pössyttely

en ymmärrä

Eksyin taas vaihteeks sivustolle jossa puolustellaan kannabiksen käyttöä sen laillistamista jne. Ja olen monesti käynyt kädenvääntö-keskuteluja aiheesta 'tuttavien' kanssa.
Siis ei mene minulla ollenkaan jakeluun se elämäntyyli mitä monetkin harjoittavat, että aamu alkaa pössyttelyllä ja päivä myös loppuu siihen. Sitten ollaan sekaisin ku seinäkellot ja maailmankuva on ihan vääristynyt ku eletään siinä pilven sekaisessa maailmassa.
Ja en puhu mistään laitapuolen kulkijoista vaan ihan perus aikuisista ihmisistä joilla saattaa olla vielä lapsia kotona asumassa.

Olen aina ollut sitä mieltä että jos joku puolustelee pössyttelyä on jo narkomaani, koska kukaan tervejärkinen ei halua elää elämäänsä narkomaanina saati sitten altistaa lapsiaan semmoiselle elämälle.
Äly hoi vanhemmat jotka ootte päivät pilvessä kotona!!!Menkää hoitoon. Siinä ei ole mitään oikein jos lapsi näkee vanhempansa aina sekaisin, sen voi rinnastaa alkoholistivanhempiin suoralta kädeltä.

Ja vielä pitäis saada kasvattaa laillisesti hasista...joopajoo

62

3689

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • menemään

      kiitos tästä syvällisestä analyysistä. uskon, että panit parastasi.

      • Hoppari93

        Minustakin tuntuu ihan siltä ja lisäyksenä vielä että eihän kannabiksen laillistamista voi kieltää jos ei ole itse kyseistä ainetta kokeillut... ja en usko että valittaisit aiheesta jos kannabis olisi laillinen aine

    • --------------

      Outo käsite narkomaanista. Farmakologisessa mielessä puhut ihan puuta heinää.

    • 24h

      "Siis ei mene minulla ollenkaan jakeluun se elämäntyyli mitä monetkin harjoittavat, että aamu alkaa pössyttelyllä ja päivä myös loppuu siihen. "

      "Sitten ollaan sekaisin ku seinäkellot ja maailmankuva on ihan vääristynyt ku eletään siinä pilven sekaisessa maailmassa"

      Kuvaako tämä mielestäsi niitä viittä sataa tuhatta suomalaista, jotka kannabista kokeilleet tai käyttäneet? Väittäisin, että hyvin pientä osaa. Juuri niitä, ketkä eivät sinultakaan edes pystyisi käyttöään peittämään. Entäs loput? Pitääkö heidän kärsiä kaltaistesi ihmisten yleistyksistä ja ennakkoluuloista?

      • Hoppari93

        ei se ole niiden "pössyttelijöiden" vika jotka osaavat käyttönsä peittämään että stereotypia "pössyttelijästä" on mielipuoli mies joka ryöstää apteekin rahan puutteessa että saa lisää "KAMAA"

        tässä todellisuus http://www.riemurasia.net/jylppy/media.php?id=61477&c=5

      • kukaan...
        Hoppari93 kirjoitti:

        ei se ole niiden "pössyttelijöiden" vika jotka osaavat käyttönsä peittämään että stereotypia "pössyttelijästä" on mielipuoli mies joka ryöstää apteekin rahan puutteessa että saa lisää "KAMAA"

        tässä todellisuus http://www.riemurasia.net/jylppy/media.php?id=61477&c=5

        n.s "pössyttelijä", siis joka polttaa vaan pilvee on röystänyt yhtään ketään, vaan siks että sais savuu. En oo ainakaan kuullu moisesta...

      • nollassatoleranssi

        24h: minusta kuvaa hyvin, sillä jos on tuota mieltä, niin se jo kyllä on merkki siitä, että jotain on pahasti sekaista järjenjuoksussa.

      • noprkls
        nollassatoleranssi kirjoitti:

        24h: minusta kuvaa hyvin, sillä jos on tuota mieltä, niin se jo kyllä on merkki siitä, että jotain on pahasti sekaista järjenjuoksussa.

        Jokainen jamaikan väreihin pukeutunut rastapää ei pössyttele, jokainen pössyttelijä ei muuta laitonta tee. Tiedänpäs parikin sauhupäätä jotka johtotehtävissä. melkein kaikki puhelinfirmoissa mutta ovatpa kuitenki.
        itse pössytelen että pysähdyn. aamuisin ei, muuten ei saa mitn aikaa mutta iltaisin kyllä ja rankasti. parempi vaihtoehto kuin lääkkeet mitkä ei tunnu olevan ikinä oikein tai alkoholi ja seuraavan päivän darra. kyllä, minulla on ongelma pysyä selvinpäin mutta sauhun kanssa pääsen ainakin seuraava päivä töihin.
        älä huoli, en ole mukuloita hankkimassakaan ja pysyn visusti kotona

    • VihreetPantterit

      kannabis on parempi vaihtoehto! ei suomessa ole heroiinimarsseja,kokaiinimarsseja,amfetamiinimarsseja tai subutexmarsseja.. mutta kannabiksen puolesta marssitaan.. kannabismarssijat tietävät asiasta enemmän ja uskovat kannabiksen olevan parempi vaihtoehto päihtymiseen ja terveyteen kuin alkoholi ja kemialliset lääkkeet. älä usko yk:n ja hallituksien valheisiin,tutki asiaa ennen kuin alat määkiä muitten lampaitten mukana...    

      • Haitari...

        Olipa huume pilvi tai viina tai jotain muuta... Kyllä lapset kärsii jos vanhemmat päihtyneinä ökkelöivät päivät pitkät tai edes viikonloput..

      • -.----------------

        Metamfetamiinimarssi...porukka paahtaisi kuudenkympin halli-ME-vauhtia ratikoiden ja henkilöliikenteen välissä.

      • nimessä
        -.---------------- kirjoitti:

        Metamfetamiinimarssi...porukka paahtaisi kuudenkympin halli-ME-vauhtia ratikoiden ja henkilöliikenteen välissä.

        Ehkä sotaveteraanit ymmärtäisivätkin metamfetamiinimarssia kun muistelevat Pervitin nappejaan jatkosodassa.

    • poltelleet pilveä

      mieluummin kuin juoneet. Olisivat todennäköisesti olleet vähemmän pelottavia ja enemmän läsnä mun tekemisissä ja mun maailmassa.

      • Sinua..

        Eipä taida pilviveikotkaan kovin läsnä olla lapsen mielestä. Isä hihittelee yksikseen ja äiti ihmettelee mikä maassa kimmeltää... Vain selvät ja täyspäiset ovat vanhemmiksi kelvollisia.

      • kysynnytvaan
        Sinua.. kirjoitti:

        Jos ymmärrys ja asenne on tätä luokkaa, niin miksi hakkasit lähisukulaisesi kännissä mielisairaalaan? Oliko se täyspäistä käytöstä?

      • Höpsö..
        kysynnytvaan kirjoitti:

        Minun alkoholin käyttöni rajoittuu lasilliseen viiniä sunnuntai lounaalla. Sulla taitaa olla ongelmia pössyttelyn kanssa kun jutut tuota luokkaa....

      • kuuleihminen
        Höpsö.. kirjoitti:

        Jos syöpä tulee niin kannabis parantaa.

        Jo alkoholin kohtuukäyttö lisää syöpäriskiä merkittävästi, ja psykoosiriski on kahdeksankertainen kannabikseen verrattuna.

      • kysynnytvaan
        Höpsö.. kirjoitti:

        Minun alkoholin käyttöni rajoittuu lasilliseen viiniä sunnuntai lounaalla. Sulla taitaa olla ongelmia pössyttelyn kanssa kun jutut tuota luokkaa....

        Vanha työkaverisi kertoi pari viikkoa sitten ihan muuta tuosta alkoholinkäytöstäsi.

      • kysynnytvaan
        kysynnytvaan kirjoitti:

        Vanha työkaverisi kertoi pari viikkoa sitten ihan muuta tuosta alkoholinkäytöstäsi.

        Sori tost edelisestä mä oon niin pössiksiisä eten mä oiken kontroloi itseäni, mut ei ollu tarkkotus olla ilkeä. Kauhet ööverit vedin. Laitoin kukkaa piippuun mut meni vahinkosa multaa sekaan ja ma olen iihan pihalla....ZzZzzZzzZZz

      • et ole edes kokeillut?
        Sinua.. kirjoitti:

        Eipä taida pilviveikotkaan kovin läsnä olla lapsen mielestä. Isä hihittelee yksikseen ja äiti ihmettelee mikä maassa kimmeltää... Vain selvät ja täyspäiset ovat vanhemmiksi kelvollisia.

        Kannabis on kovin eri asia eri ihmisille. Satunnainen päihdekäyttäjä ehkä hihittelee, mutta päivittäisessä lääkekäytössä tämä on ihan eri asia. Mä käytän tätä päästäkseni irti muista päihteistä, ja hyvin menee.

        Olen nyt neljättä päivää kahvilakossa ja huomaan miten tämänkin aineen sekakäyttö kannabiksen kanssa tuo haittoja, mitkä lähes poikkeuksetta tulkitaan kannabiksen haitoiksi.

      • kysynnytvaan
        kysynnytvaan kirjoitti:

        Sori tost edelisestä mä oon niin pössiksiisä eten mä oiken kontroloi itseäni, mut ei ollu tarkkotus olla ilkeä. Kauhet ööverit vedin. Laitoin kukkaa piippuun mut meni vahinkosa multaa sekaan ja ma olen iihan pihalla....ZzZzzZzzZZz

        ihan itse sitten päätit todistaa, että työtoverisi oli oikeassa.

        laitatko tähän vielä perään tuollaisen samanlaisen sekopääviestin sillä nimimerkillä, jota ennen sinua käytin ja jota sinä käytit sen jälkeen minua "kannabispäihtyneenä" esittäen?

        vai joko sinut saa tulla noutamaan?

      • Ystäväiseni,
        et ole edes kokeillut? kirjoitti:

        Kannabis on kovin eri asia eri ihmisille. Satunnainen päihdekäyttäjä ehkä hihittelee, mutta päivittäisessä lääkekäytössä tämä on ihan eri asia. Mä käytän tätä päästäkseni irti muista päihteistä, ja hyvin menee.

        Olen nyt neljättä päivää kahvilakossa ja huomaan miten tämänkin aineen sekakäyttö kannabiksen kanssa tuo haittoja, mitkä lähes poikkeuksetta tulkitaan kannabiksen haitoiksi.

        Mä kans kannabista käytän päästäkseni eroon muista kiksaavista kamoista. Mulla toi turun sinappi on aika vahva addiktion aiheuttaja. Kannalla oon päässyt jo siihen ihan miedoinpaan versioon, siis se vihreä putkilo. Tää on päivä kerraallaan elämää, mut nuoruuden hairahduksista pitää sato korjata, vaik ei oiskaan kaksinen sato:( Mä voisin rupee sun tuki henkilöks, koska mä oon varmaan sua edellä näis jutskis! Sopiiko? Kato kaveria ei jätetä!

      • kyllä - helvettiin
        Sinua.. kirjoitti:

        Eipä taida pilviveikotkaan kovin läsnä olla lapsen mielestä. Isä hihittelee yksikseen ja äiti ihmettelee mikä maassa kimmeltää... Vain selvät ja täyspäiset ovat vanhemmiksi kelvollisia.

        Tuollaistako mielikuvaa olet myynyt kouluihimme ja lapsiemme päähän huumevalistuksessasi?

      • Tuota..
        kyllä - helvettiin kirjoitti:

        Tuollaistako mielikuvaa olet myynyt kouluihimme ja lapsiemme päähän huumevalistuksessasi?

        Mä en varsinaisesti pentuja valista, kato ku oon koukuttunu tohon turkulasiseen itsekin. Mut tukee ja jelppiä annan tommosille sun kaltaisille reppanoille, et jos vaan jotain muuta ku kamaa tarviit niin löytyy!!!

      • kysynnytvaan
        Tuota.. kirjoitti:

        oletko oikeasti suunnitelmallisen paha vaiko vain henkisesti sairas?

      • kysynnytvaan
        kysynnytvaan kirjoitti:

        ihan itse sitten päätit todistaa, että työtoverisi oli oikeassa.

        laitatko tähän vielä perään tuollaisen samanlaisen sekopääviestin sillä nimimerkillä, jota ennen sinua käytin ja jota sinä käytit sen jälkeen minua "kannabispäihtyneenä" esittäen?

        vai joko sinut saa tulla noutamaan?

        tiedätkö jouko, että oikeusjuttu alkaa häämöttää horisontissa, eikä se lupaa sinulle mitään hyvää.

      • olla melkoisen
        Sinua.. kirjoitti:

        Eipä taida pilviveikotkaan kovin läsnä olla lapsen mielestä. Isä hihittelee yksikseen ja äiti ihmettelee mikä maassa kimmeltää... Vain selvät ja täyspäiset ovat vanhemmiksi kelvollisia.

        eriskummallinen käsitys kannabiksesta. Mutta oli miten oli, lasten kanssa ollaanselvin päin.

      • vain alkoholin
        Höpsö.. kirjoitti:

        Minun alkoholin käyttöni rajoittuu lasilliseen viiniä sunnuntai lounaalla. Sulla taitaa olla ongelmia pössyttelyn kanssa kun jutut tuota luokkaa....

        käyttösi, rajoittunut on myös älysi. Minun kannabiksen käyttöni rajoittuu pariin kertaan vuodessa. Tekeekö vaikeaa ymmärtää, että olen raittiimpi kuin sinä

      • että...
        Sinua.. kirjoitti:

        Eipä taida pilviveikotkaan kovin läsnä olla lapsen mielestä. Isä hihittelee yksikseen ja äiti ihmettelee mikä maassa kimmeltää... Vain selvät ja täyspäiset ovat vanhemmiksi kelvollisia.

        ...et oo itse polttanut päätellen tosta sun jutusta. Säälittää tollaset asenne vammaset kenellä on mielipide asioista joista ei tiedä yhtään mitään...

      • menee...
        et ole edes kokeillut? kirjoitti:

        Kannabis on kovin eri asia eri ihmisille. Satunnainen päihdekäyttäjä ehkä hihittelee, mutta päivittäisessä lääkekäytössä tämä on ihan eri asia. Mä käytän tätä päästäkseni irti muista päihteistä, ja hyvin menee.

        Olen nyt neljättä päivää kahvilakossa ja huomaan miten tämänkin aineen sekakäyttö kannabiksen kanssa tuo haittoja, mitkä lähes poikkeuksetta tulkitaan kannabiksen haitoiksi.

        Yhdestä eroon ja toiseen koukkuun. Oravanpyrässä ollaan. Olenkohan jäänyt jostain paitsi kun en ole koskaan kokeillut kannabista tai muitakaan huumeita. Teidän juttuja kun lukee huomaa että aineet on tehny tehtävänsä. Mutta ei kai sitä itse huomaa, ja se varmaan onkin tärkeintä. "Kato kuollu lokki". "Missä"? (Ja katse taivaalle). Morjens sekopäät...

    • angel-n87

      Sama kai se on alkoholisteillakin ketkä aloittaa päivän alkoholilla, toiset on väärinkäyttäjiä, ei tosin kaikki.

    • totuus 123

      Juu, kun on laki, nin on laki. Laki oikeuttaa itsensä, oikeastaan pitäisi ottaa vielä kaikki lainsäädäntöelimet pois. Sillä lait on jo laadittu ja ne on pakko olla aina noin.

      Jos haluaa muuttaa jotain, niin selvästi ei ole rehellinen, sillä oikein toimittuna täällä ei ole mitään hätää. Antaa vaan niiden viisaampien päättää puolestamme.

      Kun et tiedä asioista mitään, etkä selvästikään ole ketään pilvipäätä suvaitsevasti ikinä seurannutkaan. Ehkä sinulla on joku tuttu jota olet päässyt sivusta seuraamaan tai kuullut juttuja.

    • dir /p
    • miten nyt selität

      Tämän??

      Miten selität tämän mtv3 ei nyt kuitenkaan ole mikään suvaitsevainen lähde:

      http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2008/07/669288

      Et ikinä pystt tuon jälkeen vääntään siitä kannabiksesta uhkaa. Kun noita tutkimuksia on vaikka kuinka helvetisti.

      Niin ei tarvitse keksiä itse, perehtyy vaan tutkimuksiin ja sitten vielä selvittää ketä on siellä tutkimuksen takana.

      Äläkä nyt kaiva sieltä mitään ruotsalaista melkein tieteellistä "tutkimusta".

      • juuppelijuu

        ei kaikki polttelijat oo aamusta iltaan sekasin. ite muutaman kerran vuodessa polttelen,ja on paaaaljon mukavempaa kun juominen. ja porttiteoria on täyttä paskaa,omasta päästä se kinni on jos ei osaa lopettaa. ja eipä mua juuri haittaa jos joku poltteleekin joka päivä,kuka tätä maailmaa selvinpäin jaksaa kattella. tosin vahvemmat huumeet=EI.!

    • Pössyttelijä

      Olet aivan oikeassa tästä asiasta, että et ymmärrä. Joten olisiko aihetta ensin ymmärtää ja sitten tuomita. Toki olen myös samaa mieltä parista muustakin asiasta joita mainitsit mutta mietin vain että miksi yleistät. En minäkään pyörittele päätäni jos sinä menet terassille ja otat yhden oluen, "siellä se alkoholisti taas on sekaisin kuin seinäkello" Meitä on moneksi ja ihmiset tekvät asioita erillailla. Toivon että kannabis laillisttaisiin suomessa, se olisi erittäin hyvä KEHITYSaskel. Tiesitkö muuten että prosentuaalisesti kannabista poletaan vähiten hollannissa, jossa se on laillista...

      Erinomaista pössyttelykesää kaikille! :D

    • säälittävää katteltavaa

      ihmiset, jotka aloittaa aamunsa raapimalla karstat bongista. Nuhjataan pöppöröisinä, naama typerässä virneessä. Vertaillaan kenellä on haisevinta ja erikoisimman väristä kukkaa. Pyöritään pitkin kyliä etsimässä seuraavaa annosta. Ollaan vain niitten kanssa hyvää kaveria, jotka kasvattelee...mutta he ovat onnellisia, sillä heidän elämällään on tarkoitus ja se on thc. Tämä on tosielämää monessa paskalähiössä. Älkää siis sivistyneistöpössäyttelijät loukkaantuko.
      Missään nimessä en toivoisi tällaisille ihmisille syntyvän jälkikasvua. Siinä voisi pieni ihminen jäädä aika sivulliseksi.

      Vaikka alkoholi onkin monilla tavoin haitallisempaa, ei se silti poista tosiasiaa että haittoja on pilvelläkin.

      Laillistaminen on hankala kysymys. Toisaalta kohtuupolttelijoiden kannalta laillistaminen olisi hyvä asia. Ehkä ongelmaisetkin saisivat paremmin apua, jos olisi laillista...enpä tiedä. Ja vaikka kannabis pysyisi laittomana, nuo ongelmatapaukset sekottaisivat nuppiaan kuitenkin.

      • mielipiteesi

        Kyllä taitaa olla niin, että tota karstakansaa ja muutenkin kuvaamaasi porukkaa on aika vähän koko siinä osassa kanssa, joka polttelee kannabista. Ite en ainakaan tunne yhtään tollaista, vaikka tunnen aika monta käyttäjää. Missä porukassa sä oot liikkunut?

      • tällaista sakkia
        mielipiteesi kirjoitti:

        Kyllä taitaa olla niin, että tota karstakansaa ja muutenkin kuvaamaasi porukkaa on aika vähän koko siinä osassa kanssa, joka polttelee kannabista. Ite en ainakaan tunne yhtään tollaista, vaikka tunnen aika monta käyttäjää. Missä porukassa sä oot liikkunut?

        Tollasta porukkaa on siellä missä on muitakin ongelmia...köyhillä alueilla, lähiöissä, huonovointisten ihmisten keskuudessa. Ite tunnen lähes yksinomaan tällaisia tapauksia. Mut kaippa niitä sitten on enemmän, jotka käyttää kohtuudella.

      • ddwadwad
        tällaista sakkia kirjoitti:

        Tollasta porukkaa on siellä missä on muitakin ongelmia...köyhillä alueilla, lähiöissä, huonovointisten ihmisten keskuudessa. Ite tunnen lähes yksinomaan tällaisia tapauksia. Mut kaippa niitä sitten on enemmän, jotka käyttää kohtuudella.

        "Pietarin lähiöissä?"

        "Siellähän ne pahimmat kannabisnarkkarit makaavat"

      • salaattia paljon
        ddwadwad kirjoitti:

        "Pietarin lähiöissä?"

        "Siellähän ne pahimmat kannabisnarkkarit makaavat"

        Päivittäiskäyttäjä voi elää ihan tavallista elämää, vaikka vetäis aamulla ensimmäiseksi savut.

        On kolmekymmentä viikkoa kukkivaa sativaa ja kahdeksan viikkoa kukkivaa indicaa, vaikutukset hyvin erilaiset.

        Kun katsoo kieltolain aikaista materiaalia alkoholismista, huomaa että problematiikka on samankaltainen. Ongelmatapaukset ja hyväksikäytettävät kärsivät eniten kieltolaista.

      • sivusta seurannut
        salaattia paljon kirjoitti:

        Päivittäiskäyttäjä voi elää ihan tavallista elämää, vaikka vetäis aamulla ensimmäiseksi savut.

        On kolmekymmentä viikkoa kukkivaa sativaa ja kahdeksan viikkoa kukkivaa indicaa, vaikutukset hyvin erilaiset.

        Kun katsoo kieltolain aikaista materiaalia alkoholismista, huomaa että problematiikka on samankaltainen. Ongelmatapaukset ja hyväksikäytettävät kärsivät eniten kieltolaista.

        Päivittäiskäyttäjien ja erityisesti yhden päivittäiskäyttäjän elämää seuranneena voisin todeta, että päivittäiskäyttäjä elää mielestään normaalia elämää.
        Lähipiirin mielestä ei ole ehkä kuitenkaan normaalia, että päivittäiskäyttäjä asuu puolet ajastaan komerossa, syö pari kääretorttua iltapalaksi, nukkuu keskimäärin kaksitoista tuntia joka yö, jne. Kannabiksen päivittäiskäyttäjän tunnistaa ilmeestä, sosiaalisesta tavoittamattomuudesta(ei jotenkin sovi ei-polttelijoiden joukkoon), ajantajun katoamisesta, välinpitämättömyydestä, tahdon katoamisesta, vainoharhaisuudesta...mutta ei siinä mitään, päivittäiskäyttäjä on kuitenkin onnellinen ja elää mielestään normaalia elämää.

      • elääkin,
        sivusta seurannut kirjoitti:

        koska tietää että on valinnut oikean tien. Vaikka takinhelmassa roikkuisi mitätahansa vääräuskoisia ja kateellisia sekä riippuvaisia 'normaali-ihmisiä'. Ne eivät enään juurikaan häiritse koska kannabis on lääkinnyt käyttäjänsä terveeksi, toisin kuin normaali-ihmiset jotka luulevat tervehtyvän muilla aineilla, mm. alkomahoolilla. Heitä tervehdyttävät vain tarve tulla tyydytetyksi heidät hyväksyvässä ympäristössä ja siten ravita myös egonsa ja taloudellinen tilanteensa.
        Mutta hamppumies tietää miten lääkettään käyttää omien tutkimuksiensa ja kokemuksiensa kautta, toisin kuin 'normaali-ihmiset' jotka ovat iät ja ajat vääriä valistuksia uskollisesti noudattaneet kokematta mitään todellista faktaa itse. He elävät todellisuuttaan jossain unenomaisessa sarjakuvamaailmassa jossa kaikki elämän faktat imetään tuntemattomilta tahoilta ja niitä noudatetaan ja uskotaan todelliseksi elämäksi.
        Tälläisille ihmisille hamppumies on sosiaalisesti tavoittamaton koska hän elää eri maailmassa, todellisuudessa.

      • tää on hauska
        elääkin, kirjoitti:

        tää on hauska! :D

      • kaikille,
        sivusta seurannut kirjoitti:

        Päivittäiskäyttäjien ja erityisesti yhden päivittäiskäyttäjän elämää seuranneena voisin todeta, että päivittäiskäyttäjä elää mielestään normaalia elämää.
        Lähipiirin mielestä ei ole ehkä kuitenkaan normaalia, että päivittäiskäyttäjä asuu puolet ajastaan komerossa, syö pari kääretorttua iltapalaksi, nukkuu keskimäärin kaksitoista tuntia joka yö, jne. Kannabiksen päivittäiskäyttäjän tunnistaa ilmeestä, sosiaalisesta tavoittamattomuudesta(ei jotenkin sovi ei-polttelijoiden joukkoon), ajantajun katoamisesta, välinpitämättömyydestä, tahdon katoamisesta, vainoharhaisuudesta...mutta ei siinä mitään, päivittäiskäyttäjä on kuitenkin onnellinen ja elää mielestään normaalia elämää.

        Itse käytin päivittäin n.1,5 vuotta, ei sopinut mulle yhtään. Tulin epäsosiaaliseks ja vainonharhaseks ja vaikka mitä.
        Parempaa kun polttaa vaan sillon tällön jos sillonkaan.

        Voitais silti mun puolesta laillistaa nykysin monet ihan turhaan nostaa koko kannabiksen jalustalle jos olis laillista ei mm. tartteis aina tilaisuuden tullen polttaa koska tietää että voi polttaa vaik viikon päästäkin.

      • hyvin hyvin hyvin
        kaikille, kirjoitti:

        Sopii ja on sopinut vuosikymmeniä.

        En usko noita nukkuu 12 tuntia vuorokaudessa juttuja.

        Ei sellaista lääkettä ole vielä keksittykään.

        En ole vielä sellaistakaan tapausta nähnyt, että jos polttaa hirveellä hiisillä, niin ajattelisi, että kaikki on normaalisti... jos nyt ei muuten persoonaan kuulu, mutta ei kannabis ainakaan aiheuta tuollaista "tyhmyyttä", etteikö muka ymmärtäisi, jos on elämä sekaisin. Eri asia, jos sitä ei jokaiselle vastaantulevalle tyhmiä kysyvälle kerro.

      • varmaankin
        hyvin hyvin hyvin kirjoitti:

        Kun kuulostaa ihan siltä, että joku nyt vaan haluaa kuvailla kannabista kovemmaksi aineeksi kun se on. Se ei oikeasti vaikuta kovinkaan ihmeellisesti, kunhan siihen tottuu.

        Kahvia vastustettiin samoin kaakaota, ihan samalla tavalla, leivottiin niistä vaikka minkälaisia vaikutuksia. Välillä kummatkin eri aikoina siis väitettiin vaikuttavan siten, että heti menee raiskaamaan jonkun. Sitten taas hetken päästä väitettiin, että mm. Iso-Britanniassa kaakao on tehnyt miehistä impotentteja ja koko maan ihmissuku on vaarassa kuolla!

        Väitteitä oli vaikka kuinka paljon ja kuinkas nyt kun juo kupin kahvia, ei se ihan hirveitä vaikuta, vaikka piristääkin.

      • no miksi
        varmaankin kirjoitti:

        miksi sitten pitää poltella päivittäin, jos ei ees tuu mitään vaikutuksia? Kuuluuko se vaan tyyliin?

      • tyhmyydestä
        hyvin hyvin hyvin kirjoitti:

        Sopii ja on sopinut vuosikymmeniä.

        En usko noita nukkuu 12 tuntia vuorokaudessa juttuja.

        Ei sellaista lääkettä ole vielä keksittykään.

        En ole vielä sellaistakaan tapausta nähnyt, että jos polttaa hirveellä hiisillä, niin ajattelisi, että kaikki on normaalisti... jos nyt ei muuten persoonaan kuulu, mutta ei kannabis ainakaan aiheuta tuollaista "tyhmyyttä", etteikö muka ymmärtäisi, jos on elämä sekaisin. Eri asia, jos sitä ei jokaiselle vastaantulevalle tyhmiä kysyvälle kerro.

        tai sitten addiktiosta?
        Itselleni tuli ainakin jostain käsitys että onni on aina siellä seuraavien kukkapaukkujen takana: siis että kaikki on paremmin mitä enemmän on pilvessä ja eihän se noin mene.
        Oon muutenkin aika addiktioherkkä ihminen et siitä saatto johtua, nykysin menee alkoholii aika paljon mut se on mun psyykkeelle parempi juttu. Pienet savut poltan aina jos jointti ringissä kiertää.

        Et tosiaan toisille sopii toisille ei mut jokanen sais sen just itse havaita sen sijaan et kieltolailla päätetään kelle sopii ja etenkin kelle ei.

      • seuraukset?
        tyhmyydestä kirjoitti:

        Eikö laki ole sama kaikille. Jokaisella on oikeus totella sitä. Tai olla sen ulkopuolella. Lain tarkoitus kuitenkin on suojella ihmisiä, luontoa ja elämää ylipäätänsä. Lisäksi lainlaatijat ovat yhteydessä alojensa asiantuntijoihin ja sitä kautta ovat uusimman tieteellisen tiedon lähteillä eri asioista.

        Ajattelen vaan tuota kieltolaki määritelmää. Mitä haittaa siitäkään olisi, jos minä tahtoisin ajaa uudella ja turvallisella autolla nopeampaa kuin rajoitukset sallii? Ajetaanhan samanlaisilla muissa maissa nopeampaakin laillisesti?
        Olenko nyt uhrina kieltolaille, joka ei anna minun päättää omaa ajonopeuttani?

        Tai jos tahtoisin jättää sen verot maksamatta, koska on olemassa maita, joissa niitä ei peritä yhtäpaljon? Niin olisinko uhrina kieltolaille, joka kieltää tämän vaihtoehdon?

        Ps. mulla ei ole uutta, eikä turvallista autoa, mutta esimerkillä tahdoin osoittaa sen, että suurin osa laeista juuri kieltää erilaisia toimintoja. Ja se on hintana sille, että niiden noudattamisella valtio(t) katsovat, että niillä on parhaat edellytyksen pitää järjestystä yllä niiden alueella

      • Dow Bones
        seuraukset? kirjoitti:

        Kirjoitit:

        >>>...esimerkillä tahdoin osoittaa sen, että suurin osa laeista juuri kieltää erilaisia toimintoja. Ja se on hintana sille, että niiden noudattamisella valtio(t) katsovat, että niillä on parhaat edellytyksen pitää järjestystä yllä niiden alueella

      • kyse on
        seuraukset? kirjoitti:

        Eikö laki ole sama kaikille. Jokaisella on oikeus totella sitä. Tai olla sen ulkopuolella. Lain tarkoitus kuitenkin on suojella ihmisiä, luontoa ja elämää ylipäätänsä. Lisäksi lainlaatijat ovat yhteydessä alojensa asiantuntijoihin ja sitä kautta ovat uusimman tieteellisen tiedon lähteillä eri asioista.

        Ajattelen vaan tuota kieltolaki määritelmää. Mitä haittaa siitäkään olisi, jos minä tahtoisin ajaa uudella ja turvallisella autolla nopeampaa kuin rajoitukset sallii? Ajetaanhan samanlaisilla muissa maissa nopeampaakin laillisesti?
        Olenko nyt uhrina kieltolaille, joka ei anna minun päättää omaa ajonopeuttani?

        Tai jos tahtoisin jättää sen verot maksamatta, koska on olemassa maita, joissa niitä ei peritä yhtäpaljon? Niin olisinko uhrina kieltolaille, joka kieltää tämän vaihtoehdon?

        Ps. mulla ei ole uutta, eikä turvallista autoa, mutta esimerkillä tahdoin osoittaa sen, että suurin osa laeista juuri kieltää erilaisia toimintoja. Ja se on hintana sille, että niiden noudattamisella valtio(t) katsovat, että niillä on parhaat edellytyksen pitää järjestystä yllä niiden alueella

        Siitä, että kannabiksen kieltolain vastustajat pitävät kiellon tuomia haittoja suurempina kuin laillistamisen.
        Ylinopeudesta seuraa turvattomuutta ja onnettomuuksia, verot ovat kansallis"velvollisuus" jolla pidetään mm. palvelut toiminnassa hyvinvointiyhteiskunnassa.

      • Siitäs saatte
        seuraukset? kirjoitti:

        Eikö laki ole sama kaikille. Jokaisella on oikeus totella sitä. Tai olla sen ulkopuolella. Lain tarkoitus kuitenkin on suojella ihmisiä, luontoa ja elämää ylipäätänsä. Lisäksi lainlaatijat ovat yhteydessä alojensa asiantuntijoihin ja sitä kautta ovat uusimman tieteellisen tiedon lähteillä eri asioista.

        Ajattelen vaan tuota kieltolaki määritelmää. Mitä haittaa siitäkään olisi, jos minä tahtoisin ajaa uudella ja turvallisella autolla nopeampaa kuin rajoitukset sallii? Ajetaanhan samanlaisilla muissa maissa nopeampaakin laillisesti?
        Olenko nyt uhrina kieltolaille, joka ei anna minun päättää omaa ajonopeuttani?

        Tai jos tahtoisin jättää sen verot maksamatta, koska on olemassa maita, joissa niitä ei peritä yhtäpaljon? Niin olisinko uhrina kieltolaille, joka kieltää tämän vaihtoehdon?

        Ps. mulla ei ole uutta, eikä turvallista autoa, mutta esimerkillä tahdoin osoittaa sen, että suurin osa laeista juuri kieltää erilaisia toimintoja. Ja se on hintana sille, että niiden noudattamisella valtio(t) katsovat, että niillä on parhaat edellytyksen pitää järjestystä yllä niiden alueella

        - Kannabiksen käytön ja hallussapidon kielto on perusteltu lähinnä huumevastaisten mielikuvien luomisella. Käytännössä laillinen kontrolli kohdistuu sattumanvaraisesti vain pieneen osaan käyttäjistä. Sen ylläpitäminen tuhlaa poliisin resursseja ja haittaa käyttäjiä. [1]

        - Huumekauppa on rikollisten käsissä. [2] Kannabiksen dekriminalisaatio heikentää järjestäytyneen rikollisuuden kasvuedellytyksiä.

        - Kannabiksen käyttö on yleistä. Kriminalisointi ei ole estänyt sitä yleistymästä. ("18 vuodessa suomalaisten huumeiden käyttö on yleistynyt ja käyttöön on tullut joukko uusia aineita. Eniten on lisääntynyt kannabiksen käyttö. Viime vuosina siitä on tullut suosittua erityisesti 25-34 -vuotiaiden nuorten aikuisten miesten keskuudessa, joista vuonna 2010 runsaat neljäkymmentä prosenttia ilmoitti kokeilleensa kannabista ainakin kerran elämässään.") [3]

        - YK on ilmoittanut tukevansa huumausaineiden dekriminalisointia. [4][5]

        - Huumausaineiden rangaistavuuden poistamisella on saavutettu hyviä tuloksia Portugalissa. Huumekuolemat ja HIV-tartunnat ovat vähentyneet, eikä huumeiden käyttö ole lisääntynyt. [6]

        - Kannabiksen dekriminalisaatio Suomessa noudattaisi yleiseurooppalaista ja yhdysvaltalaista trendiä ongelmakäyttäjien hoitamisessa käytöstä rankaisemisen sijaan.

        - Dekriminalisointi lopettaisi kansanryhmän demonisoinnin ja vainoamisen. [7]

        Lähteet:

        [1] http://www.ehyt.fi/easydata/customers/ehyt/files/koordinaatio/aarne_kannabis_suomalaisessa_huumepolitiikassa.pdf

        [2] http://www.poliisiammattikorkeakoulu.fi/poliisi/poliisioppilaitos/home.nsf/pfbd/C8E1DAB7AC79B02AC22579F400340E62?opendocument

        [3] Suomalaisten huumeiden käyttö ja huumeasenteet - huumeaiheiset väestökyselyt Suomessa 1992-2010, http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/056141f2-7af0-469a-98fe-36ab805a3f68)

        [4] http://www.undrugcontrol.info/en/issues/cannabis

        [5] http://www.huffingtonpost.com/2009/06/24/un-backs-drug-decriminali_n_220013.html

        [6] http://yle.fi/uutiset/portugalissa_huumeiden_dekriminalisointi_saavuttanut_hyvia_tuloksia/5741667

        [7] http://www.breakingthetaboo.info/

    • leggi

      Veit sanat suustani... Tuntuu vaan siltä että tää koko palsta on narkkareita täynnä. Sekasin koko pää ettei tiedä mitä oikein kirjottaa palstalle

      • Epä normaali

        Et muuten sovi C.G jungin kehittämän normaalin ihmisen, "ihanne ihmisen" saraan. Suurempi osi näistä pössyttelijöistä sisäytyy tohon "ihanne ihmisen" käsitteeseen paljon paremmin kun sinä. Eli jungin tekstien mukaan voisin radikaalisti sanoa hieman kärjistetysti ja harhasesti että olet virheellisempi ihminen kuin pajapäät, voisikohan johtua siitä että heillä on viheettömämpi päihde kun itselläsi päihteeksi luen tässä kaiken mistä saat euforiaa.

      • sopia
        Epä normaali kirjoitti:

        Joku on Koskisen Peran ihanneihminen, sinä sitten C.G.Jungin. Hienoa, että olet päässyt Jungin ihanteeksi. Harmi vain, että Jung on vainaa.

      • mikään älynkukkanen

        ole. Mielenkiintoisimpia tekstejä parhaine perusteluineen tulee tällekin palstalle lähinnä kannabikseen kiihkottomasti suhtautuvilta, olivatpa sitten itse kokeilleet tai ei.

    • antitukari

      Ja jälleen joku tukarimummo haluaa avautua. Olen itse nuori-isä ja ystäväni on 2 lapsen isä, joka on eronnut mutta lapset tahtovat asua isänsä luona, jonka kanssa minäkin kannabista poltan... Ei taida sinullakaan paljoa tietoa olla jos luulet että hasista halutaan kasvattaa. Avaa vaikka google ja opettele ''narkkareiden'' perustermit että avautumisesta saisi edes jotain selvää.

    • 420man420

      OMGA!!!!!!! BIG FAK NOOBS pössyttelen jokapäivä ei oo paha juttu!!!!!

    • 21+14

      Avainsana tähän on kohtuukäyttö. Ei ole oikein jos elämä luisuu päihteiden takia ohi, olipa kyseessä alkoholi, kannabis tai jokin muu päihde. Kännissä kun vielä kontrolli pettää ja viina muuttaa niin paljon ihmistä, se vasta lapsille/lähinmäisille vaarallista onkin.

    • peltsiseppä

      4mg ässää nokkaan ja unta palloon.. kohta karstat kyykästä :)

    • etg34435

      "OMGA!!!!!!! BIG FAK NOOBS pössyttelen jokapäivä ei oo paha juttu!!!!! "

      Joku tienaakin sun harrastuksella isot rahat, ellei ole omat kasvit kyseessä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      5346
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      36
      3701
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3263
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      11
      2505
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      29
      2102
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      2027
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      163
      1876
    8. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1352
    9. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      14
      1318
    10. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      137
      1154
    Aihe