MITÄ IHMETTÄ????

Siis mitä? Poistettiinko aloitukseni keskustelusta, jossa ihmettelin että juostaanko että menisi heti kesken?? Ihan asiallisesti kirjoitin, enkä käyttänyt mitään loukkaavaa kieltä. Jos näin on, niin tämähän vain todistaa kuinka silmät suljetaan ja seurataan vaan laumaa, tietämättä onko itse Paimen viittomassa tietä. Eli kaikki mikä kyseenalaistaa tapoja ja kulttuuria ja kyselee uskon perustaa, niin tuosta vaan poistetaan. Eikö asioista voi keskustella juuriin menevästi? Haluan todella herätellä kirjoituksillani vl:iä miettimään oman HENKILÖKOHTAISEN uskon perustaa. Mihin se usko perustuu? Tapoihin vai Kristuksen sovitustyöhön.

Sen jälkeenkö viestini poistettiin kun kerroin että täällä helposti puhutaan kuinka "maailman" ihmiset pilkkaavat vl:ien uskoa kun kysymys ei ole USKON pilkkaamisesta vaan ihmetellään outojen perusteettomien tapojen mukaan elämistä. Kerroin kuinka minulle pienenä ollessani naurettiin kun meillä ei ollut telkkaria (kun se siihen aikaan miellettiin synniksi) mutta ikinä kukaan ei nauranut minua USKONI tähden. Uskoin jo tuolloin, että Jeesus Kristus on syntini sovittanut ja että olen Hänen lapsensa armosta. Uskon tähden en ole täälläkään kenenkään nähnyt pilkkaavan vaan TAPOJEN, joilla ei ole mitään tekemistä USKON kanssa! Toivon avoimuutta keskusteluun. Sensuroiminen vain alleviivaa käsitykset vl:stä. Ei siis vl:ien USKOSTA vaan tavoista ja tyylistä.
6330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

siitä, että täällä ei saa asioista suoraa kirjoittaa. Kierrellen ja kaarrellen pitääs olla mitään asiasta sanomatta.

Äänestä

kieroa ja kaartelua pysyy
samoin uskonnonlinen oppi joka kerrotaan vl tyyliin josta ei ota erkkikään selvää saa olla rauhassa.
Tää moppi (bergerotti)joka väittää olevansa mies on oikeesti nainen joten eikö sekinjo kerro vl.tavoista

Äänestä
  • Mikä se semmoinen "totuus" on, että tekipä uskovainen perheenisä tai -äiti niin tai näin, niin aina on jotain huomauttamista! Jos ei urheile, niin on paha ja laiska, jos urheilee ja pitää kunnostaan huolta, niin "jo se kelevoton koettaa saada itselleen aikaiseksi keskenmenoa"!

    Hei haloo, teidän provoilijoiden kanssa!

    Keksikää itsellen tähdellisempää tekemistä, kuin kanssaihmistenne kyttääminen!

    Äänestä

  • lukija-vl. kirjoitti:

    Mikä se semmoinen "totuus" on, että tekipä uskovainen perheenisä tai -äiti niin tai näin, niin aina on jotain huomauttamista! Jos ei urheile, niin on paha ja laiska, jos urheilee ja pitää kunnostaan huolta, niin "jo se kelevoton koettaa saada itselleen aikaiseksi keskenmenoa"!

    Hei haloo, teidän provoilijoiden kanssa!

    Keksikää itsellen tähdellisempää tekemistä, kuin kanssaihmistenne kyttääminen!

    mieluummin kuin tupakkia poltella

    Äänestä

Joku poisti myös minun asiallisen aloitukseni!!!!

Äänestä

...vai johtaako se heti viestin poistamiseen?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ALOITUKSENI POISTETTIIN?? kirjoitti:

Siis mitä? Poistettiinko aloitukseni keskustelusta, jossa ihmettelin että juostaanko että menisi heti kesken?? Ihan asiallisesti kirjoitin, enkä käyttänyt mitään loukkaavaa kieltä. Jos näin on, niin tämähän vain todistaa kuinka silmät suljetaan ja seurataan vaan laumaa, tietämättä onko itse Paimen viittomassa tietä. Eli kaikki mikä kyseenalaistaa tapoja ja kulttuuria ja kyselee uskon perustaa, niin tuosta vaan poistetaan. Eikö asioista voi keskustella juuriin menevästi? Haluan todella herätellä kirjoituksillani vl:iä miettimään oman HENKILÖKOHTAISEN uskon perustaa. Mihin se usko perustuu? Tapoihin vai Kristuksen sovitustyöhön.

Sen jälkeenkö viestini poistettiin kun kerroin että täällä helposti puhutaan kuinka "maailman" ihmiset pilkkaavat vl:ien uskoa kun kysymys ei ole USKON pilkkaamisesta vaan ihmetellään outojen perusteettomien tapojen mukaan elämistä. Kerroin kuinka minulle pienenä ollessani naurettiin kun meillä ei ollut telkkaria (kun se siihen aikaan miellettiin synniksi) mutta ikinä kukaan ei nauranut minua USKONI tähden. Uskoin jo tuolloin, että Jeesus Kristus on syntini sovittanut ja että olen Hänen lapsensa armosta. Uskon tähden en ole täälläkään kenenkään nähnyt pilkkaavan vaan TAPOJEN, joilla ei ole mitään tekemistä USKON kanssa! Toivon avoimuutta keskusteluun. Sensuroiminen vain alleviivaa käsitykset vl:stä. Ei siis vl:ien USKOSTA vaan tavoista ja tyylistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu