olisi kiva kuulla muiden ajatuksia tilanteestani.
tapasin ystävieni kautta miehen ja rakastuin.olimme muutaman kuukauden yhdessä ja sukat pyöri jaloissa,ehkäisy petti ja huomasin olevani raskaana.
samantien melkein positiivisen testin jälkeen miehessä ärsytti kaikki!tai pikemminkin ällötti,en pystynyt olemaan miehen kanssa.olisin voinut kuristaa sen ukon pienimmästäkin asiasta.
sitten päätin erota koska en enää kestänyt tilannetta.
mies on täysin kunnollinen,työssäkäyvä normaali mies,me tosin olemme täysin erilaisia.minä räväkkä ja tempperamenttinen ja hän aivan vastakohta!
eli miehessä ei ns ole mitään vikaa.ei käytä alkoholia.tuli loistavasti toimeen jo olemassa olevan lapseni kanssa.rakastaa minua ja lastani,ja lastamme ja haluisi olla yhdessä.
minä vaan en pysty kun ahdistaa ja hormoonit heittää :((
onko kellään ollut mitään vastaavaa?että menee ennen raskautta hyvin ja sitten kun on raskaana niin ei pysty olemaan miehensä kanssa?ja nyt ei siis todellakaan ole mistään pienestä ärsytyksestä kyse vaan ylitsepääsemättömästä ällötyksestä.
onneksi olemme sentään hyvissä väleissä ja auttaa vauvan kanssa niin paljon kuin voi jne.
jo joku jaksoi lukea ja jaksaa vastailla niin olisi kiva :)
tapasin ystävieni kautta miehen ja rakastuin.olimme muutaman kuukauden yhdessä ja sukat pyöri jaloissa,ehkäisy petti ja huomasin olevani raskaana.
samantien melkein positiivisen testin jälkeen miehessä ärsytti kaikki!tai pikemminkin ällötti,en pystynyt olemaan miehen kanssa.olisin voinut kuristaa sen ukon pienimmästäkin asiasta.
sitten päätin erota koska en enää kestänyt tilannetta.
mies on täysin kunnollinen,työssäkäyvä normaali mies,me tosin olemme täysin erilaisia.minä räväkkä ja tempperamenttinen ja hän aivan vastakohta!
eli miehessä ei ns ole mitään vikaa.ei käytä alkoholia.tuli loistavasti toimeen jo olemassa olevan lapseni kanssa.rakastaa minua ja lastani,ja lastamme ja haluisi olla yhdessä.
minä vaan en pysty kun ahdistaa ja hormoonit heittää :((
onko kellään ollut mitään vastaavaa?että menee ennen raskautta hyvin ja sitten kun on raskaana niin ei pysty olemaan miehensä kanssa?ja nyt ei siis todellakaan ole mistään pienestä ärsytyksestä kyse vaan ylitsepääsemättömästä ällötyksestä.
onneksi olemme sentään hyvissä väleissä ja auttaa vauvan kanssa niin paljon kuin voi jne.
jo joku jaksoi lukea ja jaksaa vastailla niin olisi kiva :)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuo oli ihan kuin lukisi omaa tekstiä!
N. vuosi sitten tapasin oman mieheni, ja kävi samoin.. muutaman kuukauden jälkeen huomasin olevani raskaana. Pitkään pohdimme mitä teemme asian kanssa ja yhteistuumin ajattelimme pitää lapsen.
Viime kesänä tunsin samanlaisia tunteita miestäni kohtaan, kaikki ällötti ja ajattelin jo eroa mielessäni. Hänelle en toki sitä sanonut, mutta ystävälleni puhuin. Kaikki mitä mieheni sanoi, teki, ärsytti niin sanoin kuvaamattomasti minua. Kesällä rannalla ollessammekin en edes halunnut istua hänen läheisyydessä, ja tuntui niin vastenmieliseltä kun hän koitti halata tai pussata tai jotain..
Nyt kiitän vain luojaa, että ystäväni kehotti minua pitämään tämä mies. Hän kertoi tuon vaiheen menevän ohi kyllä. Emme sitten eronneet miehen kanssa, ja nyt elän elämäni onnellisinta aikaa. Ihana mies rinnalla, jota rakastan ylikaiken ja lapsemme syntyy pian. (rv41 2).
Koita kestää vain!
minulla laskettuaika muutaman kuukauden päästä muutei hellitä yhtään!millon sulla alko helpottaa?
tää on ihan kamalaa ku en pysty olee samassa huoneessakaan kyseisen henkilönkaa.mielummin ampuisin itteni kun antaisin sen edes halata :D
Tuo alko helpottaa siinä vaiheessa, kun huomasin että emme viettäneetkään aikaa enää yhdessä ollenkaan. Hän oli päivät töissä, ja illat rilluttelemassa kavereidensa kanssa. Viikonloput ryyppäämässä, joskus nää reissut saatto kestää koko viikonlopun verran. Lähti perjantaina töiden jälkeen ja palasi vasta sunnuntaina kotiin. Tälläistä se meno oli noin 2-3kk ajan. Siinä vaiheessa, kun ei toista enää nähnytkään eikä tullu vietettyä aikaa ollenkaan, niin alkoi itselläni tulemaan sellanen kaipuu miestäni kohtaan. Saattoi mennä päiviä jolloin emme nähneet edes toisiamme. Hän tuli kotiin kun itse olin jo nukkumassa, ja lähti töihin ennenkun itse edes heräsin. Siinä sitten tajusin, että oikeasti rakastankin tätä miestä, ja tarvitsen häntä.. Alkoi vaan ikävöimään niitä aikasemmin tuntuvilta haleja ja pusuja, kainaloa missä nukkua. Toivottavasti se teilläkin alkaa helpottaa. :)
Ja joskus vielä naiset kehtaavat ihmetellä että miehet ovat ihan hormoniensa vietävänä :)
Minä ainakin olisin miehenä todella loukkaantunut jos naiseni käyttäytyisi noin holtittoman ja ennalta-arvaamattomasti, oli takana sitten hormoonit tai ei. Toki ymmärrän että ne voivat vaikuttaa ihmiseen mutta jos noin paljon niin mitähän voi jatkossakin seurata? Ei tule ainakaan puolisoiden elämä tylsäksi tai liian tasaiseksi!
No älkää ottako itseenne näistä kommenteista, oma vaimo kun on niin tasainen niin tuo kuullostaa kuin toiselta planeetalta olevalta...