Epäilen, että minulla on jokin häiriö, ehkä paniikkihäiriö. Kaikki alkoi siitä kun vaihdoin työpaikkaa 2 vuotta sitten, nykyinen on paljon sosiaalisempi ja vaatii sosiaalista verkostoitumista.
Ensin en huomannut mitään, mutta sain outoja punastumiskohtauksia. Saatettiin istua porukalla puhumassa palaverissa, kun kämmeniä alkoi hiottaa, ja tunsin miten kuuma aaltomainen tunne valtasi minut. Olen yläasteella ollut herkkä punastumaan, joten tunsin tietenkin että muutuin kasvoiltani punaiseksi. Sydämeni tykytti, ja mieleni olisi tehnyt juosta ulos huoneesta. Tunne tuli täysin yllättäen.
Siitä asti nuo kohtaukset ovat kiusanneet minua. En saa niitä muualla paitsi nykyisessä työpaikassani. Noloin tilanne oli, kun eräs miespuolinen työkaverini tuli juttusilleni muuten vaan, aloin yhtäkkiä muuttua ihan punaiseksi. Istuin kauhusta kankeana ja toivoin kuolevani häpeästä. Sen jälkeen minulle hymyiltiin aina tämän miehen läsnäollessa, ikäänkuin että punastuin koska olen ihastunut häneen. Se oli äärimmäisen noloa, suorastaan nöyryyttävää. Nykyään välttelen häntä kuin ruttoa, koska tuo hämmentävä ja häpeällinen hetki on mielessäni aina ja pelkään sen uusiutumista kauheasti. Pahinta on, että mies itsekin luulee että olen jotenkin kiinnostunut hänestä ja on vaivaantunut seurassani.
Viimeisin kohtaus tuli ruokalassa, ja ne ovat voimistuneet. Ajattelin työasioita, ja pari kollegaani sai minut suuttumuksen valtaan ajateltuani heidän sanomisiaan. Istuin siis yksin. Sitten se alkoi, pulssi nousi, veri alkoi kohista ja tunsin miten muutuin punaiseksi. Minun oli nopeasti jätettävä ruokailu kesken ja sännättävä ulos.
Kohtaus kesti n.3-5 minuuttia, ja heti kun pääsin tilasta pois rauhoituin ja olin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Olen alkanut pelätä noita kohtauksia ja välttelen esimerkiksi istumista kasvotusten vieraiden ihmisten kanssa. Minulla ei koskaan aikaisemmin ole ollut mitään vastaavaa, ja olen peloissani, häpeissäni sekä hämmentynyt.
Mennyt vuosi on ollut raskas, on ollut paineita joka suunnalta ja lisäksi rakas läheiseni kuoli yllättäen. Olen ollut sosiaalisesti eristynyt ja "tyhjä". Tämä alkoi vasta kohtausten jälkeen, kohtauksia on kestänyt n. 10 kk.
Kestoltaan ne ovat hyvin lyhyitä, ja helpottavat heti kun pääsen tilasta ulos.
Kohtaukset työpaikalla
3
818
Vastaukset
- Panikoija.
Kuulostaa paniikkikohtaukselta, kannattaa mennä lääkäriin, sillä turhaa sitä on kärvistellä kohtausten kanssa. Ainakin itsellä lääkkeet vievät täysin kohtaukset pois ilman mitään sivuvaikutuksia.
Itsellä alkoi paniikkihäiriö lukiossa juuri tuolla punastelulla ym. ja vasta kun häiriö muuttui pahemmaksi ja aloin saada voimakkaampia kohtauksia, tajusin, ettei sitä punasteluakaan olisi tarvinnut kestää.
Sekin on muuten ihan normaalia, että kohtaukset liittyvät tiettyyn paikkaan tai tilanteeseen. Jotenkin siihen liitty se, kun jo valmiiksi rupeaa pelkäämään niitä tilanteita, niin jotenkin sitä tahtomattaan "lietsoo" itseään kohtaukseen.
Eli lääkäriin vaan, niin eiköhän se siitä :)- ehdottelen
Voisiks kyse olla vaan kovasta jännittämisestä?Ehkä jonkinlaisest sos.peloista?Itse kärsin todella kovasta jännittämisestä ja otankin propalia tarvittaessa.Menin alunperin lääkäriin juuri samanlaisten kohtausten vuoksi,mutta keskusteltuamme paniikkikohtausten ja "jännityskohtausten" eroista,tulimme tulokseen ettei kyse ihan varsinaisesta paniikkikohtauksesta ole..Mutta siis pohdi löytyykö kohtauksillesi muuta nimeä kuin paniikkikohtaus:)
tsemppiä!Tiedän millainen noidankehä tuo on!ps.miten kovasta punastelusta pääsis eroon? - Minä Itte
ehdottelen kirjoitti:
Voisiks kyse olla vaan kovasta jännittämisestä?Ehkä jonkinlaisest sos.peloista?Itse kärsin todella kovasta jännittämisestä ja otankin propalia tarvittaessa.Menin alunperin lääkäriin juuri samanlaisten kohtausten vuoksi,mutta keskusteltuamme paniikkikohtausten ja "jännityskohtausten" eroista,tulimme tulokseen ettei kyse ihan varsinaisesta paniikkikohtauksesta ole..Mutta siis pohdi löytyykö kohtauksillesi muuta nimeä kuin paniikkikohtaus:)
tsemppiä!Tiedän millainen noidankehä tuo on!ps.miten kovasta punastelusta pääsis eroon?Hei,
Ihan kuin olisit puhunut minun suullani, kärsin monta vuotta asiasta.Lopulta sain voimakkaita sydänoireita ja menin niiden takia monenlaisiin tutkimuksiin, kun suvussani on paljon näitä kansantauteja.Mitään ei löytynyt, lääkäri totesi tyynesti, että minulla on paniikkihäiriö.Hän määräsi SSRI-lääkkeitä¨.No mulla oli vielä lieviä sivuoireita n. neljän viikon ajan.Nyt kaikki punastumiset ja sos.tilanteiden kammot ovat jääneet, tunnen itseni nyt, että olen se ihminen, mikä minun pitääkin olla.pystyn vetämään isojakin palavereita läpi, mikä ei olisi onnistunut ennen.Lääke ei tee minua pöhnäiseksi, vaan ajatukset ja teot toimivat normaalisti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134862Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293523No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501548
- 401413
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv231312- 141222
- 271108
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221027