Hiukkasfysiikan tutkimuskeskuksen rakentaminen Pyhäsalmen kaivokseen näyttää olevan myötätuulessa.
Hanke on niin suuri, että sen eteen on kannattunut töitä tehdä. Sitä paitsi hankkeen valmistelu on rahoitettu kansainvälisellä projektirahoituksella.
Taidamme vielä jännittää rakentamispäätöstä ensi vuodelle. 500 miljoonan euron rakennusprojekti on sellainen lottovoitto, että sen osumista paikkakunnalle kannattaa todella toivoa.
Pyhäsalmen puolesta puhuvat monet seikat. Joten toiveissa ollaan.
Moniko tietää, kuinka tuo hanke sai alkunsa kun eräs pyhäjärvinen sattui jututtamaan kansainvälisesti arvostettua fyysikkoa lentokentällä?
Suuria kaloja kannattaa yrittää pyytää. Ainahan ei onnistu, mutta joskus jollekin nappaa.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Yli hilseen tuo projekti,olen kyllä tietoinen asiasta.
Onhan paikkakunnalla muutamia fyysikoita asustelemassa,elikkä jotain on vireillä.Terv.Maallikko.
Sano ydin-fyysikko kun tutkaan räväytti.
Meinaatko todella jotta Ranskalaiset luovutti?
Hyvä ois jos tulis, mutta epäilen kovasti koska riittävät tilat löytyy sieltä missä on populaatiokin.
Ranskalaisille fyysikoille palvelua ja samalla omalle paikkakunnalle lisää senttejä taskuun ja taskun ulkopuoleele. Mehän olemme niin edityksellisiä tällä paikkakunnalla.
Olen kateellinen kun ruotaselle tulee kaikki hyvä,fyysikot pitää majaa kaupalla,ja pääsevät ilmeisesti kaivokselle töihin.En oo kyllä aivan varma mutta sellainen"kutina" mulla on selkärangassa..
Voi että pitää olla hyvää tuuria.
Pyhäjoelle suunniteltu ydinvoimala ei tuhoa tätä haneketta... Ydinvoimalan taustasäteily vissiin häiritsee tätä tutkimuslaitosta.
Myös antaa säteilyä ulospäin.
ikävä kyllä. Ydinvoimala on liian likellä ja häiritsee hiukkastutkimusta.
tämä hiukkasfysiikan keskus
asevarikon kalliokäytävät ja sen sellaiset tunnelit, että ihan voisikin olla varteenotettava vaihto-ehto.
Taitaavat savolaiset saaha.