multitabs-raskaus

Olen viikolla 36 ja raskauden alusta syönyt multitabsin raskaus- vitamiinivalmistetta (2 päivässä neuvolatädin ohjeen mukaan) ja kahden paketin verran obsidan fe 100mg -rautavalmistetta (myös neuvolatädin ohjeiden mukaan), nyt kolmas paketti alussa ja pari päivää sitten huomasin vitamiinipurkin kyljessä maininnan raudasta.. eli yksi multitabs-tabletti sisältää 10mg rautaa, kun otan kaksi päivässä olen siis ottanut yhteensä yli 20mg liikaa rautaa per päivä kun saan varmasti hieman rautaa vielä normi ruoastakin. Miksei neuvolassa ole sanottu mitään..? Tietääköhän täällä joku mitä haittaa tuollaisesta liikamäärästä rautaa on??? Nyt en ole sitten syönyt enää obsidania kun ei minulla nyt anemian vaaraakaan ole mutta on myöhäistä katua kun olen niitä päällekäin ottanut jo näin kauan. Mutta auttakaa jos tiedätte, mitä olenkaan mennyt tekemään?
3574
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

molempia saa syödä samanaikaisesti ja multitabsissa on niin vähän rautaa, että annos tai pari obsidania päivässä ei aiheuta yliannostusta. Jo hempglobiinikin kertoo, onko rautaa saanut liikaa, liian vähän vai sopivasti. vielä noin pienillä rauta-annoksilla ei ole vaaraa aiheuttaa mitään haittavaikutuksia.

Äänestä

20 mg on paljon vähemmän kuin se 100 mg obsidan. Ja sullahan on seurattu hemoglobiinia koko raskauden melkein joka neuvolakäynnillä!! Jos se olisi noussut liian ylös, sulle oltaisiin sanottu siitä!! Nythän sulla on ollut vaan alhainen rauta ilmeisesti kun olet joutunut tuota obsidaniakin ottamaan... Mä en syö raskausvitamiinia koska mulla on hemoglobiini luontaisesti aina korkea.

Äänestä
  • syödä hb:n takia!"Mä en syö raskausvitamiinia koska mulla on hemoglobiini luontaisesti aina korkea."
    Syötkö sitten erikseen esim.foolihappoa? Ym.?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä olen tehnyt?! kirjoitti:

Olen viikolla 36 ja raskauden alusta syönyt multitabsin raskaus- vitamiinivalmistetta (2 päivässä neuvolatädin ohjeen mukaan) ja kahden paketin verran obsidan fe 100mg -rautavalmistetta (myös neuvolatädin ohjeiden mukaan), nyt kolmas paketti alussa ja pari päivää sitten huomasin vitamiinipurkin kyljessä maininnan raudasta.. eli yksi multitabs-tabletti sisältää 10mg rautaa, kun otan kaksi päivässä olen siis ottanut yhteensä yli 20mg liikaa rautaa per päivä kun saan varmasti hieman rautaa vielä normi ruoastakin. Miksei neuvolassa ole sanottu mitään..? Tietääköhän täällä joku mitä haittaa tuollaisesta liikamäärästä rautaa on??? Nyt en ole sitten syönyt enää obsidania kun ei minulla nyt anemian vaaraakaan ole mutta on myöhäistä katua kun olen niitä päällekäin ottanut jo näin kauan. Mutta auttakaa jos tiedätte, mitä olenkaan mennyt tekemään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu