Minä ostin pienellä hinnanalennuksella toisen asiakkaan palauttaman laitteen. Gigantin myyjän mukaan asiakas oli saanut väärän paketin ja alennus annettiin pelkästään sen vuoksi, että paketti oli aukaistu.
Laite oli kuitenkin rikki ja siitä alkoi GIGAtaistelu:
”Gigantti Asiakaspalvelu wrote:
Laitteen takuu kattaa valmistusviat, ja takuun myöntää laitteen
valmistaja. Mikäli laitteessa havaitaan virhe, valmistajalla on oikeus
korjata se. Myös päätökset takuuvaihdoista tekee huoltoliike (eli
valmistajan edustaja), ei jälleenmyyjä.”
Gigantti ei siis omasta mielestään ole mitenkään vastuussa myymänsä laitteen toimivuudesta. Maahantuoja taas ei ole tehnyt kauppoja minun kanssani vaan Gigantin, joten sieltäkään ei apua löytynyt.
Rahat menivät kuin Kankkulan kaivoon. Vuoden päivät meni pihistellessä, että sai säästettyä rahat uuden laitteen hankintaan tarvittavat rahat.
Ostakaa paikallisilta yrittäjiltä. Heiltä ehkä löytyy hiukan enemmän selkärankaa hoitaa kaupat siihen asti kunnes asiakkaalla on toimiva laite eikä kaupat pääty siihen kun asiakkaan rahat on kirstuun kilahtanut.
Täytyy myöntää, että erityisen lämpimin ajatuksin ajattelen Gigantin osakkeiden omistajia. Toivottavasti heille on minun maksamista rahoista yhtä paljon iloa kuin minulle oli iloa ostaa Gigantista.
Oppikaan minun virheestäni
3
188
Vastaukset
- van Haakka
Ostin digiboxin Gigantista. Oli alkuvaikeuksia ja menin paikan päälle valittamaan, jolloin sieltä nuori mies sanoi tulevansa työajan jälkeen katsomaan. Lupauksensa mukaan tuli, laittoi boxin kuntoon eikä edes perinyt maksua.
Luulisin että hyvä tai huono palvelu riippuu paikallisesta kauppiaasta eikä keskusliikkeestä.- mitään,,,,
mutta kuinkahan sais tuon,,tuollaisen Rälläättörin edes vähän vaimennettua,joita täällä palstoilla esiintyy.
- toivottavasti....
mitään,,,, kirjoitti:
mutta kuinkahan sais tuon,,tuollaisen Rälläättörin edes vähän vaimennettua,joita täällä palstoilla esiintyy.
Gigantin omistajat saavat tuta karman omassa nahoissaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874188Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293163No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10929
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770