Mitä rukoilen

Tänään rukoilen, että tällä palstalla kirjoitettaisiin vähemmän kyläläisten juoruja Pyhäjärveltä eikä leviteltäiai likaisen mielikuvituksen tuottamia vääristeltyjä juttua.

Kun jokainen kirjoittaisi vain siitä, minkä oikesti tietää, palstan taso nousisi huikeasti.

Toisten ihmisten nimittely ja mustamaalaaminen ei auta mitään. Rakentavalla asenteella saadaan tännekin kauas kasvukeskuksista jotain hyvää aikaan ja elinkeinojen menestymiselle tulee mahdollisuuksia.

Kateudella ja toisten haukkimessa ei kotiseutua rakenneta. Annetaan Aarnenkin yrittää vaikka alku ei kyllä paljon hyvää lupaa. Hänetkin on valittu kahdeksi vuodeksi hallitukseen. Vaihdetaan sitten, jos tulokset eivät ole hyviä.
11439
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

että pahuus häviäisi, että ihmiset voittaisivat pahan sydämessään, niin että väärät himot, ahneus ja oman edun tavoittelu eivät heitä hallitsisi. Rukoilen myös työtä niille, joilla sitä ei ole ja mielenrauhaa niille, joilla mielenterveys on järkkynyt tai huolet ja murheet ovat täyttäneet ajatukset.

Äänestä

Aamuisin kauppoihin telineisiin ilmestyvät "iltalehmät" kirjoittavat juttuja niin holtittomaan tyyliin ja heppoisin perustein, ettei ole lainkaan ihme tämän palstan tason heikkous. Niillä iltalehmän toimittajilla pitäsii sentään olla ammattitaitoa vaikka ei lehdykäistä lukiessa moista uskoisi. Täällä sentään saa löpinöitään kirjailla ilman koulutusta ja ammattitaitoa - sen mukainen on tuloskin.

Äänestä
  • Ihmeessä sitten kirjoittele,saatikka lue..

    Äänestä

  • Älä ... kirjoitti:

    Ihmeessä sitten kirjoittele,saatikka lue..

    "ammatillisesta" mielenkiinoosta lueskelen, mitä täällä kirjoitellaan. Muuten ei pysy ajan tasalla nettikulttuurista.

    Kyllä minä varsinaisesti kirjoittelen ihan muihin julkaisukanaviin.

    Äänestä

  • mielenkiinnosta lueskelen kirjoitti:

    "ammatillisesta" mielenkiinoosta lueskelen, mitä täällä kirjoitellaan. Muuten ei pysy ajan tasalla nettikulttuurista.

    Kyllä minä varsinaisesti kirjoittelen ihan muihin julkaisukanaviin.

    kun näitä selailet...
    Ettei vain arvosi laskisi...

    Äänestä

  • kruunusi himmenny kirjoitti:

    kun näitä selailet...
    Ettei vain arvosi laskisi...

    Kun nettikulttuuria tutkiin, siihen kuuluu paljon muutakin kuin anonyymi kirjoittelu kehnosti moderoiduilla palstoilla.

    Äänestä

  • pieni osa väitöksestä kirjoitti:

    Kun nettikulttuuria tutkiin, siihen kuuluu paljon muutakin kuin anonyymi kirjoittelu kehnosti moderoiduilla palstoilla.

    Kun Hunningon isäntä vaihtoi ylevämmille palstoille, niin täällä on entisestään taso laskenut.

    Äänestä

Olen aivan samaamieltä!Olen seurannut n. vuoden ajan näitä sivuja, myös naapurikuntien. Missään muualla ei olla niin aktiivisia toisten yksityisten ihmisten asioiden riepottelemiseen kuin täällä...

Äänestä
  • näyttää, että haapavetiset ovat parempia kuin me tällä listalla. Mitä olen vähän seuraillut.

    Äänestä

  • että haapavetiset kirjoitti:

    näyttää, että haapavetiset ovat parempia kuin me tällä listalla. Mitä olen vähän seuraillut.

    menee kenenkin luo riijuulle kukkapuskan kanssa !
    Siellä ei onnistu edes syrjähypyt salassa.

    Äänestä

  • että kuka kirjoitti:

    menee kenenkin luo riijuulle kukkapuskan kanssa !
    Siellä ei onnistu edes syrjähypyt salassa.

    Tämän päivän asioista,noita muutamien lehtikirjoitteluja ei todellakaan viitsi lukea,on pikkaisen vanhahtavaa tekstiä,sen verran olen lukenut,yhden kun lukee niin kaikki on luettu,vähän samaa rataa kun oli edesmenneellä kynäilijällä,rupeaa pyöriin samat asiat..Sorry vaan..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tänään meille kirjoitti:

Tänään rukoilen, että tällä palstalla kirjoitettaisiin vähemmän kyläläisten juoruja Pyhäjärveltä eikä leviteltäiai likaisen mielikuvituksen tuottamia vääristeltyjä juttua.

Kun jokainen kirjoittaisi vain siitä, minkä oikesti tietää, palstan taso nousisi huikeasti.

Toisten ihmisten nimittely ja mustamaalaaminen ei auta mitään. Rakentavalla asenteella saadaan tännekin kauas kasvukeskuksista jotain hyvää aikaan ja elinkeinojen menestymiselle tulee mahdollisuuksia.

Kateudella ja toisten haukkimessa ei kotiseutua rakenneta. Annetaan Aarnenkin yrittää vaikka alku ei kyllä paljon hyvää lupaa. Hänetkin on valittu kahdeksi vuodeksi hallitukseen. Vaihdetaan sitten, jos tulokset eivät ole hyviä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu