ALOPECIA112

eli olen saanut tulemaan ohutta haituvaa ohimoiden alueelle rogainen ja finan avulla. mutta kokoajan uutta aluetta harvenee samaa tahtia kun saan uutta kasvua jo kaljulle alueelle. luulen että fina ei tee nyt tehtäväänsä eli pysäytä kaljuuntumista vaan ainoa mikä on nyt auttanut on rogaine. pitäskö kokeilla revivogenia tai toista finaa?
7877
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Revivogenia kannattaa kokeilla. Joillain toimii. Toista finaa? En oikein ymmärrä. Tuskimpa sen vaihtaminen toisen nimiseen lääkkeeseen mitään auttaa kun vaikuttava aine on sama.

Äänestä

Tuota Revivogenia voisi kokeilla, minulla se auttoi selvästi. Hiusten lähtö loppui käytännössä kokonaan. Ihmettelen sitä kun lääketieteen kirjoituksissa sanotaan että noin 50 hiusta pitäisi päivässä irrota normaalisti hiusten kasvaessa, mutta kun minun mielestä ei lähde kuin muutama hius jos oikein yrittää. Söin finaa aikaisemmin, harvensin finan määrää ja otan sitä vain 3 päivänä viikossa ja muuten laitan Revivogenia. Mitä finaa syöt? Voihan ohenemisessa olla muitakin vaikuttimia taustalla kuin perinnöllinen ja DHT, oletko muuten siis hyvässä kunnossa jne? Kyllähän myös esim. biotiini vahvistaa hiuksia vaikka se ei kaljuuntumista estä.

Äänestä
  • orion finasterid 5mg. niitä murusia popsin päivittäin. onkos toi revivogen samantapaista käyttää kuin rogaine eli sitä ainetta törkitään niihin kohtiin missä kaljuuntumista on. muuten olen kyllä kohtuullisen hyväkuntoinen eli nuori 22-vuotias mies. varmaan ihan apteekeissa tuota revivogenia myydään?

    Äänestä

  • auta kirjoitti:

    orion finasterid 5mg. niitä murusia popsin päivittäin. onkos toi revivogen samantapaista käyttää kuin rogaine eli sitä ainetta törkitään niihin kohtiin missä kaljuuntumista on. muuten olen kyllä kohtuullisen hyväkuntoinen eli nuori 22-vuotias mies. varmaan ihan apteekeissa tuota revivogenia myydään?

    Joo samanlailla sitä levitellään hiustenlähtöalueelle kuin Rogaineakin. Itse käytin lähes vuoden, en huomannut mitään vaikutusta ja nyt olenkin päättänyt luopua taistelusta kokonaan ja höylään kaikki pois. Finaa en halua kokeilla sillä "miehisyyden" mahdollinen menetys on itselleni paljon suurempi asia kuin hiusten menetys.

    Revivogen ei ole lääke, eikä sitä saa apteekista, vaan joistakin parturi-kampaamoista. Katso Revivogenin kotisivulta.

    Äänestä

  • auta kirjoitti:

    orion finasterid 5mg. niitä murusia popsin päivittäin. onkos toi revivogen samantapaista käyttää kuin rogaine eli sitä ainetta törkitään niihin kohtiin missä kaljuuntumista on. muuten olen kyllä kohtuullisen hyväkuntoinen eli nuori 22-vuotias mies. varmaan ihan apteekeissa tuota revivogenia myydään?

    Eri lääketehtaiden Finasterid-merkkinä myytävät ja Gefina ovat vaikuttavalta aineeltaan samaa, joten eroja ei pitäisi olla. Tuo sanamuoto - murusia - pisti silmään. Ainakin näin maalaisjärjellä ajatellen mitä pienemmistä murusista on kyse, niin luulisi siinä päällysteen osuuden jäävän ainakin osassa muruja suhteellisen suureksi. Itse käytän neljännespillereitä, en edes yritä paloitella pienemmiksi. Jos annosta haluaa pienentää, neljänneksen voisi ottaa vaikkapa vain joka toinen päivä. Vaikutusaika pitäisi kattaa noinkin harvan ottovälin.

    Äänestä

läheiselle tuli pälvikalju kun hän oli pieni. Kokeilimme kortisoniliuoksia ja puva-hoitoa. pari vuotta se meni pahempaan ja pahempaan suuntaan ja jopa hiusripsiä irtoili. mutta sitten jotenkin hiusnystyrät taas synkkasivat toimintansa ja hiukset kasvoivat takaisin. tuli teininä uudelleen ja nyt näyttää kasvavan takaisin reilun puolen vuoden kuluttua ilman hoitoa. kaikenlaiset stressithän usein sen laukaisevat.

Jos se on isompi ongelma, mene oma lääkärille. ehkä kehoittavat aloittamaan kortisoniliuoksilla. Ja vaadi erikoislääkärille pääsyä sillä ei terveyskeskuslääkäreillä ole hajuakaan sairaudesta ellei sukulainen tai ystävä sitä pode.

En usko että rogainet ja finasteridet auttaa, hiustenlähdön mekansimi on aivan toinen. Taudin luonteeseen kuuluu muutenkin että pälviä tulee ja menee kunnes nystyt taas synkkaantuu.

En siis ole lääkäri, enkä esiinny sellaisena. Siksi kannattaa mennä oikealle spesialistille.

Kuten tiedät niin tautiin ei ole kunnollista hoitoa vielä keksitty, joku toimii jollekin ja joku toinen taas toiselle. ja joillein ei mikään.

Hyvää kevättä!

Äänestä
  • eli edellinen takaisin. Alopecia sana johti harhaan. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


auta kirjoitti:

eli olen saanut tulemaan ohutta haituvaa ohimoiden alueelle rogainen ja finan avulla. mutta kokoajan uutta aluetta harvenee samaa tahtia kun saan uutta kasvua jo kaljulle alueelle. luulen että fina ei tee nyt tehtäväänsä eli pysäytä kaljuuntumista vaan ainoa mikä on nyt auttanut on rogaine. pitäskö kokeilla revivogenia tai toista finaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu