"Varvastossuista" lukiessani muistui mieleeni ensimmäisten omien kusiluistimieni ostaminen.
Muistan paremmin kuin viimeviikon sen syyskuulakkaan aamupäivän lokakuussa vuonna -63 kun olimme yöllä tulleet Rotterdamiin ja kiinnittyneet poijuun odottamaan kaijapaikkaa. Olimme vieneet englantiin massaa ja tulleet Rotterdamista hakemaan paskalastia takaisin Suomeen.
Juliaana tuli laivamme ulkosivulle paatillaan jo ennen kympin kahvia. Myytävää oli nosteltu ahterimessehin, kongeille ja vähän täkillekin. Tavaraa oli paljon, löytyi dongareita, khakipukuja, -paitoja, tuulimyllyja, puukenkälaivoja, ruusulamppuja, italialaisia nukkeja jne... ja tietenkin kusiluistimia.
Ostin Juliaanalta semmoiset hohdokkaan puna-keltaiset kusiluistimet, elämäni ensimmäiset ja lisäksi ostin vielä puukenkälaivan. Kusiluistimista toinen meni rikki jo parin kuukauden kuluttua ehyen jäädessä varaosaksi. Näinhän niille pakkasi käymään, kovassa käytössä. Puukenkäpaatti sen sijaan on kuin ihmeen kaupalla säilynyt nämä vuosikymmenet. Sitä on mallattu jalkaan selvin- ja kännissäpäin jne. Masto on pystyssä ja puomikin paikallaan, purje vain hieman kärsinyt. Ajan patimoima se on ja vanhahtavan oloinen. Nytkin se on arvoisellaan paikalla takan päällä. Sieltä sen aina joku vieras huomaa ja kysyy, mikä se on. Silloinpa taas meikäläinen, vanha muistelija, pääsee kertomaan merimiesjutun tai pari.
Tarinan opetus: kusiluistimet ovat kertakäyttöisiä, mutta puukenkäpaatteihin kannattaa sijoittaa sillä ne tuovat sisältöä elämään vanhempanakin, se on mielipiteeni.
P.s. Kertokaapa joku Juliaanasta ja hänen historiastaan. Täällä on varmaan moni joka ei ole kuullutkaan tästä keskitysleiristä hengissä selvinneestä juutalaisnaisesta joka toimi sittemmin laivakauppiaana Rotterdamissa.
Taisi olla 70-luvulla kun hänen kuolemastaan kerrottiin ainakin Unionin lehdessä.
Muistan paremmin kuin viimeviikon sen syyskuulakkaan aamupäivän lokakuussa vuonna -63 kun olimme yöllä tulleet Rotterdamiin ja kiinnittyneet poijuun odottamaan kaijapaikkaa. Olimme vieneet englantiin massaa ja tulleet Rotterdamista hakemaan paskalastia takaisin Suomeen.
Juliaana tuli laivamme ulkosivulle paatillaan jo ennen kympin kahvia. Myytävää oli nosteltu ahterimessehin, kongeille ja vähän täkillekin. Tavaraa oli paljon, löytyi dongareita, khakipukuja, -paitoja, tuulimyllyja, puukenkälaivoja, ruusulamppuja, italialaisia nukkeja jne... ja tietenkin kusiluistimia.
Ostin Juliaanalta semmoiset hohdokkaan puna-keltaiset kusiluistimet, elämäni ensimmäiset ja lisäksi ostin vielä puukenkälaivan. Kusiluistimista toinen meni rikki jo parin kuukauden kuluttua ehyen jäädessä varaosaksi. Näinhän niille pakkasi käymään, kovassa käytössä. Puukenkäpaatti sen sijaan on kuin ihmeen kaupalla säilynyt nämä vuosikymmenet. Sitä on mallattu jalkaan selvin- ja kännissäpäin jne. Masto on pystyssä ja puomikin paikallaan, purje vain hieman kärsinyt. Ajan patimoima se on ja vanhahtavan oloinen. Nytkin se on arvoisellaan paikalla takan päällä. Sieltä sen aina joku vieras huomaa ja kysyy, mikä se on. Silloinpa taas meikäläinen, vanha muistelija, pääsee kertomaan merimiesjutun tai pari.
Tarinan opetus: kusiluistimet ovat kertakäyttöisiä, mutta puukenkäpaatteihin kannattaa sijoittaa sillä ne tuovat sisältöä elämään vanhempanakin, se on mielipiteeni.
P.s. Kertokaapa joku Juliaanasta ja hänen historiastaan. Täällä on varmaan moni joka ei ole kuullutkaan tästä keskitysleiristä hengissä selvinneestä juutalaisnaisesta joka toimi sittemmin laivakauppiaana Rotterdamissa.
Taisi olla 70-luvulla kun hänen kuolemastaan kerrottiin ainakin Unionin lehdessä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Yllämainittuna vuonna olin Wihurin Wilkkeessä ja tulihan sitä ostettua Juliaanalta kengät- ja KUSILUISTIMET.
oli Juliaanan 'lyhyttavaraliikkeenä' ja merenkulkijan vaatehtimona. Silkkikhakia, dongaria, singlettipukua, matkamuistoa, ...
Elektroniikkaa ostettiin Hampurista - ei käy nyt kauppiaan nimi mieleen - oli suomalainen - sai tavaran mukaan ja paluumatkalla maksettiin.
Tulipahan sitä itsekkin ostettua kaikenlaista kamaa. Kobeliini hytyin seinälle ym. Yksi homma on jäänyt myös mieleen. Kun Rotiksessa oltiin ja laivalla oli alkoholipuoli kortilla, niin Julianan mies laittoi matkalaukkuun Heinekenia ja se nostettiin kastliinan avulla kannelle ja siitä eteenpäin.
Hampurissa oli muuten ainakin sellainen kauppias kun Lappalainen ja Skog.
Rotiksessa oli myös kuuluisa kauppias Viiksi.
Boniksessa Libanon. Kyllä näitä oli vähän joka paikassa omat kaiffarit. Vielä itseltäkin löytyy olutpullon avaaja ja yx liina Julianalta.
Tuli paneskeltua kivitalon verran tuona vuonna. Ulosmaksut olivat aika kalpeat kun laakongista alas laskeuduttiin, mutta mukavat muistot ja kuppa jäi tuliaisiksi! Moro vaan!!
tuli ostettua ja muutakin tavaraa,puukengät ovat tallessa,muut ajan saatossa kadonneet.
Oli se hienoa kun Juulia miehensä kanssa tuli laivan ulko sivulle.Mieleen jäi lausahdus Julian miehltä ,miksi menet maihin kaljalle ja kuset pois ei mitään hyötyä, osta souvineeri kestää koko iän.
Muistaako kukaan kauppiasta,joka huuteli kaijalta "minä liibanonin poika osta hyvä vitun nahkainen matkalaukku" en edes muista missä satamassa hän oli
-65 kun shiftattiin Bostonin kanssa Brooklynista (foot of 21st Street) Newarkin puolelle, niin sikäläinen fillarilla liikkuva jätskikauppias hoilotti kaijalta laivalle raikuvalla äänellä, että "paska jäätelöö.. paska jäätelöö..."
Hyväähän se oli!