Juliaana ja kusiluistimet

"Varvastossuista" lukiessani muistui mieleeni ensimmäisten omien kusiluistimieni ostaminen.

Muistan paremmin kuin viimeviikon sen syyskuulakkaan aamupäivän lokakuussa vuonna -63 kun olimme yöllä tulleet Rotterdamiin ja kiinnittyneet poijuun odottamaan kaijapaikkaa. Olimme vieneet englantiin massaa ja tulleet Rotterdamista hakemaan paskalastia takaisin Suomeen.
Juliaana tuli laivamme ulkosivulle paatillaan jo ennen kympin kahvia. Myytävää oli nosteltu ahterimessehin, kongeille ja vähän täkillekin. Tavaraa oli paljon, löytyi dongareita, khakipukuja, -paitoja, tuulimyllyja, puukenkälaivoja, ruusulamppuja, italialaisia nukkeja jne... ja tietenkin kusiluistimia.

Ostin Juliaanalta semmoiset hohdokkaan puna-keltaiset kusiluistimet, elämäni ensimmäiset ja lisäksi ostin vielä puukenkälaivan. Kusiluistimista toinen meni rikki jo parin kuukauden kuluttua ehyen jäädessä varaosaksi. Näinhän niille pakkasi käymään, kovassa käytössä. Puukenkäpaatti sen sijaan on kuin ihmeen kaupalla säilynyt nämä vuosikymmenet. Sitä on mallattu jalkaan selvin- ja kännissäpäin jne. Masto on pystyssä ja puomikin paikallaan, purje vain hieman kärsinyt. Ajan patimoima se on ja vanhahtavan oloinen. Nytkin se on arvoisellaan paikalla takan päällä. Sieltä sen aina joku vieras huomaa ja kysyy, mikä se on. Silloinpa taas meikäläinen, vanha muistelija, pääsee kertomaan merimiesjutun tai pari.

Tarinan opetus: kusiluistimet ovat kertakäyttöisiä, mutta puukenkäpaatteihin kannattaa sijoittaa sillä ne tuovat sisältöä elämään vanhempanakin, se on mielipiteeni.

P.s. Kertokaapa joku Juliaanasta ja hänen historiastaan. Täällä on varmaan moni joka ei ole kuullutkaan tästä keskitysleiristä hengissä selvinneestä juutalaisnaisesta joka toimi sittemmin laivakauppiaana Rotterdamissa.
Taisi olla 70-luvulla kun hänen kuolemastaan kerrottiin ainakin Unionin lehdessä.