mistä ammentaa uskoa

Osanottoni suureen suruusi!

Käsittääkseni itse keskenmeno ei voi vaurioittaa kohtua (korjatkaa, jos olen väärässä!), mutta kaavinnassa on aina omat riskinsä. Keskenmenon jälkeinen tulehdustila (kohtutulehdus) on kuitenkin pahasta, joten on erittäin tarkkaa seurata omia tuntemuksiaan ja oloaan km:n aikana ja sen jälkeen. Mä mittailin kuumetta kerran päivässä, että ehdin reagoimaan ja hakeutumaan hoitoon ajoissa, jos kuume nousee. Km:n aikana on normaalia, että on kuukautiskipujen kaltaisia kipuja (koviakin), mutta jos kivut ovat aivan sietämättömiä ( = särkylääkkeistä ei mitään hyötyä jne.), niin silloin on syytä hakeutua hoitoon.

Toivoa tulevaan on kovin vaikea rakentaa, kun asia on vielä niin pinnalla ja epätietoisuus kaikesta valloillaan. Tunteiden myllertäessä ja itkun tulviessa silmiin ei auta, että sanotaan ajan kulumisen tuovan helpotusta. Niin se kuitenkin on mulla mennyt, että ajan mittaan sitä turtuu ja olo alkaa vähitellen helpottaa. Tai ehkä "helpottaa" on väärä sana...suru muuttaa muotoaan. Siihen sopeutuu vaikkei sitä koskaan ehkä hyväksykään (edes kaiken faktan jälkeen). Se vie toisilla enemmän aikaa kuin toisilla, ja tärkeää on nyt vain muistaa antaa itselleen aikaa! Kaivautuminen peiton alle itkemään moneksi päiväksi, kirjoittaminen tänne ja asiasta kertominen ystäville auttoivat mua kiipeämään hiljalleen kuopasta ylös. Välillä löydän itseni sieltä edelleenkin, mutta nykyään pääsen sieltä ylös jo saman päivän aikana. Peiton alle ei kuitenkaan kannata hautautua viikkokausiksi, mutta sieltä kannattaa kömpiä sitä vauhtia päivänvaloon kuin hyvältä tuntuu.

Mä hankin muutaman kirjan aiheeseen liittyen ja niistä oli mulle hyötyä toipumisen kannalta. Luin ja itkin, mutta sain asiasta faktoja ja huomasin, että km:t ovat kovin yleisiä. Niistä vain harmillisen usein vaietaan, jolloin tulee helposti sellainen olo, että olen maailmassa se ainoa, joka on tämän kokenut. Niin se ei kuitenkaan ole. (Tiedän, ettei tämä vielä tässä vaiheessa ajatuksena helpota, mutta kerron sen, koska koin siitä itse myöhemmässä vaiheessa "helpotusta".)

Pelot uuden raskauden onnistumisesta ovat ajatuksissa joka päivä, mutta yritän itse lohduttautua sillä, että ainakin pystyn tulemaan raskaaksi! Se on hyvä alku. Itse manasin sitä, että kun km sattui tulemaan heti ensimmäisessä raskaudessa, mutta sekään ei ole harvinaista. Se vain kirpasee niin paljon, koska syli on tyhjä ja sen täyttymistä on odotettava entistä pidempi aika.

Kerrothan, miten sun asiat etenee. Jatkuiko vuoto vai joudutko etenemään kaavinnan kautta?

Paljon voimia sinulle!

-Risus

tällä hetkellä se, että jälkivuoto alkaa ilmeisesti loppumaan, ei onneksi tarvinnut kaavintaan mennä. Henkisestikin nyt parempi olla, välillä tosin vieläkin itku yllättää. nyt odottelen kärsimättömänä kuukautisia, et vois alkaa yrittämään uuttaa raskautta...pelottaa tosin et onniostuuko ja pysyykö se sisällä. odottavan aika on todellakin pitkä...tuntuu että aika matelee. ja sekavaa sekin, kun toiset täällä yrittävät odottamatta menkkoja ja toiset ei eli ei tiedä miten pitäisi toimia et onnistumisprosentti olis paras mahdollinen.. tosiaan, meinasin unohtaa sanoa, et neuvolan terkka sano mulle et seuraavan raskauden onnistuminen ja jatkuminen on 99,9% luokkaa...uskoako vai ei? näissä mietteissä siis eli tuntuu et koko elämä melkein pyörii vain tän asian ympärillä kun ei osaa ajtella muuta.