Siitä olen huolestunut kun ihan kokemukseni perusteella voin sanoa että nykyisin lääkärit eivät osaa alkeellisiakaan oireita oikein diagnosoida.
Itselläni meni hajuaisti, tuntui aina vain savunhaju. Räkää ei valunut eikä aivastuttanut. Yleensä aina teki kumpaakin koska olen allerginen aika monelle tekijälle. Sitten alkoi yöyskiminen, en saanut unta. Minulle määrättiin yskänlääkettä. Itse epäilin poskiontelotulehdusta. Ei, ota yskänlääkettä...No, yskä jatkui ja jatkui, ei hajuaistia edelleenkään eikä tietysti makujakaan tuntenut. Meni pari kuukautta ja alkoi astmaoireet vahvoina, johtaen lopulta vaikeaan kohtaukseen jossa olin tukehtua. Sain kortisonikuurin ja puhallusseurannan kuurin jälkeen. Oireet olivat kamalat, edelleen ilman hajuaistia jne. joten otettiin kuvat poskionteloista ja siellä tulehdus ja siten siis antibioottikuuri..Pääsin sitten lääkäriin taas kerran ja laitettiin saikulle astmatutkimuksiin. Oli kulunut puolivuotta ja sairaalan erikoislääkäri määräsi poskiontelopunkteeraukseen välittömästi, koska olin jo syönyt kolme antibioottikuuria tuloksetta. Punkteerauksessa minulta tuli lähes nyrkin kokoinen klöntti märkää ontelosta...lääkäri sanoi ettei ole vastaavaa nähnyt. Tästä alkoi sitten pitkäaikainen punkteerauskierre ja lopulta nenäleikkaus että sain paremmat aukot hengitellä ja nyt on ollut elämä helpompaa.
Nykyinen sairaan"hoito"
9
860
Vastaukset
- keuhkokuumeeseen
särkylääkettä ja yskänlääkettä. Potilas oli kaksi viikkoa 40 asteen kuumeessa kotona syöden niitä särkylääkkeitä. Seurauksena mm. sydämen rytmihäiriö, munuaistulehdus, sydänlääkitys yms. kivaa.
Huippua on vielä se, että Jorvissa joku hoitsu kehtasi alkaa väittämään potilasta juoppohulluksi kuumeesta aiheutuneen sekavuuden vuoksi. Olisi muuten hauska tietää, että millä perusteella Jorvissa annetun lääkärin diaknoosi (keuhkokuume) voi joku hoitsu kumota sanomalla, että potilas on juoppohullu eikä sillä ole mitään keuhkokuumetta... Tulehdusarvot lähentelivät yli 400...
Todella pelottaa lääkäreiden ja hoitajien antamat diaknoosit ja hoito-ohjeet. Uskaltaakohan sitä enää edes mennä synnyttämäänkään kun vauvatkin kuolevat synnytyspöydälle ja sairaaloiden vessoihin :( Kait sitä pitää alkaa kotona synnyttämään, jotta lapset edes säilyisivät hengissä!- ilmoittaa
iltasanomiin/iltalehteen.
Siellä on toimittajalla huonoja kokemuksia ja ottaa jutun taatusti ilman esitutkintoja tms.
Julkisuus ennen tuomiota on taattu. Soita sinne vaan.
Esim. jälkikäteen paisesta voisi löytyä muutakin kerrottavaa, kuten googlella löytyy tai muistakin taudeista toki. Lööpit ei toki tilannetta selvitä. P.S. Onko ihminen juoppo, mentaali vai normaali jos ei tiedä raskaudestaan ja synnytyksestään? - tietää
Kouluttamattomat eivät tiedä mitään!
- homesairaat olisi
tietää kirjoitti:
Kouluttamattomat eivät tiedä mitään!
tapettu, jos ei olisi itse opiskeltu asioita.
- Jopa oli!
Nyrkin kokoinen limaklöntti poskiontelosta on aika hyvä saavutus, varsinkin kun ottaa huomioon, että aikuisen poskiontelon tilavuus on pingispalloa pienempi. Tai sitten sinulla on tosi pienet nyrkit.
Kannattaisi perehtyä aiheeseen hiukan paremmin, ettei tuollaisella innolla aloitettu vedätys kaadu harmittavaisesti pieniin yksityiskohtiin. Eikö lekurit suostunut kirjoittamaan sinulle takautuvasti saiarslomaa flunssaverukkeella, kun työnantajasi vaati sinua tilille rokulipäivistäsi?- Kyllähän sun pitäs tietää
Poskiontelosta kuule tulee aikamoisia klönttejä märkää, että perehdy itse asiaan. Ja eipä taida sairaslomia tulla pelkän poskiontelotulehduksen takia kenellekään.
Taidat olla vain häijyilijä joka pääsee täällä pätemään vai opiskelijareppanako olet ja luulet tietäväsi kaikesta kaiken. Hurraa, otan sinut heti töihin jos kerran olet niin viisas, säästyy meiltä aikaa ja rahaa. - arwotapio
Kyllähän sun pitäs tietää kirjoitti:
Poskiontelosta kuule tulee aikamoisia klönttejä märkää, että perehdy itse asiaan. Ja eipä taida sairaslomia tulla pelkän poskiontelotulehduksen takia kenellekään.
Taidat olla vain häijyilijä joka pääsee täällä pätemään vai opiskelijareppanako olet ja luulet tietäväsi kaikesta kaiken. Hurraa, otan sinut heti töihin jos kerran olet niin viisas, säästyy meiltä aikaa ja rahaa.Kyllähän varmaan potilaasta tuntuu ja näyttää että "nyrkin"kokoinen möntti tulee märkää kun sitä tulee paljon on muhinut pitkään, tuppaa olemaan nimittäin aika vihreää kamaa...
Ei varmaan tämänkään tapauksen kohdalla voi sanoa liioittelusta koska varmaan hän näin on kokenut.
Tietysti nämä viisastelijat mielellään tarttuvat tälläisiin pikkujuttuihin ja esittelevät omaa näppäryyttään. Ja mikäpäs siinä, jostainhan se on revittävä pontta egolleen. - Hooohhohhhoohhoo
arwotapio kirjoitti:
Kyllähän varmaan potilaasta tuntuu ja näyttää että "nyrkin"kokoinen möntti tulee märkää kun sitä tulee paljon on muhinut pitkään, tuppaa olemaan nimittäin aika vihreää kamaa...
Ei varmaan tämänkään tapauksen kohdalla voi sanoa liioittelusta koska varmaan hän näin on kokenut.
Tietysti nämä viisastelijat mielellään tarttuvat tälläisiin pikkujuttuihin ja esittelevät omaa näppäryyttään. Ja mikäpäs siinä, jostainhan se on revittävä pontta egolleen.Vai että vihreä kama näyttää suuremmalta mitä onkaan? Sitten vihreät pikkumiehetkin ovat oikeasti isoja pikkumiehiä?
Nyrkin kokoinen limaklöntti poskiontelosta ei ole liioittelua? Koetahan tunkea oma nyrkki suuhusi ja mieti sitten uudestaan.
Huono selitysyritys, keksi parempi. - mikähä olis hyvä
Hooohhohhhoohhoo kirjoitti:
Vai että vihreä kama näyttää suuremmalta mitä onkaan? Sitten vihreät pikkumiehetkin ovat oikeasti isoja pikkumiehiä?
Nyrkin kokoinen limaklöntti poskiontelosta ei ole liioittelua? Koetahan tunkea oma nyrkki suuhusi ja mieti sitten uudestaan.
Huono selitysyritys, keksi parempi.Sinä voit tunkea kuule nyrkin persaukkoos, mitäs siihen tuumaat, tuleeko nyrkin kokoisia kakkakikkaroitakaan...Mutta oikeesti tollaset tyhmät jolpit vaan naurattaa meitäkin joten hahhahhahhahah ittelleis kun värkkäät nyrkkis kans...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756