Kuinkahan moni

Tuo on totta.

Tekisi välillä mieli kertoa kaikki ahdistus jollekulle, mutta eihän niihin tuntemattomiin chattailijoihin voi luottaa.

Sitten taas ahdistaa vähän enemmän, kun ei todellakaan ole ketään kelle purkaa tunteitaan.

On se tämä nykyaika mennyt kun on kaikenlaisia verkkoverkostoja. On joku FB:kin (ja BB). Oliko se nyt Foot- vai Facebook... Vai mikä se oli... Ajelin viikolla harjoittelupaikan työkeikalla ja kuulin radiosta mukavan uutisen: Kokkolan kaupunki on kieltänyt (ja estänyt) Facebookin käytön työajalla. Ihan oikein, sanon minä.
Silloin kun minä olin lapsi, lapset leikkivät pihalla kavereiden kanssa. Olin kai lukiossa silloin kun interinetti alkoi edes tulla kouluihin.

Sättejä en ole harrastanut. Lähinnä yhteyksien pitäminen on tapahtunut sähköpostin välityksellä. Myös treffisivustoja on tullut kokeiltua, huonolla menestyksellä kuten tiedättekin.
Olen nykyään melko paljon ihmisten kanssa tekemisissä, joten en ehkä niinkään ole kiinnostunut verkon kautta ystävien etsimisestä. Kuitenkin sosiaalinen pelokkuuteni on minulle edelleen hyvin invalidisoiva sairaus. Vaikeaksi asian tekee vielä se, etten tiedä onko ongelmani fyysinen sairaus vai ainoastaan väärä ajattelumalli. Ainakin minulla on liian valpas yliminä. Olen ns. häpeäpersoona, jonka yliminä alinomaa tarkkailee ja valvoo olemustani. Olen rukoillut myös, että Taivaanisä olisi kulkemassa rinnallani ja vahvistaisi minua hyväksymään itseni.

Yleensä se yksinäisyys johtuu siitä että harva chattaaja puhuu.. No kyllähän sitä voi usein monet luottaa tuntemattomiin paremmin kuin tuttuihinsa...

Eihän niillä yleensä ole mitään seurauksia mutta yleensä ei ole mitään hyötyäkään jos joku utelias saa tietää sinusta asioita ja tiedettyään ne ongelmasi tai asiasi lopettaa juttelun.. Tietysti joku saattaa tarjota kyllä apuakin tai ainakin kuuntelee.. No se kait riippuu ihmisestäkin jne. tuuristakin.