen kalakauppoja ja etsi netistä eri kaloja mitkä vesi ja tila ja muun kalaseuran vaatimukset täyttää. kattelet kaloja parhaassa tapauksessa 10 vuotta joten ei hetken heilahduksesta kannata ottaa mitään epämääräistä sekamelskaa. mieti vaikka 1 tai 2 lajia jotka kiinnostavat eniten, ja ala siihen ympärille rakentamaan kaikessa rauhassa kalastoa. kaikkia ei kannata tai saa hankkia kerralla, pikku erissä hankintoja omaan tahtiin. siinä matkalla mieli muuttuu monta kertaa kun olet kaloja harrastellut ja oikeita lajeja etsinyt.
Suosittelen esim jotain monnisia, ja tetroja, kattele viherkala.fi sivuilta siellä on lämpötilat ja vähän muitakin vaatimuksia esitetty.