Lohi pysyy pinnalla

eikä linna sorru

Nuorilla demaripomoilla pirunmoinen urakka edessäVoimaa valtuuston huipulta: Antti Lindtman ja Iisakki Kiemunki.

Lohi pysyy pinnalla eikä linna sorru




Vielä hyppii lohi pyrstö pinnan yläpuolella Vantaan vaakunassa ja Hämeenlinnan vaakunassa kuuluisa linnakaan ei osoita sortumisen merkkejä. Kohta voi olla toisin. Hallitus sysää velvoitteita kuntien niskaan kiihtyvällä vauhdilla.

Vantaata ja Hämeenlinnaa johdetaan tosi nuorin voimin. Vantaan kaupunginvaltuustoa johtava 26-vuotias Antti Lindtman ja Hämeenlinnan valtuustossa puheenjohtajan nuijaa heilutteleva 31-vuotias Iisakki Kiemunki, demareita kumpikin, ovat pirunmoisen tehtävän edessä.

– En halua maalata piruja seinille, mutta tämä huono vuosi on alkusoittoa ensi vuodelle ja sitä seuraavalle vuodelle, Lindtman ounastelee.

– Ei se Hämeenlinnassakaan hyvältä näytä. Olimme pitkään maan kymmenen parhaiten taloutensa hoitaneen kunnan joukossa. Nyt se romahtaa. Kuntaliitos (vuodenvaihteessa kuusi kuntaa löivät hynttyyt yhteen) toi oman rasituksensa talouteen, samoin lama iskee pahasti. Työttömyys, nuorisotyöttömyys erityisesti, on kasvanut, Iisakki Kiemunki synkistelee.

Lindtmanin ja Kiemungin mukaan ainoa lohtu on se, että nyt ollaan ajoissa liikkeellä, tiedetään suurin piirtein se, mitä eteen tulee. Kuntatalous tulee parin vuoden viiveellä siitä, mikä on valtiontalous.

– Kun talouskuplan velkaa sysätään julkiselle sektorille, ja siitä ei tule ropoakaan pienituloiselle, siitä ei hyvää seuraa, Lindtman toteaa.

Pessimisti ei pety
SDP:n nuoret leijonat eivät ainakaan sorru politiikan vakiovirheeseen, lupailemaan auvoisia aikoja.

– Pessimisti ei pety, Iisakki Kiemunki lohkaisee. Hänen mukaansa pitää varautua tosi pahoihin aikoihin.

Raamatussa puhutaan seitsemästä lihavasta ja seitsemästä laihasta vuodesta.

– Voi olla, että tästä ei nousta ehkä seitsemään vuoteen. Pitää varautua siihenkin, Kiemunki sanoo.

– Veronkorotus on todennäköisesti edessä, Kiemunki ja Lindtman myöntävät.

Se taitaa heidän mukaansa olla edessä melkein kaikissa Suomen kunnissa.

– Kunnat ovat velkaantuneet ja velkaantuvat edelleen, Kiemunki lisää.

Perusvähennys ylös

Kunnallisvero on tasavero. Sama prosentti pois niin rikkailta kuin köyhiltä. Antti Kalliomäki (sd.) esitti valtiovarainministerinä ollessaan pohdittavaksi myös kunnallisveron muuttamista progressiiviseksi, asteittain tulojen mukaan kohoavaksi, kuten valtion tuloverokin on.

Tähän ajatuksen vastustajat vastasivat väittämällä, että kunnallisvero on jo progressiivinen. Todellisuudessa kunnallisveron progressio koskee vain hyvin pieniä tuloja.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) on lupaillut, että kunnat saavat nostaa kiinteistöverojaan. Käytännössä se tarkoittaa veronkiristyksiä kuntalaisille.

– Perusvähennyksen nosto on parempi ratkaisu kuin kunnallisveron progressiivisuus. Se auttaisi parhaiten pienituloisia, Antti Lindtman sanoo.

– Kannatan tiettyyn määrään asti työn verotuksen alentamista. Tällä menolla kuitenkin kunnallisvero nousee kaikissa kunnissa. Köyhät maksavat, Kiemunki toteaa.

Hyvää vaalityötä

Synkistä ajoista huolimatta Kiemunki ja Lindtman tekevät yhden asian selväksi.

– SDP on vastuullinen yhteistyökumppani joka suuntaan, mutta heikompien aseman heikentämiseen emme suostu.

Seuraava kunnallisvaali käydään 2012. Näillä näkymin sitä ennen on tehtävä ikäviä päätöksiä. Vantaan veroprosentti on nyt 18,5, mikä se on vuonna 2012?

– Pelkään pahoin, että se on 19 prosenttia, Lindtman ounastelee.

– Hämeenlinnan veroprosentti on nyt 18 ja näillä näkymin neljän vuoden päästä se on 19, Kiemunki toteaa.

Ei sentään pelkkää negatiivista uutisointia. Lindtmanin ja Kiemungin mukaan porvarihallitus tekee toiminnallaan mainiota vaalityötä SDP:n nousulle maan suurimmaksi puolueeksi.

1

201

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • seinää

      "pessimisti ei pety,Iisakki lohkaisee.Hänen mukaan pitää varautua tosi pahoihin aikoihin."

      Miten Kaupunki varautuu,,,,rakentamalla rantapaviljonkia jollekkin,,ym,ym,.Jos esim,kotitaloudessa tulot vähenee vähennetään menoja,miksei tämäkin toimisi Kuntataloudessa,voihan olla jokin muukin ratkaisu kuin verojen nosto,menojen karsiminen on hyvä lääke siihen tautiin.Spuli.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe